Kävin vaateostoksilla - en sen takia, etteikö vaatekaapissa niitä olisi ja vieläpä sopivan kokoisia, vaan iskän 50-v juhliin ei nyt viitsi ihan mustaa kolttua olla laittamassa pääälle. Mukavampihan se on kukkamekko päällä tiskata.
Nyt mä muistan, miksi en yhtään tykkää vaatekaupassa käymisestä. Ensinnäkään en ole shoppailuihmisiä ja toisekseen mulla taitaa olla jonkin sortin kokokriisi. Tosin tämmöisen tissivämmän vartalon omaavana ei nuita mekkoja tarvi ihan sieltä pienimmästä päästä paljoa kannata katsella.
Myyjän kanssa kierrellessä hän otti rekistä ei-niin-mairittelevan kokoisia vaatteita: XL taisi olla se normaali koko. Jotenkin ahdistavaa sinänsä. Hameissa on silti tuo koko se 38/40, riippuen toki mallista.
Positiivista asiassa oli se, että sopiva mekko (joo, kokoa 42) löytyi nopeasti ja se on nätti (ja kyllä, kukkainenkin

, vaikka olen luullut olevani allerginen kukkamekoille). Tosin sitä pitää vielä vähän modata yläosasta istuvammaksi.
Opintojen alkutaipaleella painoa oli alle 60 kg, jolloin vaateparsi taisi olla ainakin kokoluokkaa pienempi. Ei se vaatteen koko sinänsä ahdista, jos vain hyvänmallinen löytyy, mutta silti vaatekauppa visiitti näyttää nakertavan itseluottamusta.
Vielä kun kampaaja-ajan saisi varattua, niin olisi ihan uudenlainen sonikka sitten kehissä pippaloissa. Sinne olisi tarkoitus olla jo kuutosella alkavissa lukemissa, aikaa karkeloihin kun on sentään vielä 2½ viikkoa.
Ahdistusta purettu, ainakin hetkeksi aikaa

Muuten karpatessa on sujunut hyvin: nälkää ei ole tarvinnut nähdä ja syöntikerrat ovat siinä 2-3 krt per päivä. En ole kylläkään mitenkään hirmu tarkasti kytännyt syömisiäni ja viikonloppuisin näyttää jonkin sortin repsahdus tulevan, mutta sen enempiä en ole asiasta vielä jaksanut alkaa hermostumaan. Paino kun on kutakuinkin laskusuunnassa, liikunnan määrää tulisi kyllä lisätä.