Tuon "kuumeen" ymmärrän kyllä hyvin. Meillä oli pieni asuntoauto, jolla kolme vuotta ehdittiin seikkailla niitä suviyön tuoksuja nuuhkimassa. Ja paljon muutakin...Vaan sitten puoliso otettiin pois, autuaammille karavaanaripoluille, ja minä jäin yksi auton ja surun kanssa.
Eihän se matkailu yksinään...ja niinpä myin auton pois ja ostin asuntovaunun. En vedettäväksi, vaan paikoillaan olevaksi, siis ikäänkuin kesämökiksi. Iso etuteltta ja nätti sisustus, vaikka vanha vaunu onkin. Olopaikkana karavaanarialue täällä Keski-Suomessa. Eikä tarvitse
mitään tehdä, jos ei halua eli ei ole "pakkotyölaitos".
Sieltä karavaanariporukasta olen saanut hyviä ystäviä, jotka ottivat epäröimättä joukkoonsa minutkin, yksinäisen ja surullisen naisen. Mutta surukin vaimenee aikanaan, mukavat muistot autoajoista säilyvät, ja elämä voittaa...
Sinne, vaunulleni. jonka nimi on
WillaMaria, suuntaan tästä taas muutaman tunnin kuluttua. (Automme nimi oli
LillaMaria.
Ja jos olis valta, niinkuin on mieli, niin kyllä minäkin vielä mielelläni asuntoautolla reissaisin. Tämä vaunuhomma on toiseksi paras ratkaisu.
Ja siitä kuumeestahan paranee kahdella tavalla; joko hankkimalla sen auton, tai sitten antamalla vaan ajan kulua. Sehän se armeliaasti häivyttää kuumeen jos toisenkin, kunnes uusi "kuume" taas iskee. Semmoista on ihmiselo!
Kevätterveisiä mummalle jos mirrillekin!
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
)
...Hmph Makarioskin 
