Heippa,
olen parikymppinen naikkonen, joka on karpannut nyt marraskuusta alkaen. Paino on tippunut vain 3 kiloa koko tänä aikana, ja nyt olen päässyt niukasti 80 kilon alle. Pituutta löytyy vajaa 170cm. Olenko liian kärsimätön painon putoamisen osalta vai missä on vikaa? Kuitenkin odotin että lähtisi vähän enemmän kuin kilo per kuukausi.
Aamulla syön n. kaksi desiä partista mansikoiden kera, lounaaksi ja päivälliseksi syön lihaa (kanaa, kalaa) ja salaattia, jossa öljyä. Illalla syön mantelileivän (2 puolikasta) voilla, juustolla ja kinkulla. Juomiseni koostuvat oikeastaan pelkästään makuvesistä ja hanavedestä. Pähkinöitä napsin silloin tällöin. Voiko näissä olla syitä? Olen laskenut että kaloreita pitäisi tulla tarpeeksi noista.
Olisi ihanaa jos joku osaisi auttaa, yksin on turhamaista tuskastella asian parissa.
Olen uusi forumilla ja voin vain toivoa, että viestiketju ei eksynyt täysin väärään paikkaan.
