karppaus.infon arkistoitu foorumi

Omalla kohdalla lihanaamaksi tuloon ei ole kuin yksi selitys. Laiskistuin, pidän hyvästä ruuasta, pidän hyvästä oluesta (hyvä olut ei ole koff), pidän hyvästä viskistä. Ja lisäksi kaikenlainen snaksien vetäminen oli aivan järkyttävää viimeiset 4v. Massaa alkoi tulla opiskelujen alettua, treelle muuttaessa painoin suunnilleen 100kg, ehkä hiukan alle. Viime keväänä ennen Wappua vaaka pysähtyi 142kg kohdalle. Reilut 40kg 5:ssä vuodessa, ei paha No, nyt ollaan jo reilu 20 kiloa tultu alaspäin, ja tavoitteena olisi tuonne 100kg tienoolle päästä jälleen.

_________________
http://www.youtube.com/watch?v=FxG5pjI8wLk

Mä olen aina ollut pikkuisen pyöreä, mikä on ihan ok. Mun sisällä ei siis asu laihaa naista enkä laihaksi haluaisikaan. Paino on ollut aina pikkuisen yläkanttiin ja hiukan sitä on hiipinyt aina lisääkin. Kaksi kertaa viimeisen 15 vuoden sisällä olen ihan vain kaloreita vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä saanut painoa kymmenisen kiloa alaspäin, mutta korkojen kanssa on tulleet kilot takaisin. Selkeä käännekohta ovat olleet kaksi raskauttani, ensimmäinen reilu neljä vuotta sitten ja toinen pari vuotta sitten. Näiden jälkeen minulle on jäänyt n. kymmenen kiloa entisten päälle, esim. imetys ei laihduttanut yhtään, vaikka sitä niin kovasti hyvänä painonpudottajana on mainostettu. Molempia lapsiani imetin kuitenkin noin vuoden. Ja lastenhoidon sekä töissäkäynnin ohella on myös tullut jätettyä painoasiat sivuun. Kunnes! Viime vuoden lopulla päätin, että nyt saa läskit lähteä ja aloittaa karppauksen, koska niin moni muukin sillä on onnistunut. Miehellä on vähän sama tilanne (vaikkei hän olekaan ollut raskaana ), joten yhdessä mennään. Erityisen hoikkaa olemusta emme tavoittele, mutta terveempää painoa kuitenkin.

Äsken laskin, että BMI on nyt 32, sinne normaalipainon ylärajoille tähdätään...

Ensimmäisen kerran painoa alkoi kertyä kolmannella luokalla ja olin aika tuhdissa kunnossa yläasteelle saakka. Sitten lisääntyi liikunta huomattavasti ja palauduin normaalipainoiseksi. Intin jälkeen muutto etelään opintojen perässä ja paino nousi hieman, heilui 80-86kg välillä. Kolme vuotta vaimon kanssa yhteenmuuton jälkeen paino pomppasi 90kg paikkeille.

Lopullinen niitti oli ensimmäisen lapsen syntymä ja miehen "raskauskilot" päälle. Aamu-uinnit jäi samoin töihin pyöräily väheni kokoajan. Parissa vuodessa tuli 12kg lisää ja 106kg kohdalla selkä meni sen verran rikki, että pakkokuntoilu edessä. Paino tippuikin 93kg:hen mutta sitten muutto uuteen asuntoon, pitkä remppa, toinen muksu ja töissäkin stressiä. Takaisin 106:een ja pian 112kg pahimmillaan.

Koko ikäni olen uinut, pelannut sulkapalloa ja salilla käyny 3-5 kertaa viikossa, joten paino on enemmän haitannu vaatekaupoissa ja peilin edessä kuin liikkuessa selän hajoamista lukuunottamatta niin repsahdus vain jotenki pääsi tapahtumaan. Kesällä aloitin uudestaan kuntoilun kun selkä ja muutkin paikat antoivat vihjeitä, että kohta terveys menee ellei jotain tee. Painoa on lähtenyt jo 9kg verran ja kuntokin on parantunut kokoajan mutta sitten tuli seinä vastaan ja tuntui ettei painossa tapahdu mitään vaikka miinus kaloreilla teoriassa mennään, jos en viikolla ehdi tarpeeksi liikkumaan niin ei vaaka liikahda mihinkään. Siitä sitten idea kokeilla karppaamista miten se toimii oman elimistön kanssa sillä ainakaan vähärasvainen ruokavalio itsessään ei minulla todellakaan toimi varmaan jopa päinvastoin.

Nyt on 4 päivää takana tätä lystiä ja kyllähän tämä on toistaiseksi sujunut. Vähän vaatii totuttelua syödä tarpeeksi proteiinia, kun ei ole hiilareita millä sen "alas huuhdeltua". Kahtena ensimmäisenä päivänä iltapäivisin alkoi hirveät jysärit joihin ei vesi eikä burana auttanut. Nyt olo on jo varsin hyvä ja päivittäinen iltapäiväväsymys on kadonnut vaikka nuorempi poika valvottaa. Katsotaan minne tämä projekti vie.. toivottavasti pois vonkaleista mutta otan päivän kerrallaan eikä kiirettä ole laihduttaa 20kg:tä kuukaudessa...

Lapsena olin normaalipainon ylärajoilla. Minä ja sisareni olimme molemmat reippaita syömään eikä nirsoilusta ollut tietoakaan. Hieman myöhemmällä iällä pidimme yhteisiä salaisia herkuttelusessioita; video pyörimään ja kupu killilleen herkkuruokaa tai makeaa.

Teininä koin olevani ylipainoinen, edelleen siinä normipainon rajoilla. Ja siitä seurasi laihdutuskuureja ja jojoilua painon kanssa. Ja taipumus ylensyöntiin vain voimistui.

Muutamana viime vuotena olen kerännyt massaa kohtuuttomasti, viime syksy oli pahinta lihomiskautta. Pieneltä osalta syytän siitä lääkitystä, mutta nyt olen vakuuttunut, että pahin syyllinen on herkkyys insuliinille. Olin pahin ruokaskitsoilija, jonka tunnen. Söin kuusia ateriaa päivässä plus kolme välipalaa ihan virallisten ravitsemussuositusten mukaan, muttei mikään tuntunut riittävän. Kattilallinen aamupuuroa maidon ja marjojen kera, mutta yhdeksän aikaan toissä oli jo karmiva ruuantarve. Siihen pari voileipää ja hedelmä, mutta yhdentoista jalkeen alkoi taas hiukoa ja sitten lounaalle, jne. Nälkä ilmeni kiukutteluna ja shokinomaisena pään totaalisena tyhjentymisenä, kylmänä hikenä ja pahoinvointina, joskus oireet tulivat vaikken edes huomannut kokeneeni nälkää. Toisinaan paha olo aiheutti ahmimiskohtauksia, lähinnä leipää tai makeaa. Muutamana viime vuotena ruoka on hallinnut elämääni. Täytyy miettiä, mihin aikaan voi lähteä minnekin, että saa aterioitua, että muistaa syödä ennalta ehkäisevästä, pitää eväitä mukanaan.

Ja, jo parin viikon karppaus on muuttanut suhteeni ruokaan täysin!

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/w0hNO10/]

[/url]

Huhhuh, kuulostaa siltä, että VT ei todellakaan sopinut sulle

Syömisskitsoiluhistoria takana mullakin, ja karppaus on kyllä jo vähän auttanut siihen tässä kolmen viikon aikana. Ruokaa ei tarvitse enää ajatella jatkuvasti, koska ei ole koko ajan nälkä On tämä vaan sitten mainio ruokavalio.

_________________
Kirjailua

Käsittämätöntä, kuinka ruokavalion koostumus voi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja kuinka nopeasti! Alkoi jo tuntua, että päässä heittää muukin kuin ruuanpuute... Vanhemmillani on yhteensä 14 sisarusta ja ainoastaan yksi enoni on normaalipainoinen, lisäksi ainakin viidellä heistä on diabetes, plus äidilläni taipumusta siihen suuntaan. Mutta minä aion vastustaa pahaja geenejäni vastaan hyvällä karppiruualla!

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/w0hNO10/]

[/url]

Tämä on hyvä ketju! Kiitos aloittajalle

Mulla on syynä paljolti kotikasvatus. Mummu hoiti mua paljon kun äiti oli töissä ja sen kasvatusmetodi oli se, että jos olin kiukkuinen, niin se tuumas, että "sokerilla se karhukin lepytetään" ja syötti suklaata. Jos olin kiltti, sekin palkittiin herkuilla. Jos oli paha mieli, taas oli mummu sitä mieltä, että tuolla on suklaalevy, ota se sieltä tai hän paistaa lättyjä (ohukaisia runsaassa voissa nautittuna voin ja sokerin kera).. Äitin kanssa kun vietettiin laatuaikaa niin se tarkoitti sitä, että haitaan kaupasta pari pakettia jätskiä ja syödään ne kerralla. Eli mut on heti pienestä opetettu tunnesyömiseen: iloinen, vihainen, surullinen, tylsistynyt, onnistunut, pettynyt, epäonnistunut tai ihan mitä vain niin joko lohduttaudutaan tai juhlitaan tai kulutetaan vaan aikaa ruuan, lähinnä makeiden seurassa. Lapsesta asti siis ylipainoinen oon ollu.

Kun muutin kotoa pois, aloin laihtua. Laihtumisen myötä lisäsin liikuntaa ja pääsinkin normaalipainoon. Mutta kappas vaan. Eka tuli mies, jossa herkuttelu ei näy ja jolla pitää aina olla jotai makeaa kaapissa -tuli siis parisuhdekilot, himpun vajaa 10 kg. Sitten tulin raskaaks, raskaudesta jäi 8 kg ylimääräistä, mutta sitten tuli lisäks kotiäitikilot, siinä sitten olikin jo 20 kg lisää. Tulin uudestaan raskaaks, raskaudesta jäi edellisen lisäks 5 kg, mutta taas niitä kotiäitikiloja... Opiskeluaikoihin lisää yhteensä melkeen 50 kg...

Suurimmalta osalta varmaan siksi että olen peruslaiska ja perso hyvälle ruoalle.

Huono itsetunto jota sitten parantelee syömällä ja herkuttelemalla .. siitä se lähtee, karkaa käsistä sitten tosi sukkelaan. Syön iloon ja suruun ja masennukseen ja sitten ihan vaan sen takia että kun se ruoka nyt on vaan niin hyvää.

Makea ei ole koskaan ollut mulle ongelma, mulle nämä kilot on tulleet ihan vaan sipseillä, ranskalaisilla, hampurilaisilla ja pizzoilla yms yms... sit kun ruokaa on tehty reilusti, niin eihän sitä pois sovi heittää hyvää ruokaa, niimpä syödään pois, mitä sitä nyt pikku rippusia pakastamaan, syödään pois vaan

Jostain selkäytimen jatkeesta tulee se "ei ruokaa saa jättää" no miksi ei, onko pakko oikeesti ahtaa vaikka ei jaksaisi?

Yksi mikä mulla laukaisee ahmimisen kun jotain hyvää on tarjolla on se että lapsena ja aikuis iälläkin on raha ollut tarkalla, ja syömisistähän sitä sitten on säästetty. Jos joskus on jotain "ylimääräsitä hyvää herkkua" ollut niin se on syöty vauhdilla parempiin suihin, kun kerrankin on saanut ja pelosta ettei ilman jää Ja ilmeisesti joku aivolisäkkeen osa ajattelee edelleen samalla tavalla :"syö syö akikki pois vaan, ei sitä tiedä millon saa lisää" Joo naurettavaa ja typerää, mutta ikävä kyllä totta

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wWGO2WX/]

[/url]

Matka vonkaleeksi alkoi ensimm. lapsen syntymän jälkeen.

Surullisen lapsuuteni oireet kaatuivat elämääni viimeistä odotellessani ja kiloja tuli suruun syöden pienessä hetkessä 20. Karistelin personal trainerin kanssa
muutamia, kunnes taas syöksyin suruun ja uupumukseen. Jäätelö antoi lohtua ja kiloja 20 taas lisää kahdessa vuodessa.

En edes tuntenut itseäni lihavaksi; mitä nyt työterveyshuollossa sain kuulla natinaa ja terveysvalistusta. Olin kuin hanhen selkä.

Elämässäni alkanut uusi vaihe lykkäsi minulle haasteita ja siihen kuuluu nyt myös karppaus ja unelma loppuelämän pituisesta lenkkeilystä:

Ttiina tulee vielä nauttimaan hiekkatien kuumuudesta, siitä että jaksaa juosta niin pitkälle kuin huvittaa tietäen, että jaksaa juosta myöskin takaisin!

No kuinkas muutenkaan kuin syömällä kaikkea roskaruokaa yms.. ja liikkumattomuudella...
Ja kun aina sattuu löytymään sellainen mieskin joka tykkää syömisestä ja ei liiku paljoa. Siinähä nuo tärkeimmät olikin..

Mä olen aina ollu isokokonen, syntyessäni kyllä ihan normi eli jotain 3,5kg ja oiskos ollu 48cm...mut yks vuotiaasta etiäppäin pyöreä...
Pienenä olin kyllä paljolti isovanhemmillani hoidossa ja mummujen tapaan molemmissa paikoissa herkkuja sai kyllä ihan liikaa...
Yläasteella paino oli jo jossain lähempänä 90kiloa...amiksen ekalla muutin omaan kotiin ja sain esikoiseni...raskauden jälkeinen masennus ja ehkä jopa jo sitä edeltäväkin toi painoa sitte noin 100kg -->136kg....noin 15 kiloa karisi hyvin hiljalleen viiden vuoden sisässä ja viime kesänä kun aloin seuraavaa poitsua odottaa,paino tipahti raskauden aikana noin 122kg-->109kg...mut kuinkas ollakkaan, nyt on synnytyksestä 9kk ja ämmä painaa taas sen melki 126kg...tunne syöjä aikalailla olen, onnellisena menee paljon vähemmällä sapuskalla ja KARKILLA...
En tiedä mistä muuten sekin johtuu, mutta molemmat poikani ovat olleet aivan normaali kokoisia syntyessään,saaneet aina sitä ruokaa jota kuuluu, mutta molemmat noin 4kk iässä alkoivat lihoa, nytkin tämä viimeisin lapsosen, jonka liian hitaasta painokehityksestä olin aluksi huolissaan, on painonsa takia terveydenhoitajan silmätikkuna...

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wovIWcN/]

[/url]

Olivatko täysimetettyjä kuin kauan ja aloititko kiinteät/korvikkeen milloin? Jos noita kaupan sörsseleitä vauvalle tarjoaa, niin varmasti lihoo, ei juuri muuta kuin perunaa ja vettä, hyvin niukasti rasvaa ja prodea.

_________________
Baltazar ei muistanut mitään. Hän ei nimittäin ollut syönyt joka-aamuista kananmunaansa. Munia ei ollut seuraavanakaan aamuna, Baltazarin aivot menivät aivan solmuun!

Mun historiani lähtee n vuodesta -87, jolloin paikkareissa laihdutin 20 kg ja painoin n 85 kg. Tämä tuntui ja mielestäni näytti hyvältä, joten se on kaukainen tavoitteeni nytkin.

Sitten rakastuin, menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Molemmista jäi ylipainoa 10 kg (olen nimennyt ne "poika-" ja "tyttökiloiksi" ). Työkiireet toivat kolmannen 10 kg ("projektikilot"), ja neljäs tuli sitten tupakoinnin lopettamisen jälkeen ("tupakkakilot"). Toivon, että saisin sulatettua ne kaikki tällä kertaa.

Olen pudottanut karppaamalla (n 2003) kymmenisen kiloa, joka meni helposti. Mutta minun olisi pitänyt tarkkailla myös kaloreita, joita tuli kulutukseeni nähden ihan liikaa. Tällä kertaa noudatan näiden kahden yhdistelmää. Yritän saada aikaiseksi reippaan päivittäisen kalorivajeen, mutta seuraan sitä lähinnä jälkikäteen. Eli tärkein opittava asia mulla olisi kuitenkin itsensä kuuntelu; että oppisin syömään riittävästi muttei liikaa.

_________________
Jos keskustelet idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin.


iHerb -koodini on JOK311; saat sillä ensitilaajana 5 $ alennuksen.

Mimmimakia:
Toiselle rintaa noin 3viikkoo, toiselle 3kk,ensimmäinen sai kiinteetää noin 4kk iässä,kuitenkin niin että maito pääasiallinen ravinto,toisella melkolailla sama. pitää kyllä paikkansa, et noissa kaupan purkkiruuissa on noi ravintoarvot aikaskin p*rsiillään, mutta, ystävällä on myös kaksi poikaa, aivan saman ikäisiä kuin omani, ja aikalailla samoin ollaan menty ruuan suhteen, siellä molemmat pojat todella hoikkia...

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wovIWcN/]

[/url]

Tarinani tiivistettynä:

Olin lapsena vähän pyöreämpi kuin muut (en todellakaan ollut lihava) ja siitä minua kiusattiinkin ala-asteen 5.lle luokalle asti. Silloin kuitenkin aloitin liikunnallisen harrastuksen ja laihduin oikeaksi luuviuluksi.. ja kappas vain, kiusaus loppui ja sain ystäviä. Luulen, että siitä on jäänyt päähän sellainen mielikuva että laiha=hyvä. Seiskalle mennessäni olin taas lihonnut, olin 166cm ja 64kg. Äitini sanoi että kylläpä painan paljon ikäisekseni. Aloitin taas liikunnan ja tiputin muutamassa kuukaudessa 8kg. Aloin pelkäämään lihomista ja vahdin mitä suuhuni pistin, näin nälkää. Eräänä päivänä olin mielestäni syönyt liikaa ja olin kuullut että jos kaiken syömänsä oksentaa, laihtuu.. Noh, sinä päivänä tuomitsin itseni 14-vuoden bulimia helvettiin ja paino pomppi 48 kilon ja 95 kilon välillä. Kun tulin raskaaksi, pelleily ruualla loppui. Synnärille mennessäni painoin hurjat 117kg ja nyt vuotta myöhemmin 92kg.

Karppauksen aloitteleminen on ollut vaikeaa. Olen tunnesyöjä ja mikäpäs veetykseen tehoaisi paremmin kuin hiilarimätöt.. Eli joka päivä on kamppailua ja toisinaan häviän. Toivon kuitenkin että repsahduksia ei enään tulisi ja laihtuisin normaaleihin mittoihin karppauksen avuin.. .

_________________

Hei!
Älkäähän nyt vaipuko epätoivoon. Niin minäkin alussa. Ilmeisesti kuitenkin söin liian vähän rasvaa ja paino poukkoili. Nyt kun yritän käyttää rasvaa enemmän niin paino on lähtenyt alaspäin.
Eikun tsemppiä tyttäret, yhdessä meissä onb voimaa.

_________________
Antiina

Tuossapa se koko tarina: viewtopic.php?f=74&t=45756&start=360

Syistä voin mainita, että hiilarimätöt maistuu kovasti, kun onni potkii päähän ja samoin silloin, kun stressaan jostain. Ja stressaan yllättävistäkin asioista eli sitä lajia riittää. Työ maistuu ajoittan kovinkin puulta tai suorastaan v*tuttaa ja silloin tulee palkittua itseä iltasella makealla, kun on taas päivästä selvinnyt.

Niin, lisäksi olen usein kuolemanväsynyt liiasta valvomisesta ja silloinkin syömisen kontrollointi on olematonta.

Antiina, ei tässä epätoivoon vaivuta. Pientä kevätmasennusta vain ilmassa mutta kyllä tämä vielä iloksi kääntyy .

_________________

Mun tarinassani on ehkä samoja piirteitä, kuin monilla muillakin.

Pienestä asti syönyt miten sattuu, ei meillä kotona ollut ruokailuaikoja eikä
myöskään liikuttu yhdessä.

Olen laihduttanut ALA-ASTEELTA saaka, ainakin 9 vuotiaasta asti.. Tai ainakin MIETTINYT laihduttamista
sillä koulussa minua kiusattiin ja haukuttiin läskiksi (vaikka oli niitä kavereitakin yms).
Ja jo ennen koulunalkamistakin kuulin sanan LÄSKI monta kertaa.

Muutimme toiselle paikkakunnalle kun siirryin 6. luokalle ja kiusaaminen jatkui.
aloitin viiltelyn pahaan oloon (olin koulussa aina melkein yksin ja minua haukuttiin),
olin yhdessä vaiheessa syömättä pienen kauden ja laihduin 8kg.
Kuudennella luokalla siis olin 170cm ja n. 80kg. (kunnes syömättömyydellä laihduin 8kg)

Yläasteella kiusaaminen jatkui, viiltely jatkui, syöminen kuitenkin oli suht normaalia(ilman ruoka-aikoja yms)
Kasilla rupesin lintsaamaan, jäin luokalleni, kertasin 8lk, Jouduin suljetulle osastolle ollessani toisen kerran 8lk.. Ja lintsaus jatkui myös kertaus kasilla...
Kuitenkin keväällä 2008 kun olin toisen kerran 8. luokalla aloin lenkkeilemään koska liikunnasta oli tulossa numero 4, jos en tee liikuntapäiväkirjaa.
Laihduin liikunnalla 86kgsta 74kg.

Tuli kesä, lihoin 82kiloon, jouduin/pääsin avo-osastolle syksyllä 2008,
2008-2009 lukuvuoden ja ysiluokan olin siellä ja 2009 kesällä painoinkin yhtäkkiä n. 103kg.
Liian suuret annokset ja lämmin ruoka 2x päivässä lihottivat 20kg osastojaksolla.

Muutin silloisen poikaystäväi perässä Mikkeliin, asuin yksin,
opiskelut eivät sujuneet ja lopetin yhden jakson jälkeen.
Erosimme jouluna 2009 poikaystäväni kanssa mutta asuimme yhdessä keväällä 2010 kunnes muutin takaisin Lahteen kesällä 2010.
lihoin lihoin ja lihoin,
kesällä 2010 vaaka näytti jo 122kg lääkkeet ja ylensyönti, herkkuja päivittäin yms
lihottivat..

Koulukiusaaminen, ja osastolla vuoden jakson aikana tulleet kilot ja etenkin kun ISÄNI VELI haukkui minua läskiks ja huomautteli painostani
kun oilin lähes normaalipainoin 74-86kg normaalin näköinen pyöreä/muodokas tyttö, en 3 vuotta sitten voinut millään tuntea itseäni hyväksytyksi,
ja sopivan kokoiseksi VAIKKA, poikaystäviäkin oli ollut muutama ja he olivat muutamat sanoneet minua viehättäväksi.

Tällä hetkellä olen katkera sedälleni! ja avo-osaston hoitajille, sillä he eivät maininneet minun syöväni liikaa,
vaikka ruoka ja syöminen olivat minulle isoja juttuja ja toivon apua silloin painonhallintaan.

Mutta ehkä katkeruus katoaa ajanmyötä.. Ja ylimääräisten 46kg myötä.
Toivon...
Mutta silti, en usko ikinä voivani antaa anteeksi Sedälleni.

_________________
~The fight is never over~


Blogini; http://miinus50kg.blogspot.com/

Miten surullista. Mutta hän on ollut vain osasyyllinen sun pahaan oloon, tosin läheinen ihminen on kyllä pahin tuhoaja näissä asioissa. Eikä hän sitä ehkä koskaan tule ymmärtämään. Mutta teet fiksun teon itsellesi, jos annat hengessäsi hänen ajattelemattomuutensa anteeksi ja jatkat elämääsi. Setääsi sinun ei tarvitse sietää eikä olla hänen kanssaan tekemisissä, ellet halua. Päästä irti katkeruudesta, koska se kuluttaa vain suotta sinun voimavarojasi.
Oot tullut niin oikeaan paikkaan! Kunhan saat homman pyörähtämään käyntiin ja läskit veks, niin saattaa olla revanssin aika, vai kuinka?

_________________
Baltazar ei muistanut mitään. Hän ei nimittäin ollut syönyt joka-aamuista kananmunaansa. Munia ei ollut seuraavanakaan aamuna, Baltazarin aivot menivät aivan solmuun!