|
Moi kaikki!
Olen 19-vuotias opiskelija ja viimeiseen vuoteen on mahtunut paljon uutta: uusi koulu, uusi kaupunki, oma kämppä, uusi työ. Heräsin ennen joulua vaaralliseksi käyvään painooni, jonka nousulle ei näyttänyt tulevan stoppia. Pelkään diabetesta, jota on meillä suvussa. Olen kyllä aina ollut ylipainoinen, ihan lapsesta saakka, mutta olin toisaalta hyvin liikunnallinen lapsi. Kotini oli siinä mielessä ristiriitainen kasvuympäristö, että urheiluun kannustettiin ja sitä pidettiin tärkeänä, mutta ruokapuoli oli sitten niin ja näin. Uskon, että sisarusteni kanssa lihoimme lapsina lähinnä siitä syystä, että yksi vanhempiemme tapa osoittaa rakkautta oli ruualla hemmottelu. Ihan pienenä jo, kun vanhemmat joutuivat herättämään meidät hyvin aikaisin tarhaan lähdön takia, he antoivat meille aamupalaksi kotona jotain hyvää ja makeaa, kai lievittääkseen omantunnon tuskiaan ja saadakseen meidät hyväntuulisiksi... Varsinaiset ruoat, joita meillä syötiin, olivat ihan terveellisiä, ruokasuositusten mukaisia. Meillä kuitenkin leivottiin paljon jne.
No kuitenkin, syytän ylipainostani osittain kotiolojani, lapsena en mitenkään voinut tietää enkä voinut kontrolloida painoani. Terveydenhoitajatkaan eivät puuttuneet painooni, aina sanottiin että kasvu on hyvää ja tasaista ja kysyttiin liikuntatottumuksista. Ja aina sitten kerroin mitä lajia harrastan ja kuinka paljon ja siitä sain kehuja.
Kun liikunta jäi lukioon mennessä, aloin lihoa paljon enemmän. Syksyllä kun uskaltauduin vaa'alle painoin 92kg, pituutta 163cm. Vanhempani olivat jo aiemmin aloittaneet karppauksen ja molemmat laihtuivat kymmeniä kiloja. Ajattelin siis kokeilla itsekin... Tietoa saan kotoa liikaakiin.
Minulle alkuun pääsy on ollut hankalahkoa. Leivät, pastat, riisit ja perunat voin jättää helposti kauppaan, mutta olen hyvin makeanperso ja epäilenkin sokeririippuvuutta. En myöskään juurikaan pidä lihan syönnistä ja rasvakin takkuua muuten kuin hiilarien kyytipoikana. Syön aika paljon salaattia ja marjoja. En kykene syömään esim. turkkilaista jogurttia ilman steviaa... Aamuisin teen rahkaa, pirtelöä tai smoothieita, mutta niissäkin pääosassa on marjat, joita pitäisi myös välttää. Hankalaa on myös se, että lounaan syön koulun opiskelijaravintolassa, en missään nimessä ala kuljettamaan kouluun omia eväitä! Tuntuu tyhmältä maksaa monta euroa lounaasta, jossa ottaa esim vaikka vaan niitä lihapullia rajoitetun määrän eikä lainkaan riisiä, pastaa tai perunaa lisäkkeeksi. Ja leipääkään ei voi ottaa. Eli maksan huonohkosta salaattipöydästä ja muutamasta lihapullasta. usein ruokana on myös esim. Lasagnea tmv jossa ne hiilarit ei ole poistettavissa. salaattibaari kampukselta löytyy ja mieluiten syönkin siellä, mutta silloin taas jää ne rasvat hyvin vähälle. Hankalaa!
Teen myös opiskelujen lisäksi töitä lasten ja nuorten urheiluvalmentajana n. 15h/viikko. Valmennus vie aikaani ja olenkin lähes joka päivä aamukahdeksasta iltakahdeksaan poissa kämpiltä koulussa ja töissä. Olen surkea ottamaan eväitä mukaan enkä edes keksi mitään karppievästä, jota mielellään söisin ja joka säilyisi päivän. Valmennustyö on fyysistä, usein on hiki otsalla itsellänikin, mutta haluaisin päästä parempaan kuntoon jotta jaksaisin paremmin ja olisin esimerkkinä lapsille.
Kämpillä ollessani yleensä olen vain koneella, katselen ohjelmia, suunnittelen treenejä ja teen läksyjä. En ymmärrä miten saisin vielä ITSENI kuntoon, eli jonkin liikuntaharrastuksen pariin! Millä ajalla? Miten te kaikki ehditte? Tuntuu, että mun elämässä on niin monta projektia päällekkäin: koulu, läksyt, valmennus, pääsykokeet uuteen kouluun, laihdutus, liikunta. Ikävä kyllä kaksi viimeistä jää helposti ensimmäisten alle.
Tällä kirjoituksella ei nyt varsinaisesti ole mitään pointtia. Olen kai laihtunut joulukuulta pian nelisen kiloa, tosin pistän tuon kaiken sen piikkiin että vaakani on viallinen : D Kuitenkin tammikuussa vauhti on ollut hidasta edestakaisliikettä, välillä nousee kilon, välillä tippuu. Mistä saan uskoa siihen että tämä tasapainoilu on kaiken vaivan arvoista?
_________________ 
|
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
.jpg)
