Ei tarvitse harmitella siitä, ettei löytänyt muualta tällaista aihetta ja ehti jo aloittaa täällä uuden. Mielestäni aihe sopii kuin nakutettu tänne Vonkaleisiin, vaikka siitä muuallakin olisi keskusteltu.
Täytyy tunnustaa että en mikään pallotissinen enää ole kun olen kymmeniä kiloja laihtunut, mutta olen toki kolmekymppinen, joten en muutenkaan ole enää missään teinimitoissa painovoiman vaikutuksen ansiosta.

Kuntosalilla käyminen tekee hyvää kropalle ja auttaa siinä timmin ulkonäön ylläpitämisessä, mutta koska rinnat ovat pääosin rasvaa ja maitorauhasta, niin lihastreeni ei kuitenkaan ihmeitä pysty tekemään. Mutta hyvässä kunnossa olevat lihakset saavat kaiken näyttämään paremmalta ja reippaammalta. Parempihan se on kun iho, joka on vähän löystynyt kun rasvaa on poistunut alta, kiristyy vähän ilmestyneen lisälihaksen vaikutuksesta. Ja tosiaan, kun sitä laihtuu ja saa myös ehkä terveemmän näköisen ihon karpatessa, niin rinnat voivat näyttää paljon isommilta ja kauniimmilta kuin ennen.

Rintojen kokonaan katoaminen/katoamattomuus riippuu sitten ihan siitä yksilöllisestä vartalotyypistä ja muusta. Itse tulen olemaan aina suhteellisen isorintainen, ehkäpä alipainon kohdilla olisin jo pienirintainen, mutta en sinne kyllä edes tahdo.