Työpaikalla ollut hiljainen hetki, joten ehdin puvun housunlahkeetkin lyhentää. Tänään en kyllä vielä ehdi lenkille, mutta tiedossa siivous/pyykkäyspäivä kunhan pääsen töistä. Noh, kuntoilusta siivouskin välillä käy, mutta jospa siihen ei pukua tarviis kuitenkaan.
Ajattelin et tässä vois samalla alkaa pitää ruoka-liikunta-fiilis-yleispäivitystä. En jaksa kaikkea eritellä.
Niin se liikunta... Mie oon aina, kouluajoista lähtien, tuntenu siihen vastenmielisyyttä. Aina huonoin ja viimeinen. Alakoulussa oli liikunnanopettajana semmoinen Wanhan Ajan naisvoimisteluhörhö, ja meno oli sen mukaista. Yläkoulussa taas oli muuten sellainen teacher from hell -tyyppi, joka naama kireänä huutaa kentänlaidalla, ladunvarrella, jumppasalissa... Että se kuuluisa liikunnan ilo lytätiin täysin.
Mie oon ruumiinrakenteeltani persjalkanen töpö. Lapsenakin olin pyöreä, vaikka läski olen vasta nyt. Esim. se hiihtäminen... Oli pakko keretä 45 minuutissa (lue:puolessa tunnissa, jotta ehti myös sen pakollisen suihkun käydä, välitunnilla valui jo seuraava ryhmä pukuhuoneeseen, ja ai helvetti mikä mekkala päällä jos seuraavalta tunnilta myöhästyi...) se tietty lenkki hiihtää, joten minä persjalkatöpö kieli vyön alla ja veren maku suussa painelin ja itkin ladulla, ja ope huutaa naama punaisena vierellä. Niinpä... Meni 13 vuotta, ennenkuin sen pakollisen kouluhiihdon jälkeen laitoin sukset uudelleen jalkaan. Ja vaikka silloinin menin ladulle ihan vaan yksin, rauhassa hiihtelemään, niin itkuhan siinä tuli. Miten voikaan lapsen/nuoren itsetuntoa lytätä pohjamutiin asti ammattikasvattajan voimin.
Sitten, en tiiä onko johtunut hiilarielämästä (nuorempana tosin söin vielä virallisterveellisesti, okei, hiilaria, mutta ei tolkutta niinkuin Myöhemmässä Elämässä), vai onko miulla ollu aineenvaihdunnan kanssa jotain häikkää pennusta asti. Mutta kun mie en hikoile kunnolla. (Karpatessa sekin vaiva on helpottanut.) Niin että senkin takia liikunta on voinut tuntua aina kurjalta. Tukalalta. Lisäksihän miulla on tänä vuonna todettu
WPW, en sitten tiiä sen vaikutusta aikoinaan asioihin.
Mutta. Karppaus ja vähittäinen liikunnan lisääminen on ainoa keino miulla saada läskit veke ja kunto paremmaksi.
Tänään oon tähän mennessä syöny aamupalan
½ purkkia tonnikalaa, pari rkl raejuustoa ja majoneesia reilu pläjäys sekaan, mukillinen mustaa kahvia. Ruokailu on työpaikkaetu, joten sitä syön tuunaillen ja mahdollisimman (hyvä)karpaten, tyyliin salaatit, kastikkeet, (vaikka ois jauhokastiketta), potut jne pois, jne. Kotona sit karpisti.
Töipaikalla:
½ lautasellista salaattia valkosipulikastikkeella, 7 kalkkunanakkia sinapilla, pieni pala ruisleipää.Hiilarit on tarkoitus pitää noin 40-60. Vuosilomalla vedin tiukan alun ja diagnosoitu masennus ei tykännytkään liian alas vedetyistä hiilareista. Tuli käytyä pohjamudissa uiskentelemassa.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
Jostain se on aloitettava 
Mie tahdon SADETTA!) ja kotiinpäin semmoista lököttelyä ja naapurin heppojakin piti pysähtyä rapsuttelemaan. 
Ihania kauraturpia. Mutta mieli pysyi kuitenkin ihan hyvänä, muistan aikoja kun heitin sauvat ojaan ja itkeä vollottaen raahauduin kotiin...
, en ois halunnu herätä ollenkaan... känny oli torkkuherätyksellä ja sen kanssa veivasin ainakin tunnin... sit oli pakko nousta ja mennä töihin. Aamupala jäi välistä tän uneksimisen takia, kourallisen pähkinöitä nappasin mukaan. Töissä olikin sitten ruokana broilerihaukotusta (-houkutusta, mutta aikanaan yksi erityisoppilas kutsui sitä -haukotukseksi ja se sopii sille ruualle nimeksi oikein hyvin), entisen elämän yhtä HIMOruokaa. Pastaa, broileria ja jotain ihanaa hapanimelää kastiketta... Pitihän sitä sitten syödä. Mutta vaan vähän. Salaattia suurin osa lautasellista. Ei tullu hiilaripöhnää eikä haukotusoloa, kun maltoin pitää tolkussa syömisen. 
) Eipä hiki haissut ja kainalojen iho oli hyvässä kunnossa. Muksulla parani tulehtuneet korvareiät. Ja se sai välikorvan tulehduksen, mutta onneksi löytyi sellainen valkotakkinen täti joka puhui suomea. Vaikka kuinka karppaus olisi äärimmillään ruokavaliolla ja elämäntavoilla ittensä parantamista, niin en jättänyt lasta kärsimään lomalla korvakipua, vaan haettiin antibiootit. Ois voinu olla lentomatkakin aika helvettiä ilman särkylääkettä ja antibioottia.
Suuri murheen aihe, vaikka kotona aina sanottiin, että se ei mitään haittaa.
Kuulostaa niin minulta. Tosin en ollut edustusjoukkueessa 
