No niiiin, lomareissu takana. Kyllä oma koti on vain on oma koti
Lauantaina oltiin perillä Lapin perukoilla. Sunnuntaina hiihtoa vapaaseen tyyliin seuraavasti:
6.81 km
35.15 min
11.6 km/h
ka-syke 150, max 172
TE 3.6
Oikea pohje jumitti lähes alumetreiltä lähtien, joten piti hieman typistää alustavasta suunnitelmasta. Aurinko paistoi, pari astetta pakkasta. Oli hienoa!
Maanantaina uusiksi:
13.03 km
64.16 min
10.5 km/h
ka-syke 154, max 166
TE 4.9
Järven jäätä ja tunturimaista profiilia. Puolenvälin jälkeen nousuvoittoinen muuttui laskusuhdanteiseksi. Taasen nautin täysin rinnoin.
Maanantaina loppupäivästä alkoi kroppa oireilla; ruoka tökki, vatsa alkoi kapinoida. Iltaan mennessä olin tyhjännyt itseäni yläkautta kaksi kertaa ja lukemattomia kertoja alakautta. Vessanpöntöllä istumista jatkuikin sitten keskiviikkoon saakka. Esmes tiistaina olin vuorokaudesta hereillä varmaankin kaikkiaan 8 h, jolloin söin karpisti max 500 kCal. Torstainakaan ei ruokahalua ollut ja vessanpöntöllä tuli istuttua.... Torstaina kävelin ulkona 500 metriä, mutta oli sellaista verkkaista töpsöttelyä.
Alustavasti paluumatkalle piti lähteä perjantaina, mutta päätimmekin lähteä jo torstaina tehden ex tempore yöpymisen Oulussa hotellissa. Pe-aamulla pekonit jo maistuivatkin hotelliaamiaisella, mutta päivän kalorit jäävät jonnekin 1000 kCal:n tietämille.
Tätä "vuodatusta" naputellessani olo on jo aikasta normi, tosin kalorivajetta on (ja rutkasti). Huomenna ajattelin kyllä jo kokeilla jotain liikunnallista, tosin kroppaa täysin kuunnellen ja rennosti edeten (niin ja rauhallisesti).
Epäilen saaneeni noroviruksen, ainakin oireet ja muut tukevat tätä. Olisiko ollut tiistai- tai keskiviikkoyö, kun tunsin kuumeen nousevan ja laskevan. Tosin mittaria ei ollut käytetävissä - onneksi.
Noh, nyt on ainakin jonkinasteinen detox tehty kropalle! Näppituntumalla pari kiloa lähti (nesteitä), mutta en voi sanoa varmaksi. En ole harrastanut puntarilla ravaamista viime syksyn jälkeen.
Taudin myötä on seuraavat banned-listalla, eli en saata syödä/juoda:
- kahvi (kyllä, nyt on maailmankirjat sekaisin)
- erkki
- kirsikkatomaatit
- mantelit
- parapähkinät
- Enebacken -lihapullat.