4 vuotta sitten vierailin useinkin näillä sivuilla. Pallokalaryhmässä. Nyt olenkin sitten jo kasvanut pallokalasta aikamoiseksi vonkaleeksi. Eli jotain pitäis tehrä! Painoa yli 100 kg, en oo uskaltanu vaakaan vielä. Mutta olen päättänyt, että maanantaina 10.1.2011 aloitan taas karppauksen. Silloin aikoinaan ei ollut painoa kuin vähän yli 70 kiloa, eli on tullut jostakin 30 kiloa lisää. Niistä nyt pitäisi päästä. Toukokuussa matkalle, enkä haluaisi ihan näin vonkaleena lähteä. Saunan kokovartalopeili on paljastanut minulle kauhean totuuden. Liikuntaa saan siivoustyössäni, eli kävelen aamuisin 3 tuntia moppia heilutellen joten sen pitäisi kyllä jotenkin riittää. Ehkä lisään siihen joinakin päivinä vesijuoksua. On vaan niin hankalat työajat, että liikunnan mahdollisuudet on vähissä. Lueskelin aamupalaosiota tuolta yleiseltä puolelta, ja onneksi sillä puhuttiin leipäjuustosta. Kun en ole mikään pekonin tai yleensäkään kovin lihan ystävä. Kanaa ja kalaa ehkä, mutta ei pihvejä. Toivottavasti tämä yhteisössä laihduttaminen nyt onnistuu
