Oon tästä aiheesta äidin kanssa jutellut paljon. Aina, kun saa oman mielen siihen tilaan, että nyt alkaa uus elämä ja on kaapit täynnä terveellistä/hyvää syötävää, niin johan on tulossa kaikenmaailman illan istujaista, synttäriä, tuparia jne. On niin paljon helpompi antautua tarjoiluille, kun alkaa selittään, että en syö viljoja tms.
Äitikin nyt otti itseään niskasta kiinni ja minä vinkkaan hyviä reseptejä sen minkä kerkiän ja osaan. Huomenna on parin ystävän kanssa menossa illan viettoon mökille ja sinne ilmeisesti on yksi kavereista leiponut kakun. Sain äidin ylipuhuttua siihen, että ottaa omat eväät mukaan ja kakun sijasta ottaa pari palaa hyvää tummaa suklaata. Tsemppaus tuntuu toimivan ja hyvä niin, koska en halua nähdä äitiäni sidottuna pyörätuoliin loppuelämäkseen. Ja se voi hyvinkin olla todellisuus, jos diabetes iskee ja huonontaa jalat (molemmissa jo polvet korjattu) entisestään.
Olin toissa päivänä ystävän luona ja tarjotessaan keksejä kysyin, että onko pakko ottaa, jos ei halua. Selitin sitten hiukan, ettei tulisi sellaista oloa, etten töykeyttäni ota keksiä. Ymmärsi kyllä hyvin. Ihmiset tuntuu yleensä tosiaan loukkaantuvan, jos tarjottavat eivät kelpaa. Tavallaan ymmärrän, mutta tavallaan en. Jos joku selvästi ylipainoinen ystävä, tuttava tai ystävän seurassa tullut tuntematon kieltäytyy herkuista, niin eihän siitä voi suuttua! Jokaisella on oikeus parantaa terveyttään valitsemallaan tavalla.
Tsemppiä kaikille herkuista kieltäytyjille
