Aluksi vähän pohjatietoa. Elimistöstäni saatiin tuhottua kaikki hyvät bakteerit vuosikausia kestävällä tulehduskipulääkekuureilla, joita söin jännetupentulehduksiin, kun lääkärit eivät muuta hoitokeinoa silloin keksineet. Itse yritin tuon lisäksi akupuntiota, herhoratahierontaa, hierontaa ja kaikkea mahdollista. Sitten työkaverin suosituksella löytyi sellainen lääkäri joka auttoi, löytyi karppaus

Karppaus alkoi ja kahden ensimmäisen viikon jälkeen minulla ei ollut käsissä yhtään kipuja, olin kuitenkin kärsinyt kroonisista kivuista lähes kymmenvuotta JOKA ikinen päivä. Samalla poistui toistuvat poskiontelotulehdukset. Elämä karppina oli jees

Vietin karppielämää kolmisen vuotta hiilarit alle 40g/päivä. Sitten jostain syystä aloin ajatella, että elimistö on varmaan parantunut ja voin pikku hiljaa alkaa lisäämään hiilareita ruokavaliooni. Hiilarihimo sai yliotteen

Iso virhe, nyt kolmen vuoden hiilarimössöllä elämisen jälkee painoa on +30kg, Elimistö ihan sekaisin. Elimistössä jyllää kova hiivatulehdus

Tähän pisteeseen oli tulvava, että tavallaan näkee itsensä peilistä ja osaa myöntää ongelman, jotain on tehtävä. Kaikki hiivasyndoorman oireet löytyy, mutta nyt niiden selätys ja paluu elämään ilman hiilareita on alkanut. Viime torstaina aloitin karppaamisen, hiilarit n.20-25g päivä ja hiivanpoiston tueksi vielä Candida Forte valmisteen. Tiedän kokemuksesta, että jo karppaamisen aloittaminen vie kehossa aikaa sopeutua muutokseen, mutta kun vielä otin tuon hiivanpoistokuurin niin, johan tökkäsi! Keho ei tainnut kestää niin suurta muutosta kerralla. Perjantaina alkoi kuume ja sunnuntaihin asti olen ollut 38.5-39 asteen kuumeessa. Päässä "humisee" ja ajoittain on paha olo. Tämähän on selkeästi kehon puhdistusprosessia. Maksa on nyt kovilla. Tänään neljäntenä päivänä kuume on laskenut ja limaa ja räkää tulee keuhkoista ja poskionteloista.
Tästä on hyvä jatkaa karppaamalla ja aion minä noita Candida Forte nappejakin vetää naamariin vielä ainakin kuukauden.
Eläköön karppaus
Kirjoitelkaan kokemuksia aiheesta
