karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tuli mieleen, että aika monella on varmasti samoja kokemuksia tästäkin asiasta. Eli kun tulee se repsu/repsut/repsukausi, niin miten saada itsensä takaisin ruotuun. Miksi siis kannattaa palata karppailemaan, kun ajatuksena on "että kohta mä oon taas takas tässä samassa"

Mä itse kannatan positiivista ajattelua ja sitä, että repsuista huolimatta mä oon hyvä ihminen Ei se mun ihmisyyttä mihinkään muuta!

Ja ennenkaikkea se, että KARPILLA VOIN PAREMMIN!!!

Mitäs muut?

pömpis

_________________
WE CAN DO IT!

Minun on hyvin vaikea päästä hiilarikierteestä. Sen takia yritänkin välttää repsuja viimeiseen asti. Ei mikään ole riittävä poikkeus, koska kun uppoan suohon, niin uppoan kaulaani myöten. Niinpä esim. joulun vedin karpisti, ilman karjalanpiirakoita, riisipohjaisia laatikoita, suklaata. Yritän siis olla tiukasti karpilla koko ajan, oli vuodenaika tai tapahtuma mikä hyvänsä. Tsemppaan itseäni pysymään karpilla tiellä sillä, että mietin mitä olen jo saavuttanut ja ennen kaikkea sitä, kuinka terveellisesti parhaillaan syön. Juuri se terveellisyyden ajattelu saa pysymään karpilla tiellä! Tsemppiä haetaan myös täältä foorumilta, tietoa siitä, kuinka hienoa karppaaminen on, kuinka muut ovat onnistuneet jne.

_________________
Haluatko takaisin entiseen elämääsi?
Herra Ylppö & Ihmiset

^Nii ja sit kaverit lähettelee sulle Xin saarnakirjeitä.

Mulla toimii parhaiten se, etten osta mitään repsuamiskamaa kotiin. Simple. Ei ole millä repsuta. Juttu on nimittäin niin, että kun annan pikkusormen niin uppoan kaulaa myöten.

_________________
Epeli 9/12
Mötkäle 3/14

No mä olen sit ilmeisesti siinä onnellisessa asemassa, että en edes ennen karppiaikaa mässännyt muilla hiilareilla kuin: riisi/pasta/leipä/drinkit Eli karkit ja pullat eivät ikinä ole olleet mun makuun. Nyt 'repsut' on oikeastaan suunniteltuja ja perustuvat siihen, että esim. näin Pääsiäisenä lammas huutaa kaverikseen valkosipulipottuja - ja punkkua = syön/juon siis niitä surutta parina päivänä, kaikki muu pysyykin sit karppina. Toivottavasti pyhien jälkeen ei edes tee mieli tuota pottupuolta ajatellakaan (ennekuin uusien itsekasvatettujen perunoiden muodossa - entisen isohkon istutusalan sijaan riittänee noin 10 siemenperunaa ). Repsuita eroonpääseminen ei siis mulle niin iso ongelma, tosin ei kannata kanniskella kotiin ihan älyttömästi tuorepastaa ja jäätelöä eli siis Greipin linjoilla...

Nimim. Ei yhtään suklaamunaa kotona (koska täältä ei löytynyt tummasuklaa-versiota)

_________________
Tuli tuoksuu hyvältä... ja makuasioista voi kiistellä.

Löysäämällä ruokavaliota sen verran, ettei niitä tarvii tulla. Jättää ruokavaliosta pois vain ne tuotteet, joiden kanssa ei kertakaikkiaan pysy mikään hallinta. Ne, joiden olemassaolo kannattaa tykkänään unohtaa mikäli mielii hoikistua. Tai ne, joista on terveydelle haittaa. Musta ois parempi, että takana ois vuosi keskimäärin onnistunutta rennompaa karppausta, kuin tiukkoja jaksoja ja repeemisiä. Se tulos kun voi vuoden jälkeen olla ihan sama. Mä oon yrittänyt ihan kauheesti, mokaillut ja stressannut monta kertaa aivan turhaan

Toisille repsu on kunnon mässyä, toisille repsu on omista tavoitteistaan lipeämistä. Jos itselleen asettamissa rajoissa on vaikea pysyä, siis esimerkiksi kalori-, hiilari- tai proderajoituksessa, niin voi olla pohdinnan paikka. Ei se proteiini välttämättä yksin olekaan se, mikä jumittaa. Palapelissä on muitakin paloja, joita sovittelemalla se oma juttu pitäis löytyä. Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen, että helppoa ei aina oo. Priorisointi auttaa selvittämään, mikä itselle on tärkeintä. Jos se on nopea laihtuminen, niin päätökset sen mukaan. Jos haluaa nautiskella esimerkiks kermalla rakentaa sen ruokavalion niin, että se kuuluu siihen - sen sijaan, että potisi jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, että maitotuotteista piti pysytellä erossa

En pidä sitä repsuna, että poikkean ihanteellisesta makrojakaumasta tai syön hieman liikaa (enää). Tärkeintä on, että ruoka on sitä mulle sopivaa ja sitä on suunnilleen sopiva määrä. Mä en enää jaksa pitää alle 40 g hiilareita. Se tuntuu liikaa laihduttamiselta. Jo 50 g tunnen tuovan huomattavasti enemmän vapautta syömisiin, 75 g en tunne menettäväni mitään. Niihin hiilareihin mahtuu repsuksi miellettäviäkin asioita ihan sallitusti. Yllättävän pienestä voi olla kiinni!

Jos sitten kuitenkin menee repsumaan, koettaa muistaa sen olotilan pitkään, kun makasi kipulääkehuurussa, nappaili Rennieitä ja kääri itsensä vuoroin kuumaan ja kylmään ainoastaan vehnän/rukiin/riisin tms. maistelun takia.

Itse olen taipuvainen unohtamaan oireet tai sitten katsomaan niiden yli himoissani. Mulla on fyysinen riippuvuus pahin juuri siihen, mikä on haitallisinta. Sokeria en himoitse niin paljon ja kappas, sitähän minä siedänkin Ivallista. Viljanhimoni muistuttaa välillä etäisesti narkomaniaa, sillä nautinnon tyydyttämisen tarpeen rinnalla ennustettavissa olevat oireet ovat pientä. Tietäväthän kaikki, että juomisesta tulee krapula, mutta ei se kaikkia estä! Morkkikseen pystyy ehkä paremmin vaikuttamaan. Päättää yksinkertaisesti olla potematta sitä.

Muisti on lyhyt siinäkin tapauksessa, että voi mennä yli kolme viikkoa yhden viikonlopun tuhojen kuolettamiseen Tiedän, että vilja ja alkoholi on laihtumiselleni täyttä sabotaasia, mutta en pysty elämään kokonaan ilman. Olen yrittänyt, en kykene, en halua. Kohtuullinen määrä näitä olisi painonpudotuksen kannalta varmaankin mikroskooppinen. En ole selvittänyt sitä vielä.

Mun repsut liittyvät juhlaan. Arki sujuu "jo" melko mainiosti. Jos yksi ateria on vähän kehno, paikkaan tilannetta jo seuraavalla. Ainoastaan viikonloppuisin tulee hieman liikaa laskettua maanantain tuoman ryhdistäytymisen varaan.

Olen ollut niin reipas karppaaja pari kuukautta, mutta nyt nää 4 päivää olen ollut niin väsynyt, nukkunut päikkärit ja jatkuvasti väsynyt ja tekis mieli syödä sitä ja tätä. Mutta kun olen aika alussa vasta ja painoa pudotettavana vielä ehkä 8 kg ei pitäs nyt antaa mennä överiksi, vaan olla skarppi ja pikkuhiljaa lisätä hiilareita. Vai onko mun hiilarit pidettävä niin alhaalla ettei tuu repsuiltua?
Pikkusen ymmärtää nyt noita repsuilijoita , kun on tällainen olo, että tekis mieli kko ajan jotain syödä.
On väsynyt ja huono olo, tekis vaan mieli nukkua ja sitä oon toki tehnytkin, päivittäin. Aika outoa, kun olen noudattanut niin tarkkaan alle 20 hh:ta.
Eipä oo neuvoja mitä tässä tilanteessa tekis?

Yksi neuvo vois olla, että odottaa tuon vaiheen menemistä ohi. Toinen neuvo voisi olla nostaa hiilareita sen 5 g eli pois induktiohiilareilta.

Mun mielestä armollisuus on ihan ehdotonta vonkaleille. Tiukkakin kuuri tulee kestämään kuukausia, kohtalainen vauhtikin vuoden tai useampia. Ei ole mitään takeita siitä, että paino putoaa tasaisesti ja nopeaa kaikkien kymppikilojen ajan. Onko se ihme, että palleroinen jossain matkan varrella retkahtaa?

Puolustuspuheenvuoro niille vonkaleille, jotka potevat huonoa omaatuntoa "selkärangattomuudestaan"

Vonkaleena olen oppinut sen ,ettei mikään ole niin tärkeää kuin se ,että osaa olla itselleen armollinen. Karppaus ei saa olla kärsimystä, se on elämää!
Kun painoa on kymmeniä kiloja liikaa ei kaikesta syömisestä huonon mielen kantaminen johda mihinkään hyvään... vain periksi antamiseen ja itsesyytöksiin. (Tämä siis minun henk. koht. mielipide.)
Itse kun huomasin lopettaa itseni syyllistämisen vähenivät repsut minimiin ja laihtuminen alkoi kuin itsestään. Välillä sitten repsuilen jos siltä tuntuu ja palaan äkkiä takaisin karppiruokaan koska olo on parempi silloin.
Tänäänkin aion syödä oikean pitsan ja hyvällä mielellä

_________________
Ihan rennosti vaan....
Kampanjasivuni

Mulle tää on vähän kakspiippuinen juttu. Ekan kolmen vuoden aikana ei ollut oikeestaan mitään ongelmaa repsuilujen kanssa. Jos niitä tuli, niin siinähän tuli ja seuraavana päivänä palattiin siihen minkä oli löytänyt omaksi tavakseen karpata. Ja miksi en olis palanut? Hiilariruoka vaatii mun mielestä aina hyvän kastikkeen maistuakseen ja niitä en ole koskaan osanut oikeen tehdä. Pasta, peruna ja riisi ei itsessään maistu miltään joten niihin ei ole mitään himoa, vaan pikemminkin niihin kastikkeisiiin.
No, karppauksen aloitettuani olen tehnyt mielestäni parempaa ruokaa kuin ennen, ja monesti vielä nopeammin ja maistuvampaa, ja vielä reilusti kasviksia sisältäen. Miksi siis olis vaikeaa palata karppauksen pariin kun silloin saan parempaa ruokaa?

Niin, se toinen puoli. Stressi saa mulla aikaan välinpitämättömyyden ja silloin mennään ojasta allikkoon. Tällä ei ole mitään tekemistä karppauksen kanssa, mutta tän kanssa kamppaillaan nykyään.

_________________

Stressi ja yleinen psyykkinen paha olo on ne tekijät miullakin jotka saavat aikaan sen olon että ihan sama, syön mitä huvittaa. Ja silloin maistuu kaikki suklaa ja muut herkut kuin eivät koskaan aiemmin. Tää tulee varmaankin olemaan miulla karppauksenkin kanssa pulmallinen, silloin kun pään sisällä on paha olla ei kamalasti kiinnosta mikään. Paitsi sellaiset tekijät joista tulee ainakin hetkellisesti parempi olo.

Yleisellä tasolla mie oon itse päässyt repsahduksista yli siten, että kun muistaa olla syyttelemättä itseään. Ja kun muistuttaa itselleen, että välillä voi ottaa pari taka-askelta että näkee kokonaiskuvan paremmin. Ja niiden jälkeen on taas hyvä aloittaa alusta tai jatkaa siitä missä aiemmin oli.

Tää on hyvä topikki! Mulla on tosta stressin kanssa karppaamisesta aika paljon tullut viimeaikoina kokemusta. On ollut ihanaa oppia miten oma pää toimii ja miten kroppa vastaa. Stressiä kun on 24/7 päällä viikosta toiseen, niin ei voi vaan ajatella että olis realistista joka päivä kun tulee kotiin ottaa se suklaalevy käteen. Tämän tunteen kanssa kun taistelee päivittäin pitkään, ymmärtää että stressiä pitää lievittää kyllä, mutta on olemassa muitakin keinoja. Olen huomannut että jos vedän sitä hiilaripeetä, niin se lisää mun stresssiä entisestää. Tavoitteeni on kuitenkin laihtua enkä siitä tingi. Sokerista vapautuu mielihyvähormonia, ainakin mulla, ja sen takia se on helppo keino olon huojentamiseen. Varsinkin kun sitä on vielä tehnyt todella monta vuotta, on tapa ehdollistunut niin tiukasti päähän että aina kun tulee ahdistunut olo niin tyyliin joku pätkiksen kuva tupsahtaa heti päähän. Onneksi olen huomannut nyt oikeasti mistä on kysymys. Oon tajunnut ettei se pätkis oikeasti poista sitä pahaa oloa. Jos jätän syömättä, mulla on vielä huomennakin kiva olla. Toisaalta itselläkin vielä vähän hakusessa ne muut rentoutus/stressinpoistokeinot. Yleensä kaikki illat menee nettiä selatessa, mikä ottaa päähän niin paljon ettei ole edes todellista. Joogaa olen tehnyt välillä, mutta tuntuu että ei halua kuunnella mitä omassa päässä pyörii.

Repsukäyttäytymisestäkin olen onneksi jo kahden vuoden karppauksen jälkeen oppinut tunnistamaan tietyt lainalaisuudet. Esim. jos karppaan tiukasti pitkään ja tulee tilanne missä syön jotakin ei-karppia, niin saan valtavan BED-kohtauksen tämän jälkeen. Ajattelen että jos kerran otin yhden niin millään ei ole enää mitään väliä. Tän takia mä aina välillä yritän ottaa sen yhden ja opetella ettei sillä olis mitään merkitystä. Huomaan myös että mun pitää nimenomaan olla ketoosissa jos haluan välttää ruoan ajattelun. Tää helpottaa stressissä, silloin ei pätkikset päässä vilahtele. Eniten tällä hetkellä kiinnostaa tää ajattelu että ruoka on niin tärkeää. Mistähän se mahtaa tulla... Esim. ruoan heittäminen roskikseen ei ole koskaan vaihtoehto, lautanen pitää aina syödä tyhjäksi ja jos lahjaksi on saatu jotakin ruokaa niin kaikki on pakko syödä.

_________________
"Leipä on terveysuskonnon öylätti" (Antti Heikkilä)
---
[First you fuel the desire, then the desire will fuel you.]

Tämä oli mulle ihan uusi juttu, nimittäin eilen.. söin ensin puolikkaan suklaamunan, "pääsiäisen kunniaksi" ja ajatella koko lyhyen karppiaikani olen ollut syömättä mitään
moista hiilarimoskaa vaikka koti on ollut pullollaan suklaamunia, patukoita ja jos jonkinmoista pääsiäisjuttua.. itseasiassa mulla oli pakkomielle ostaa niitä kaapit täyteen. Koko muu perhe mussuttaa kaikkea mahollista, mutta olen tyynen rauhallisesti pysynyt karppiruuassa ja hyvillä mielinki vielä, mitään ei ole haluttanut!
No, palatakseni eiliseen. Söin siis suklaamunan jos toisenkin ja hyvällä omalla tunnolla, ei mitään probleemaa.. kuivattuja banaaneja kans meni pari kourallista ja sämpylä lounaaksi ja pari keksiä kahvilla.. illalla sitten ranskanpotut...kera hampurilaisen ja sokerilimsan.
No, tuli sitten mässättyä niin että napa ruskasi, mutta tänään ei tapahtunu sitä mitä kuvittelin, että ois paska fiilis eilisestä ja päätetään että ens maanantaina alotan uuestaan ja sitte veetään loppu viikko kaksin käsin koska maanantainahan se laihutuskuuri alkaa taas ja hyvälä tuurila kesti pari päivää ja sama kiette jatkuuuu ja jatkuuuu.. näin nää minun kilot on tullu!
Siis olen niiiiiiin tyytyväinen tähän tilaanteeseen, KOSKA! Karppaus ei ole mulle "laihdutuskuuri" vaan uus elämäntapa. Jos ihminen elää näin, ei yks herkkupäivä hallaa tee, niinkun ei tee missään muussakaan ruokavaliossa. Siis tajusin tänään että olen sisäistänyt tämän uuden elämäntapani! Wouhuu

Meni vähän ehkä ohi ite aiheen, mutta saimpas purettua omat ajatuksen johonki

Mulle repsahtamisesta tai suunnitellusta poikkeamasta ruotuun palaaminen tapahtuu aina tankkauksen kautta
Eli hiilarit alas ja keinomakea pois ja rasvaista ja proteiinista ruokaa kurkusta alas niin että napa raikaa. Kaloreita en ajattele yhtään! Vaan sitä että hh himot on ajettava kropasta mahdollisimman nopeasti pois. Jos syöpötyttää niin sit syödään mutta karppiruokaa ja rrrrrrasvaista sellaista

Myös mulle on osoittautunut ongelmalliseksi pysyä ruodussa jos käytän hiilareita vapaammin. Joutuu turvautumaan siihen kuuluisaan itsekuriin. Jota siis ei ole

_________________
Motto: Ruokaa ilman pakkausmateriaaleja ja tuoteselosteita!

Bebelillä oli hyvää settiä.

Mitä teen tekee mieli repsulla? Makeeta vai suolasta? Jos tekee makeeta, ni voisko sitä korvata jollain karpimmalla, kermavaahtoo ja marjoja, hunajalla makeutettuna tai lusikallinen hunajaa? Ja jos suolasta, ni tekee hyviä lihapullia.

Mutta ainahan herkutella saa, mutta jatkaa sitten normiruualla. Jos se tuntuu vaikeelle jättää herkkuja taakseen, ni sit kirjoittaa tänne ja vois ehkä miettiä, miksi ei halua niistä luopua? Ja miks just hiilari ruuat on herkkua eiks niitten pitäis olla myrkkyä

En oo oikeen ittekään jyvällä mitä tästä tekstistä piti tulla, mutta mä oon tehny ennen ja nytkin varmaan koitan, et ajattelen, että mä en tarvii suklaata mihinkään, enkä pullaa, enkä hampurilaista, ku voi ottaa kebabia salaatilla ja paljolla majolla.

Jos yrittäs vähän kysellä iteltään, et missä nyt mennään???

Josko siitä tulis sellanen tapa.

Mulla on ihan törkeitä vaikeuksia jäätelön kanssa. Tapa on ollut ostaa litra ja vetää siitä puolet tai kaikki yheltä istumalta. Ja oon koittanu melkein kaikkia karppikorvikkeita, mut ei se oo vaan sama. Ja sit ku kohtuus on mulle ihan täyttä hepreaa, niin en oikein uskalla ottaa yhtään, mutta kesällä syön varmasti, mutta täytyy ostaa varmaan vaan tuutteja ni ei tuu syötyy niin paljoo.

Tai mitä jos valitsis vaan sen lempi repsun ja antas ittelleen kerran kuuhun tai kahteen ottaa sitä niin paljon ku napa vetää ja jättää ne muut pois. Palkittee ittellensä tilipäivän tai muun. Toi ruualla palkitseminen ei oo kyllä kauheen hyvä, mutta jotain on tehtävä, ku ei ilmankaan pysty olee...Vai pystyskö?

_________________
Kultakalasivuni


Ajattelen, siis karppaan!

Mun on itse pitänyt todella pohtia monien kuukausien ajan useissa eri asiayhteyksissä miksi tekee mieli syödä. Miltei koskaanhan ei mun kohdalla ole siis kyse siitä että maha olisi tyhjänä. Mulle syöminen edustaa rakkaimpia asioita elämässä, se on paras ystävä. Kaikki negatiiviset ja positiiviset tunteet assosioituu syömiseen, tunnen syömisen kautta jotenkin käsittämättömällä tavalla. Tää on opetettu mulle jo kotona, jos lapsella oli paha/hyvä mieli niin sille annettiin karkkia tms.

Mä todella mietin vieläkin, että miltä musta tuntuu kun haluan syödä, syön ja olen syönyt. Miksi mun pitää saada ruokaa ja mitä mä tunnen sillä hetkellä. Usein en halua kuulla negatiivisia tunteita, sitä pikkuääntä joka korostaa elämän realiteetteja. Syömällä saan sen hiljaiseksi ja se on niin iso karhunpalvelus etten sitä halua tehdä. Mä haluan tietää miksi tekee mieli lievittää ahdistusta, mikä ahdistaa? Usein tota on aika vaikea tunnistaa. Usein yksinäisyys ja tyhjyyden tunne aiheuttaa syömisen halua.

Mun on pakko analysoida tää ihan puhki jos haluan eroon epäterveestä suhtautumisesta ruokaan. Mä en halua repsuilla enkä ylipäätään ajatella ruoasta yhtikäs mitään. Repsua ei nimittäin ole jos tunnistaa omasta kropasta miten pitää syödä että voi hyvin. Kannattaa lukea kirjoja ja katsoa vaikka videoita You Tubesta. Musta hyvä video on esim.

_________________
"Leipä on terveysuskonnon öylätti" (Antti Heikkilä)
---
[First you fuel the desire, then the desire will fuel you.]

Komppaan Bebeliä. Pitää ymmärtää itteensä ja sitä tarvetta repsuiluun. Mitä korvaa repsuamisella, missä se on turva?

Toki minäkin palaan välillä kielletylle alueelle, mutta ne on suunniteltua, nautinnolla suoritettuja ja tarkoin harkittuja poikkeustilanteita. Ja ruotuun heti seuraavana päivänä. Nykysin osaa arvostaa erilailla harkitun suoritettuja tekoja, eikä niistä edes kanna mitään itsesyytöksiä toisin ku mielihalun perässä repsuten. Aina ei vaan jaksa nipottaa ja sillon sallin ittelleni arjen luksukseksi syntisen herkuttelun. Ja taas jaksaa.

_________________
Epeli 9/12
Mötkäle 3/14

Vetelin napaani suklaamunia ja pikkurakeita...hetken päästä olinkin ketarat ojossa päiväunilla. Niin selkeä väsymyspöhnä tuli tosta sokerimätöstä, että olin jo ehtinyt unohtaa moisen zombieolotilan. Huh huh.
Pikku kävelylenkin jälkeen pää kirkastui ja iltapalaksi menikin sitten aikas läjä käristettyä kanamunassa kieriteltyä juustoa! Ja paljon parempi fiilinki

...ja paino tänä aamuna alimmillaan Eli kärjistettynä: suklaamuna/juustodieetti toimii

Nih!
Kyllähä miekii tuota munaa-juustoo oon kokeillu, en vaa ole ymmärtänyt, että pitää olla suklaamunaa...
Onnittelut painon alenemasta!

_________________
Elän hetkessä, suurella intohimolla!
Joskus kaiken loppu voi olla uusi alku!

Joo Lillis, kaksi suklaamunaa joka aamu Ne voi myös paistaa pannulla!