Kiitokset vierailijoille.
Joulu oli ja meni ja jätti muutaman kilon jälkeensä, mutta nyt uutta induktiota taas kehitteillä. Päivä 6 meneillään ja kuudesta joulukilosta melkein neljä jo kadonnut. Seuraavana tavoitteena on päästä takaisin kasialkuisiin synttäreihin mennessä (noin 3 vko), ja seuraavaksi firman kekkereihin (noin 6 vko) kolmekymppiä rikki. Tavoite on tiukka, mutta tiukalla kurilla ja kultiskirjailulla ihan mahdollinen. Wish me luck..
Kaivoin kultiksista tämmöisen tsekkilistan vuoden takaa, ja ajattelin nyt jakaa sen täälläkin. Alunperin siis ylemmät ruudukot oli täynnä rukseja, ja alemmissa ei ollut rukseja lainkaan. Hienosti asiat muuttuneet vuodessa, vaikkakin moni asia on muuttunut (lapsihaaveet on taaksejäänyttä elämää ja parisuhde vähän selvitystilassa). No enivei, hier it kams:
Koska usein muutokset tuntuvat niin luonnollisilta, että niitä alkaa ajan mittaan pitämään itsestäänselvyytenä, tein seuraavan listan, jota päivitellä tasaisin väliajoin. Painon muutosta mitataan vaa´alla, ulkonäköä peilillä ja henkistä muutosta taulukoilla.
Eli vaivoja, kiusoja, ominaisuuksia ja muita harmeja joista toivon karppauksen/laihtumisen/yleisen hyvinvoinnin ansiosta pääseväni eroon ja toisaalta ominaisuuksia jotka haluaisin saada takaisin ajalta ennen ihraan koteloitumista.
Näistä haluaisin rukseja pois[X] Rasvainen iho kasvoissa
[ ] Atopia muualla kehossa
[/] Migreeni (2-3 krt vuodessa aiemman 2-3krt kuussa sijaan)
[ ] Nilkkojen turvotus (ai mulla oli joskus totakin?)
[ ] Jalkapöytien ”kihelmöinti” (tää oli mystinen, mistäköhän johtui?)
[X] Liiallinen hikoilu (märät kainalot, teini-iästä saakka)
[/] Yöhikoilu (satunnaisesti edelleen, ei samassa mittakaavassa kylläkään)
[X] Niska-hartiavaivat
[ ] ”Hetimullekaikkitänne”-nälkä
[ ] Ilmavaivat
[ ] Selittämätön vetämättömyys
[ ] Aamuväsymys (sängystä ei millään tahtoisi päästä ylös)
[ ] Seksuaalinen haluttomuus
[ ] Yleinen innottomuus, huumorintajuttomuus (outoa minulle)
[ ] Sosiaalinen ahdistuneisuus (odotan kovasti vieraita, mutta tunnin päästä alan odottaa jo heidän lähtöään)
[ ] Ärtyneisyys, mielialanvaihtelut
[ ] Keskittymisvaikeudet
[ ] Kärsimättömyys
[X] Yletön tupakointi (hups, ehhehe..)
[ ] Energia- ja kolajuomariippuvuus (light)
[/] Makeanhimo (kausittain edelleen)
[X] Suolaisen (ei-karpin) himo
[/] Kiertohäiriöt
[ ] Korkeahko verenpaine
Näihin toivoisin ajan mittaan saavani rukseja[X] Tunnen olevani kaunis
[X] Tunnen olevani haluttu
[X] Tunnen olevani hyvä äiti
[ ] Tunnen olevani hyvä puoliso
[X] Olen sosiaalinen
[X] Nauran päivittäin
[X] Jaksan kiinnostua läheisteni kuulumisista
[X] Jaksan tohuta kaikenlaista vielä työpäivän jälkeenkin
[X] Jaksan edes satunnaisesti laittautua töihin (nykyään AINA)
[ ] Seksielämäni on palannut entiseen
[X] Ostan mielelläni uusia vaatteita
[X] Ulkoilen vapaaehtoisesti
[X] Elämäni ei pyöri ruuan ajattelun ympärillä
[ ] En tunne syyllisyyttä ihan kaikesta mahdollisesta
[ ] Olen raskaana
Tästä on hyvä jatkaa taas uutta vuotta kohti.

Tsempitykset muillekin pyristelijöille!
_________________
2011 127 kg
2012 -38 kg
2013 +15 kg
2014 -12 kg
2015 -20 kg
2016 82 kg ja tässä on hyvä
