Tänä aamuna vielä parempi mieli kuin tiistaina jolloin kävin välipunnituksessa, pudotusta uskomattomat 1.8kg!

. Eilen tajusin että tällä viikolla ei ole mennyt yhtään särkylääkettä päänsärkyyn ja nukun uskomattoman hyvin, ainut että herään nykyisin kyllä vaan joka aamu aikaisempaan kuten tänään klo 5 mutta unen laatu on aivan erilaista kuin aikaisempaan.
Ostin itselleni motivaatio paidan, on tällähetkellä sellainen makkarankuori että edes yksin mökillä ollessani en sitä päälleni pistäisi, toivotaan että kesällä näyttää paremmalta

.
Tälläviikolla kokeilin yhtenä päivänä sauvakävelyä ja voi herranisä miten kipeäksi sain jokapaikan, pitäisi varmaan kävellä enemmän. En ole edes tajunnut miten jumissa kaikki jalan lihakset on kun kuitenkin pyöräilen päivittäin mutta tuo kävely ottaa jalkoihin kyllä ihan eri tavalla.
Ensiviikon tavoitteeksi otan kävellä töihin vähintään kahtena päivänä, matkaa sinne on noin 2km.
Näillä eväillä taas taistelemaan viikonlopun repsahduksia vastaan.