Olen mietiskellyt tätä kahvakuulainnostustani, ja tullut siihen tulokseen, että tää vaan on mun lajini.
En ole koskaan ollut lahjakas missään liikuntaan liittyvässä. Koulussa sain liikuntanumeroksi 9, jos opettaja painotti voimistelua, ja 7 jos opettaja arvosti enemmän juoksemista. Peleissä taisin olla keskinkertainen. Pesäpalloa löin kun pieni perkele, mutta toisaalta en uskaltanut ottaa kovaa kohti tulevaa palloa kiinni.
Kukaan meidän kuudesta lapsetta ei ole kunnostautunut urheilussa. No, siskolla oli koulussa täydellinen kuulanheittotekniikka. Se teki täydellisen vaa’an, pakitti siitä yhdellä jalalla hyppimällä ja teki loistavan kierähdyksen. Kaikki taiteen sääntöjen mukaan. Ainoa vika oli, että kuula ei lentänyt minnekään. Opettaja ehdottikin sitten siskolle balettia.
Pyöräily ja uiminen ovat olleet sellaisia, joista olen aikuisiällä nauttinut. Juoksemaan en ole koskaan oppinut.
Viiime vuosina liikunta on alkanut kiinnostaa enemmän. Mulla on monenlaisia vekottimia, joista osa toimii vaatetelineinä ja osa on kätevästi taitettuna jonnekin. Crosstrainerillä sotken yhä, harvakseen, muutamankymmentä kilometriä viikossa.
Hyllystä löytyy myös erinäisiä videoita, joiden tahdissa voi sätkiä. En nyt tarkoita XXX-filmejä

Pilateksista on riittänyt iloa pisimpään. Ehkä koska se muistuttaa sitä koulun lattiajumppaa?
En ollut kahvakuulailua aloittaessani erityisen hyvässä enkä huonossa kunnossa. Voimailua en ollut harrastanut koskaan aikaisemmin.
8 kilon kuula tuntui heti alusta asti kaverilta. Mulla on ollut ongelmia ristiselkäni kanssa, joten opettelen liikkeet perin tarkoin ennen kuin alan riuhtoa. Mun pitää ensin hahmottaa liike päässäni ennen kuin kokeilen sitä luonnossa niin, että sitten kun alan harjoitella sitä, se on ikään kuin jo valmiiksi rakennettu. Tästä esimerkkinä kuulan heittely. Katselin videoita ja pyysin miestä näyttämään uudelleen ja uudelleen miten se tapahtuu. Kyselin miehen melkein kuoliaaksi. Miten saatat kuulan ilmaan? Miten saat sen pyörimään? Mistä tiedät milloin napata kiinni? Kiskaiseeko se pahasti alas mennessä... Heittoharjoitukset aloitin viskomalla kuulaa ilmaan yrittämättäkään ottaa kiinni. Katselin miten se pyörähti ja heitin aluksi poispäin itsestäni. Lopulta kun nappasin pyörähtävän kuulan kiinni, kiskaisu alaspäin mennessä yllätti silti. Satojen toistojen jälkeen sain sitten liikkeen sujumaan sekä oikealla että vasemmalla.
Treenaan perusliikkeitä isoilla toistomäärillä. Siinä käyvät käsi kädessä kestävyys, voima ja tekniikka. Muut liikkeet on sitten helpompi harjoitella kun on lihasta, tasapainoa ja toiminnallista voimaa. Smart muscles, sanoi Pavel. Isot toistomäärät ovat tukalia. Hiki virtaa ja hengitys vinkuu. Kellon kanssa harjoittelu, eli mahdollisimman monta toistoa tietyn ajan sisään on jonkinlaista masokismia, mutta kahvakuulailussa lajina ihan tyypillinen harjoitus. Tekniikka hioutuu samalla. Kukaan ei voi tehdä kolminumeroisia toistomääriä huonolla tekniikalla.
Toinen vaikeampi harjoiteltava oli deck squatt. Siihen huutelin jo apua täällä liikuntapalstallakin. Koitin aluksi ilman kuulaa, mutta sitten kun otin kuulan mukaan liike alkoi tuntua edes mahdolliselta. Tuon harjoitteluun meni useampi päivä.
Ensimmäinen kuulaliike oli heilautus. Toinen clean ja press. Cleanit olen sittemmin joutunut harjoittelemaan isomman kuulan kanssa uudelleen, 8 kiloisen kanssa ei saa vahinkoa aikaiseksi, vaikkei tekniikka kunnossa olisikaan. Snatch on pienellä kuulalla helppo, joten otin senkin mukaan suurinpiirtein heti.
Windmillejä ja turkkilaisia ylösnousuja olen harjoitellut myös, mutta niitä pitäisi kai tehdä enemmän.. Windmillissä tuntuu että lonkka poksahtaa kuopastaan kun painaa toisen käden maahan. Turkkilainen ylösnousu menee näppärästi alaspäin. Olen jakanut ylösnousua eri vaiheisiin, mutta se vaihe, missä noustaan seisomaan, tökkii pahasti. Tuon harjoitteluun auttaisi varmaan apuliikkeenä vaihtokyykky.
Erilaisia lattialiikkeitä teen kuulien kanssa myös. Erilaiset istumaannousut, linkkuveitset ja punnerrukset, pään yli punnerrukset ja muut ovat hyviä liikkeitä, mutta niitä tulee jostain syystä tehtyä vain ulkona.
Kuulissa mua viehättää se niiden rajuus. 16-kiloisen punnertaminen ylös nosti mielihyvähormonit pitkäksi aikaa tappiin. Urheilua. Pieniä riskejä. Kai se on se voimailu?
Ristiselän takia en aluksi tehnyt juurikaan maastavetoja, mutta nyt kun paras painonnostovyö, lihaskorsetti, alkaa olla kunnossa, olen ottanut niitäkin mukaan ohjelmaan. Meillä on 32 kiloinen mötikkä, jolla teen muut paitsi yhden jalan maastavedot, niissä käytän 24-kiloista. Ei tämä mitään balettia ole.