karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-04-29 15:15:40

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Vierivä pottu ei sammaloidu
ViestiLähetetty: 2010-01-17 19:56:16 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
No niin, painonseurannan puolella pitelen kirjaa muista jutuista niin tänne voisin aloitella liikuntojen kirjaamisen. Olen siis iiiiiso pottu ja ihan eka tavoitteeni on päästä pois sohvapottuilusta. Se on edistynyt jo ekoina karppiviikkoina ihan hyvin mutta haasteellisia aikoja on edessä, ja alkuinnon jälkeen on liian helppo taas juurtua sinne sohvan suuntaan joten tätä matamia saa ja pitää potkia :D

Tavoitteena on siis mittava painonpudotus johon liikunta olisi tietysti iso apu. Näiden molempien yhteisvaikutuksesta mielessä siintää myös terveydelliset tekijät sekä myös ihan yleinen vireystason nousu. Määrätavoite on että vähintään kolmesti viikossa olisi jotain liikunta-aktiviteettia ohjelmassa, väh. 30min kerrallaan. Tällä hetkellä on lajina ollut ihan vaan kävely ja sitä jatketaan, katsotaan missä vaiheessa tarttuu matkaan mukaan muitakin juttuja. Kirjaan ylös jo kuluvan viikon menemiset, ensi viikko onkin vähän haasteellisempi ajankäytön suhteen kun on reissaamista (työ) ja pitkiä päiviä tiedossa.

Mutta tosiaan, kaikki vinkit ja potkimiset on tervetulleita niin tänne kuin painonseurannan puolelle eli sana on vapaa!

Tästä lähtee....

Viikko 2

ma 11.1. reipas kävely 40 min
ke 13.1. reipas kävely 40 min
to 14.1. sauvakävely 30 min
la 16.1. reipas kävely 40 min
su 17.1. reipas kävely 45 min
-> liikuntaminuutteja yht. 205

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-01-18 21:32:46 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 3

ma 18.1. reipas kävely 45 min
ti 19.1. reipas kävely 30 min
ke 20.1. reipas kävely 30 min
pe 22.1. reipas kävely 45 min
la 23.1. reipas kävely 1h
-> liikuntaminuutteja yht. 210

ajatelmia lauantain tunnin lenkistä:
vielä ei taida tämän potun kunto ihan tuohon menoon riitä, nyt on reisistä voimat ihan pois ja olo muutenkin kuin märällä rätillä :P Tosin niin oli heti lenkin jälkeenkin, vaatekerroksista kun sai kuoriuduttua ulos alkoi puskee hikeä joka huokosesta ihan uuteen malliin. Mutta mikä parasta tässä kaikessa, mun ei tarvitse pakottaa itseeni liikkumaan vaan oon lähtenyt hyvällä mielellä liikkumaan. Huomenna jos vielä innostaa niin otan kyllä rennomman vauhdin jottei mee raajat ihan lukkoon, onhan tää sen verran kova muutos entiseen sohvapottusen eloon verrattuna.

Hassusti meni liikuntaminuutit lähes samoihin kuin edellisviikolla, mutta määrään oon varsin tyytyväinen, taputan itseäni selkään hyvä pottu! :lol:

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-01-25 18:14:00 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Ja taas on saatu uusi iloinen liikuntaviikko käyntiin!

Viikko 4

ma 25.1. reipas kävely 50 min
ke 27.1. reipas kävely 30 min
pe 29.1. reipas kävely 15 min (välissä kauppavisiitti) ja reipas kävely 35 min
la 30.1. reipas kävely 1h10min
su 31.1. lumityöt 35 min (lumikolalla)
-> liikuntaminuutteja yht. 235

Keskiviikon lenkistä oli liikunnan ilot kaukana kun pakkanen paukkui taas ja sen päälle kun puhalsi inho viima, niin jo tuli kiire kotiin lämpöisten karppipatojen ääreen.

Lauantain aamulenkki venähti aika pitkäksi eikä ollut ollenkaan niin voimat vievää kuin edellislauantain tunnin lenkki, mutta se olikin rankempi maasto, paljon tiukkoja ylämäkiä joissa mun kunto ei ihan vielä ole sillä tasolla etteikö se vetäisi reisiä jumiin.

Mun lajilista näyttää vielä melkosen yksitoikkoselta mutta näin alkuvaiheessa pääasia on että liikun ja saan kuntoa kohoamaan. Katsotaan sitten jatkossa innostunko mahdollisesti jostain muustakin, tosin vaikka lista on yksitoikkoista, ei se tunnu siltä. Vaihtelen lenkkireittejä mahdollisimman paljon ja nautin siitä olosta mikä siitä tulee kun on kunnon hikilenkki takana. Ja liikuntamääriin oon edelleen oikein tyytyväinen :) Tämä on kuulkaas kova muutos täydellisen puolivuotisen liikkumattomuuden jälkeen, eikä se viime kesäkään kauhean aktiivista ollut mutta syksystä alkoi ihan koomakausi. Vaan nyt otetaan vahinkoa takaisin ja kulutetaan kengänpohjia aivan urakalla.

Sunnuntain liikunnaksi saa riittää luonnon luoma liikunta lumitöiden muodossa, jestas että sitä olikin tullut reippaasti! Hyvät hiet sillä sai joten lisäsin sen liikuntalistalle mukaan. Kevättä odotellessa jatketaan kohti uutta viikkoa.

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-02-02 08:41:08 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Uusi viikko, vanhat kujeet! Ja lunta tulee aina vaan lisääää....

Viikko 5

Ma 1.2. reipas kävely 30 min (ja julmettu lumipyry piiskasi menoa)
Ke 3.2. reipas kävely 40 min
pe 5.2. lihaskuntojumppaa 20 min (jee jotain uutta muuten aika veemäisen viikon seassa)
la 6.2. reipas kävely 55 min
su 7.2. reipas kävely 40 min
-> liikuntaminuutteja yht. 185

On ollut totaalisen stressaava viikko, niin vaaka-asiassa kuin kaikessa muussakin, siitä pitäisi nyt päästä yli ettei se ala latistaa kaikkea. Liikuntamäärässä on heti havaittavissa laskusuhdannetta mutta edelleen määrä on mielestäni ihan ok tasoa joten en huolestu vielä. Uutena yritelmänä lihaskuntojumppailua, reidet huusi omaa hallelujaansa jälleen kerran mutta hyvä oli fiilis sen jälkeen, vaikkei vielä irronnutkaan intoa tuon pidempään hillumiseen.

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-02-09 19:20:45 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 6

Ma 8.2. lumitöitä n.20 min (kola & lapio)
Ti 9.2. reipas kävely 50 min
To 11.2. reipas kävely 30 min
Pe 12.2. reipas kävely 40 min
La 13.2. reipas (-) kävely 40 min
Su 14.2. reipas kävely 50 min
-> liikuntaminuutteja yht. 230

Lauantain kohdalla on siksi miinusta kun jalat olis toimineet vaikka kuinka mutta keskivartalo pisti hanttiin, kiitos hormoonien aiheuttamien kiputilojen. Näin ollen tahti ei ollut ihan normitasoa mut hiki tuli kuitenkin.
Ja nyt sunnuntaina aamupäivästä näyttääkin taas pakkasmittari semmosia lukemia että hui, joten saapa nähdä tuleeko lenkitön päivä. Kivutkin jatkuu edelleen, ei tehoa ees särkylääkkeet, kiva kiva :twisted:
Sunnuntaista lisää: pakkanen hellittikin mukavasti niin päästiin kunnolla lenkille, siinä vaiheessa oli kivutkin hetkeksi kaikonneet niin kylläpä kulki askel mukavasti. Plussaa huomata miten kunnossa on tapahtunut parannusta, vaikka hiet saa hyvin liikkeelle, hengästystasot rankoissa ylämäissä on ihan toista kuin vielä muutama viikko sitten. Ei mene ihan niin pahaksi puuskuttamiseksi :mrgreen:
Mukava fiilis vaikka vatsassa vielä kivistääkin

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-02-16 21:52:05 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 7

Ti 16.2. reipas kävely 1h
Ke 17.2. reipas kävely 1h
To 18.2. reipas kävely 1h
La 19.2. reipas kävely 30 min
Su 20.2. zumba basic 40 min
-> liikuntaminuutteja yht. 250

taas on uusi liikuntaviikkokin polkaistu käyntiin, ehkä nyt uskaltaa jo sanoa että liikunta kuuluu mun elämään :mrgreen:
Ja ehkä tehookin jotain, tajusin ettei tässä ole mennyt kahta kuukauttakaan karppina ja kiloja on sentään tippunut yli 8. Nyt kun vielä saadaan kevätaurinko lämmittämään lenkkipolkuja niin mielikin kirkastuu entisestään.

Kaikkeen sitä karppi näköjään innostuukin, myrskysään pelottamana jäi viikonlopun lenkit vähiin ja sen huomaa heti pääkopassa. Näköjään raittiseen ilmaan voi addiktoituu samoin kuin kofeiiniin, nyt juimii pää kun ei pääse paahtamaan pitkin piennarta normaaliin tahtiin. Mä tosiaan sitten sunnuntain kunniaksi innostuin kokeilee zumbaa. Vedin vasta ihan basic-liikkeitä läpi ja kyllä nauratti, siinä vaiheessa aina kun piti liikettä tehdä kunnon vauhdilla alkoi mulla ihan oman tyylin ketkutukset. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä :mrgreen: Mutta hei tuli hiki ja kropassa tuntee että jotain uutta on tehty, joten pääsee liikuntalistalle tälle viikkoon mukaan. Ja hui mikä määrä liikuntaminuutteja kertyikään, taas annan paljon kiitoksia itsellein hyvästä viikosta :)

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-02-24 19:56:17 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 8

Ma 22.2. lumityöt 20 min (kola)
Ti 23.2. lumityöt 20 min (kola & lapio), stepperi 10 min
Ke 24.2. reipas kävely 30 min
La 27.2. reipas kävely 50 min, stepperi 15 min
Su 28.2. reipas kävely 50 min
-> liikuntaminuutteja yht. 195


Alkaa jo noi pakkaset tympäistä kovasti, samoin lumet. Jotenkin alkuviikko oli tosi vetämättömissä koko pottu, ei kauheasti jaksanut rellestää liikunnan saralla. Sitten tein hassun hankinnan, ostin sellasen halpisstepperin jos sillä saisi vähän harrastettua telkuntöllötys-liikuntaa. Eka kokemus oli ettei jalat kauheasti tykännyt, lihakset ei olleet moksiskaan mut jotenkin muuten se kävi oudosti jalkoihin. Ehkäpä se pikkuhiljaa alkaa luonnistumaan :)

Keskiviikkona lenkki kulki älyttömän kevyesti, jalat olisi taas kulkeneet pidemmällekin mutta naama ei kestäny pakkasen purentaa pidempään.

Jälkilisäys: to-aamuna kävin ottamassa possupiikin ja sen ansiosta käsi kipeytyi siihen malliin että kävellessäkin sattui inhottavasti, josta syystä pidin parin päivän lepopäivät liikunnasta.

Nyt on huomannut ihan huikean muutoksen edelliseen karppausvaiheeseen verrattuna, silloin en liikkunut mitään ylimääräisiä ja nyt liikkuvaisempana karppina mulla on ollut jo käytösä pari paitaa joita silloin en saanut edes mahtumaan päälle vaikka painolukemat oli lähes 10 kilon verran kevyemmät..eikun noin 7kg kun se vanha vaakahan valehteli mutta kuitenkin :shock: Joten liikunta jatkuu, sen lupaan.

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-03-01 18:31:57 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 9

Ma 1.3. reipas kävely 55 min
Ti 2.3. reipas kävely 30 min, lumenluonti lapiolla 10 min
To 4.3. reipas kävely 40 min
La 6.3. reipas kävely 45 min
Su 7.3. reipas kävely 45 min & 35 min
-> liikuntaminuutteja yht. 260

ihana viikko, eka kymppikilonen on nyt sulatettu :) Myös liikunnan osalta oli hyvä viikko, heti kun alkoi pakkaset helpottaa niin lenkitkin maistuu entistä paremmilta.

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-03-09 08:34:26 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 10

Ma 8.3. reipas kävely 30 min
To 11.3. lapiohommia vartin verran, muuta ei jaksanutkaan vielä
Pe 12.3. reipas kävely 30 min
La 13.3. reipas kävely 50 min
Su 14.3. reipas kävely 30 min & stepperiä 10 min


Hiljaisviikko liikunnan suhteen on ollut, kiitos räkätaudin. Nyt perjantaina ollaan jo voiton puolella joten pienen lenkin heitin jo tänään, ehkä se tästä taas lähtee :)

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2010-03-16 07:25:50 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-01-03 13:37:25
Viestit: 94
Viikko 11

Nyt on polkaistu uusi, toivottavasti tauditon viikko käyntiin!

Ma 15.3. reipas kävely 50 min
Ti & Ke ilta sujui siivousintoilun merkeissä
Pe 19.3. reipas kävely 1h

Tiistai: Meinasin ottaa pienen aamulenkin jo ennen töitä mutta sen innon karisti mielestä hyvin nopeasti pois aamun sähäkkä pakkastilanne. Menikin siis aamu pekonia käristellessä, mutta eikös se ole se ja sama kunhan rasvaa palaa :mrgreen:

No niin nyt ei tunnu enää sujuvan näiden kirjaamiset ollenkaan, viikko 12 on jo vauhdikkaasti menossa, lenkit maistuu ja kevät kolistelee mukavasti kohti. Jatkan siis liikkumisia mutta ilman päikyn kirjaamisia, jatkan höpöttelynaputuksia nyt lähinnä tuolla painonseurannan puolella.

_________________
Alotus vuoden 2010 alussa...

Kuva

...Lopetus ei milloinkaan, tää on elämäntapa!


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)