Heps!
Onpas viime kerrasta taas aikaa, huh. Painon suhteen ei oo tapahtunut mitään mieleistä, mutta juoksin kuin juoksinkin ekan puolimaratonini lauantaina!
Siitä on hurjan hyvä fiilis, ja luulenpa, että lähden samalle reissulle uudestaan ensi vuonna. Matkaa en pidennä, mutta aikaa yritän parantaa. Tällä ekalla kerralla tavoitteena oli vain päästä maaliin koko matka juosten, ja se onnistui. Aikaa meni vähän yli 2,5 tuntia.
Kaveripiirissä on riehunut jokin karppiaalto, ja muutama tuttu on kertonut aloittaneensa karppailun. Yks kaveri kertoi, että aloitti tän sen jälkeen kun mun mieheni oli kertonut mun ruokavaliostani sille, ja tää kaveri on nyt pudottanut jo useamman kilon. Tuon kuuleminen antoi itselleni pienen potkun persuksiin, sillä jos musta (tai mun ihanteista) otetaan mallia, enkä itse pysty saamaan sellaisia tuloksia kuin "oppipojat", niin se on kyllä liikaa kestettäväksi
Roikun mukana taas tiiviimmin. Lupaan sen.