karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-09-25 00:36:57

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 57 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2011-12-21 16:18:01 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
Minäpäs ajattelin pistää pystyyn oman seurantaketjuni myös ja samalla esittäytyä ja alkaa keräilemään kasaan sitä 100 viestin rajaa, jonka jälkeen näkee? jotain? lisää? ??

Eli hei vaan kaikille,

täällä kirjoittelee safriduo
29-vuotias avioliiton satamaan muutama vuosi sitten purjehtinut nainen.

Karppaus on aloitettu 16.12.2011 ihan ekaa kertaa elämässä. Pientä esimakua sain Jutta Gustavsbergin GFG-dietistä, joka oli myös vähänhiilihydraattinen, mutta sen lisäksi sitten vähärasvainen eikä sen vuoksi käy ihan karppauksesta. Mutta samoja periaatteita minä huomaan silti...

Jotenkin ajattelen, että tämä karppaus saattaisi tässä vaiheessa toimia minulla hyvin.

Jutan metodilla pudotin painoa 25kg/6kk ja kiinteydyin ihan silmissä. Harmittavasti vaan viimeisen 10 kk aikana suunta on ollut aivan väärä ja siis paino on noussut lähelle lähtölukemia.
Ihan viimeisimpien kuukausien aikana painoa on tullut takaisin alimmasta lukemasta lähes 15 kg.

Heinäkuusta lähtien paino on noussut räjähdysmäisesti. Siihen asti olin tasapainotellut muutamien kilojen rajoissa ihan kohtalaisen hyvin. Alimmillaan paino oli helmikuussa 87 kg.
Heinäkuussa paino oli 91 kg
Syyskuun alussa paino oli 94 kg
Lokakuun lopussa vaaka näytti 96,7kg
Karppauksen aloittaessa vaaka näytti (edellisenä aamuna) jopa 101,6 kg.

Eli viimekuukaudet on paino noussut kuin kuuraketti.
Mutta nyt se peli loppuu.

Olen hyvin vakavasti sokeririippuvainen ja erittäin hiilihydraatti-herkkä. Erittäin.
Rakastan karkkia, sipsiä ja lihapiirakoita. Olen kuitenkin todennut, että joskus sitä joutuu luopumaan jostain rakkaasta...
Motivaattorina toimii toive saada lopultakin lapsettomuus selätettyä. Takana on useita vuosia lapsettomuutta ja monta epäonnistunutta hoitoa. Viimeinen hoito on edessä keväällä. Siihen mennessä pitäisi ainakin 5 kg saada pois. Mieluiten paino lähemmäs 90kg kuin 100kg.

Suhdetta hiilihydraatteihin siis aletaan rakentamaan uudestaan.
Luulin jo keksineeni sen jutun juonen pudotellessani painoa GFG:llä.
Viimeiset kuukaudet olen kuitenkin joutunut toteamaan, että ei- selkärankani ei vahvistunut laihtuessa ja kontrollista on vaan NIIIIIN helppoa päästää irti.
Hetkessä unohtui salilla käynti (kävin 2-3 krt/viikko). Nopeasti tuli "muuta tärkeämpää" lenkkeilyn tilalle (kävin joka aamu 30 min lenkillä ja iltaisin 3-5 krt viikossa 30-60min).
Lenkkeily on herätelty jo henkiin reilu kuukausi sitten - nyt täytyy enää saada sali kuvioihin.

Nyt siis karppilinjalla 16.12 lähtien.

Pituus 170cm
Lähtöpaino 100,1 kg

Puntaripäivä olkoon maanantai.

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 16:22:35 
Tervetuloa mukaan safriduo!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 17:57:09 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
Tänks 3 kissaa :)

Alkuhässäkät on kirjattu,joten nyt voin keskittyä sitten pelkästään turhaan lätinään.

Kai sitä saa edes kerran elämässä... - otsake kertoo siitä ajatusmaailmasta, jossa hyvin liian usein huomaan eläväni. Aina on jotain Special Case´s - tyyppisiä tilaisuuksia,
joissa sitten TIETENKIN täytyy voida ottaa rennosti ja NAUTTIA elämästä (eli syödä hitosti hiilareita ).
Siis WWWHHHAAT ?
Mistä tuo oikein juontaa juurensa ? Aivan tolkuton...
Miten minä aina onnistunkin vakuuttamaan itseni tekemään kaikenlaista typerää (esim. hiilareiden syöminen).

Minä lopetin tupakanpolton tuossa reilu kuukausi sitten monen vuoden tupakoinnin jälkeen. Eräänä iltana poltin viimeisen savukkeen, jonka jälkeen katkoin lähes 3 askia tupakkaa surutta roskiin ja menin nukkumaan tietäen, etten polta enää koskaan.
Ensimmäiset kolme päivää olivat hankalampia (en käyttänyt mitään korvaushoitoa), muttei silti tullut mieleenkään polttaa tupakkaa.
Tajusin jo silloin, että tupakanpolton lopettaminen on hyvin yksinkertaista - Ei vaan enää koskaan polta yhtäkään henkosta.

Miksei karkinsyönnin lopettaminen voisi olla yhtä helppoa?

Mietin ensin tupakka-asioita. Mietin paljon sitä, miksi minusta tuntuu pahalta lopettaa tupakanpoltto. Mietin syitä, miksi minun kannattaisi jatkaa. En löytänyt monen päivän intensiivisen miettimisen jälkeen yhtään hyvää syytä jatkaa tupakointia ja kaiken kukkuraksi ne syyt, jotka pitivät minut kiinni tupakassa olivat vaan niin äärettömän naurettavia, että ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa.
Noh, entäs makeisten kanssa.. Hiilihydraattien kanssa?

Jep. Hyvin menee. En tarvitse karkkia mihinkään, tiedän.
Saan suuren nautinnon kaikesta muustakin, kun en suutani pilaisi sokerilla.
Miksi siis se karkista luopuminen on niin ylivoimaisen kamalaa?

Muutama päivä menee hyvin. Täysiä. Ihan hurmiossa...
Sitten iskee se järkyttävä pahoinvointi ja jatkuva kuvotus. Se ei helpota muuta kuin sillä, että syö hiilihydraattia...
Olen miettinyt, josko lääkitykselläni (diformin retard) olisi jotain tekemistä pahoinvoinnin kanssa, mutten lopulta ole sitten ole voinut laittaa huonoa oloa senkään syyksi.
(lääke kyllä alussa aiheutti samanlaista pahoinvointia kuin hiilihydraattien karsiminen)

Siitä päästään sitten tähän aiheeseen, jota olen kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa...
Nimittäin.. söin tänään 4 kpl Julia-karkkia.
FAK.
Eikä siinä vielä kaikki..

Kaupan päälle söin kotona vielä 9g 85% suklaata (joka muuten on p-a-h-a-a eli tätä ostetaan jatkossakin).

Eli näin. Hienosti meni tähän asti ja nyt sit oon koko päivän vetänyt karkkia (siis sen 4kpl). Kaik on mänt.

- Toisaalta- Nyt täytyy vaan koittaa pitää jokin tolkku lauantaihin asti, jos sitten lauantaina vois syödä vähän myös herkkuja.
Tällä viikolla ei enää ennen joulua.

Huhhuh.
Kiitos ja anteeex :)

Mukavaa illanjatkoa!

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 18:19:28 
Poissa
hevikarppi
hevikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-11-03 11:09:52
Viestit: 3026
Heippa ja tervetuloa :D
Jään seurailemaan saavutuksiasi :smt006

_________________
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 19:12:14 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 94916
Onnea tupakoimattomuudesta =D> =D> =D>

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 19:53:02 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
Konnasintti kirjoitti:
Onnea tupakoimattomuudesta =D> =D> =D>


Kiitooos :) Olen kovin ylpeä itsestäni :)

Ja kiitos hullu hatuntekijä toivotuksista ja tervetuloa seurailemaan :) Toivottavasti on jotain seurattavaa...

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 19:53:53 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2010-05-27 16:11:01
Viestit: 761
Miekin onnittelen tupakoimattomuudesta!! =D> Samassa veneessä olen, 3kk polttamatta :D

_________________
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 19:55:38 
Poissa
***Assolekarppi
***Assolekarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-10-28 18:55:20
Viestit: 16408
Hieno homma kun kääryleistä pääsit :)
Ja tsemppiä karpin elämään :)

_________________
Päikky: http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=72076


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 20:03:21 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
rantapummitar kirjoitti:
Miekin onnittelen tupakoimattomuudesta!! =D> Samassa veneessä olen, 3kk polttamatta :D


Kiitos, ja Isot Onnittelut myös itsellesi savuttomuudesta! Se vaan on hienoa, siis olla savuton!


Kiitos TeijaS toivotuksista :) Jännityksellä odottelen karpinelämää :)

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 22:49:15 
Poissa
mutukarppi
mutukarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-04-05 19:59:52
Viestit: 9735
Hei, jos sun päivän karkkisaldo oli tuossa ylhäällä niin ei se venettä todellakaan kaada :) Mieti miten pieni määrä se on edelliseen elämään verrattuna :) Eli ei kun etiäpäin! Tsemit täältäkin!

_________________
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-21 23:19:39 
Poissa
RV-Golfkarppi
RV-Golfkarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-05-23 15:42:05
Viestit: 1037
tervetuloa myös minun puolesta.
Tuo karkin poistaminen toimii siten että olet tiukalla 20 gr hh/pvä viikon verran, jo pitäis alkaa helpottamaan.
poistat kaapeista kaiken mikä houkuttaa. Jos puoliso ei karppaa niin voisi ainakin viikon olla 100% mukana että pääset alkuun. Alkuun kun pääsee niin tämä ei kauheen vaikeaa ole kun syö hyvää sapuskaa eikä päästä mieletöntä nälkää tulemaan. Mikäli et ole kotosalla ja nälkä yllättää niin tasksuta manteleita ja pullosta vettä niin ei tule himoja. En sitä aikoinaan, kun Atkinsin luin, uskonut että 20 gr manteleita veisi multa nälän mutta niin vaan siinä käy :lol:
Sitten teet itse suklaata ja huomaat kuinka pieni pala sokeritonta sukua riittää tyydyttämään karkinhimon.
tämä siis toimi mulla.
Nyt olen yli kolme viikkoa syönyt lähes joka pvä muutamia paloja suklaata mantelin kera.
Tuo laihdutus sulla luultavasti tuossa iässä viel onnistuu helpommin kun mulla( 52v äijä) joten tsemiä painonpudotukseen.
Ei sun tartte salilla käydä tai juosta hullunlailla( kuntoa toki kannattaa kohottaa mutta laihtumiseen ei tarvita kauheeta rääkkiä tuntitolkulla) kunhan vähän seurailet syömisiä ja haet sen kalorimäärän jolla tuntuu putoovan tuo paino. Silloin tällöin syöt enemmän ja lisäät hiilareita. Hh päivänä olis hyvä sittten liikkua.
Tässä on kyse leptiinistä ja oman kropan huijaamisesta ja voisit arin ketjuja lueskella sillä siel on tästä enemmän tarinaa.
Myöskin, jos puoliso tukee niin sekin helpottaa. Meillä vaimo alkoi myös karppaamaan ja ei ole mitään ongelmia olla matalililla hiilareilla.
Tuo oma suklaa on hyvä juttu.
Toivon että pääset tavoitteisiisi ja että muutkin hommat sitten toimii kanssa. Tuö savuttelun lopettaminen on tosi jees :D

_________________
viewtopic.php?f=16&t=38887&p=1182778#p1182778
viewtopic.php?f=11&t=59364 sapuskapäikky


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 09:06:48 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
caju kirjoitti:
tervetuloa myös minun puolesta.
Tuo karkin poistaminen toimii siten että olet tiukalla 20 gr hh/pvä viikon verran, jo pitäis alkaa helpottamaan.
poistat kaapeista kaiken mikä houkuttaa. Jos puoliso ei karppaa niin voisi ainakin viikon olla 100% mukana että pääset alkuun. Alkuun kun pääsee niin tämä ei kauheen vaikeaa ole kun syö hyvää sapuskaa eikä päästä mieletöntä nälkää tulemaan. Mikäli et ole kotosalla ja nälkä yllättää niin tasksuta manteleita ja pullosta vettä niin ei tule himoja. En sitä aikoinaan, kun Atkinsin luin, uskonut että 20 gr manteleita veisi multa nälän mutta niin vaan siinä käy :lol:
Sitten teet itse suklaata ja huomaat kuinka pieni pala sokeritonta sukua riittää tyydyttämään karkinhimon.
tämä siis toimi mulla.
Nyt olen yli kolme viikkoa syönyt lähes joka pvä muutamia paloja suklaata mantelin kera.
Tuo laihdutus sulla luultavasti tuossa iässä viel onnistuu helpommin kun mulla( 52v äijä) joten tsemiä painonpudotukseen.
Ei sun tartte salilla käydä tai juosta hullunlailla( kuntoa toki kannattaa kohottaa mutta laihtumiseen ei tarvita kauheeta rääkkiä tuntitolkulla) kunhan vähän seurailet syömisiä ja haet sen kalorimäärän jolla tuntuu putoovan tuo paino. Silloin tällöin syöt enemmän ja lisäät hiilareita. Hh päivänä olis hyvä sittten liikkua.
Tässä on kyse leptiinistä ja oman kropan huijaamisesta ja voisit arin ketjuja lueskella sillä siel on tästä enemmän tarinaa.
Myöskin, jos puoliso tukee niin sekin helpottaa. Meillä vaimo alkoi myös karppaamaan ja ei ole mitään ongelmia olla matalililla hiilareilla.
Tuo oma suklaa on hyvä juttu.
Toivon että pääset tavoitteisiisi ja että muutkin hommat sitten toimii kanssa. Tuö savuttelun lopettaminen on tosi jees :D


Kiitos caju tsempistä ja hyvistä neuvoista :) Minä olen lukenut paljon täällä ketjuja, mutta paljon on vielä lukematta. Täytynee etsiytyä arin juttuja lukemaan lisäinfon toivossa :)

Tuosta karkista;
Meillä ei ole karkkia juuri koskaan kotona. Satunnaisesti mies ostaa töihin vietäväksi, mutta olemme sopineet, että pitää ne piilossa. Hän on tosi hienosti tukenut minua ihan alusta saakka :)
Eilen oli tilanne, jossa hain 9 rasiaa lempparijoulusuklaita(niitä fazerin rasioita erilaisia makeisia mm. omar, dumle, julia, sininen, sinivalkoinen, salmiakkisuklaa...) tarjottavaksi työpaikalla työntekijöille ja tosiaan siinä niitä päivän naapuripöydällä katsellessani sorruin ottamaan ne neljä karkkia.
Nyt on työkaverit yön aikana syöneet karkit, joten enää ei ole hätää... :D

Nälkää olen yrittänyt pitää loitolla parhaani mukaan. Ongelmia aiheuttaa jatkuva pahoinvointi, jonka vuoksi huomaan vältteleväni syömistä.
Kun en ajattele ruokaa olo on ihan hyvä eli tämä on henkistä pahoinvointia, josta pitäisi vaan päästä yli...
Prosessi kuitenkin on käynnissä :)

Jääkaapissa meillä ei ole yli vuoteen enää ollut mitään sellaista kiellettyä herkkua.. Tai oikeastaan karpatessa sinne on tullut sellaisia herkkuja, jotka on olleet pitkään kiellettyjä.
Jutta Gustavsbergin Go Fat Go-haasteen aikana rasvaa välteltiin, joten kaapissa ei todellakaan ole ollut muuta kuin kasviksia, kylmäpuristettua rypsiöljyä, raejuustoa, maitorahkaa ja kanaa/naudanlihaa/kalaa. Nyt sieltä löytyy myös voita, kermaa, turkkilaista jugurttia ja sellaisia lihoja, joita en aiemmin olisi syönyt rasvaisuuden vuoksi.
Vähärasvaton ruokavalio teki minulle samanlaisen pahoinvoinnin kuin tämä runsasrasvainen, joten tulin siihen tulokseen, että ongelma on omassa päässä.

Salitreenaus ja lenkit kuuluivat myös tuohon GFG-haasteeseen. Tuloksia tuli kyllä tosi hyvin :) Olin älyttömän tyytyväinen... kunnes alkoi löysäily...
Lenkit teen kävellen koirien kanssa (aamulla tyhjällä vatsalla ennen aamupalaa), mutta niitä en ole nyt tämän karppauksen aikana tehnyt. Olo on vaan niin kovin kamala.

Nyt on siis uuden opettelun aika. Täytynee tuota salitreenausta siis miettiä ja tutustua tähän asiaan ennen kuin lähden salille riehumaan. Treeni jota teen on siis lyhyitä sarjoja isoilla painoilla ja lyhyillä palautuksilla - eli tarkoitus on saada lihasta kasvamaan :) Ehkei se ole hyvä heti tähän alkuun.

Kiitos caju myös tuosta suklaavinkistä. Täytyy tutustua siihenkin :)
Minä söin eilen pienen palan tuota 80 (vai 85?)% suklaata, joka oli siis ihan kamalaa :D Sitä aion jatkossakin pitää tuolla kaapissa makeanhimon taltuttajana. On nimittäin niin kamalaa, että ei sitä pysty pientä palaa enempää syömään. Huhhuh..
Suklaan tekemistä itse voisi harkita myös, vaikken varsinaisesti ole suuri suklaan ystävä vaan enemmänkin hedelmäkarkit ovat OLLEET herkkuani.

Puolison olisi tarkoitus alkaa karppailemaan kanssani vuoden alusta lähtien. Saa nähdä kuinka hänelle käy. Minulla motivaatio on kova, joten uskon selviäväni pahoinvoinnista huolimatta eteenpäin. Olenhan ennenkin selvinnyt GFG:n aikaan.
Toivon, että miehelle ei sellaista pahoinvointia tule, sillä hän jättää pian leikin kesken ja alkaa leivänsyöntiin (on mahdoton leivänsyöjä).

Katsotaan.

Kiitos viestistäsi ja kannustuksesta :) Minä uskon parempaan huomiseen ja odotan sitä innolla :) Tsemppiä myös itsellesi ja rauhallista Joulua :)


Peepi_ No ei tuo vielä pahalta näytä, mutta se on se pikkusormi.. Kiitos tsempeistä ja Hyvää Joulua sinulle :)

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 10:20:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-08-18 07:28:02
Viestit: 1370
Moi safriduo! Hyvä, että oot perustanut päiväkirjan. Veikkaan nimittäin, että täällä joltain löytyy neuvoja ihan tuohon sun huonovointisuuteen. Miksei kaikkeen muuhunkin. Mulla tuli heti mieleen, että saathan riittävästi nestettä ja suoloja? Karpatessa et saa esim. suolaa samaan tapaan kuin ennen leipää ja päällisiä syödessä, niin monelle tulee huono olo ihan jo kaliumin, natriumin ja magnesiumin puutteesta. Ja nestettä ( muuta kuin kahvia) tarvii sen 2-3 litraa päivässä. Yleensä pari lasia vissyä päivässä auttaa. Moni karppi syö myös magnesiumia purkista.

Sitten liikunnasta. Mä kyllä odottaisin ennen rankan punttitreenin aloittamista, että elimistö on tottunut polttamaan lähinnä rasvaa. Kevyitä lenkkejä kannattaa toki harrastaa, mutta useimmat rankan punttitreenin harrastajista syklittää syömisiään siten, että ennen punttitreeniä syödään vähän enemmän hiilareita kuin muuten.

Mä halusin vielä kiittää sua todella TODELLA valaisevasta ajatuksesta. Mä oon koko syksyn paininut syömisteni kanssa, hakenut omaa linjaani ja kärsinyt hillittömistä makeanhimoista. Ja nyt tuntuu, että oon vihdoin rentouden kautta löytänyt helppoutta ja kepeyttä syömiseen. Ja tähän rakoon toi sun "kai sitä saa edes kerran elämässä" iski kuin salama. Mun päähän kun ei kiellot sovi, niin toi kääntyi muotoon "mulla on koko elämä aikaa nauttia herkuista pienissä erissä" eli "mulla ei ole mitään tarvetta ahtaa sitä herkkua kilotolkulla kerralla naamaan". Ja tää on niin voimaannuttava ajatus, että odotan joulun pyhiä oikein intopinkeenä.

Sitten vielä halusin toivottaa sulle rentouttavaa joulunaikaa. Nauti!

_________________
Edustusvaimon etsikkoaika
Karkittomat päivät: 1. Ennätys tänä kesänä: 9


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 10:22:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-04-03 15:26:52
Viestit: 5440
tervetuloa ja mielelläni lukisin, mutta en kunnolla saa selvää vaaleasta tekstistä vaaleaa taustaa vasten.

_________________
huh'


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 10:35:38 
Poissa
RV-Golfkarppi
RV-Golfkarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-05-23 15:42:05
Viestit: 1037
No mutta pahoinvoinin kun sais pois niin toi kuulostaa hyvältä. Siis kaapin sisältö, puolison tuki( tärkeääää) ja halu yrittää.
Tuosta rehkimisestä viel: jos se miellyttää ja on kivaa niin siitä vaan. minä tarkoitin että jos se stressaa niin sitä ei tartte tehdä painonpudotuksen takia. Alkuun ehkä kuitenkin totuttelet tuohon hiilaripoltosta rasvanpolttoon. Sit kun se alkaa tuntumaan hyvältä niin punttia. Itse käyn kävelylenkeillä koska haluan kuntoa paremmaksi enkä niinkään laihtuakseni. Nuorempana sain itsekin pudotettua painoa helposti kun lisäsi liikuntaa ja söi pikkasen vähemmän. Nyt se ei toimi. Heti kun menen miinukaloreille niin paino putoaa mutta pudotus pysähtyy aika pian ja jumissa ollaan.
Olen asia tutkinut ja juuri ari sitä on selitellyt että miksi näin tapahtuu. Jos sulla on aikaa niin googlaa leptiini. Se selitää aika paljon miksi paino ei putoo vaikka syö vähemmän. Niin kuin aiemmin sanoin niin sinä luultavasti saat painoa putoamaan helpommin mutta jos pysähdys tulee niin on hyvä ymmärtää miksi. Itse aikoinaan hermostuin kun hyvä painon pudotus loppui ja heitin hanskat tiskiin :oops:

Nyt aloitan vuodenvaihteessa ns leptiini dieetin yhdistettynä HIIT treeniin ja välillä pidän tankkaus/hhp äivän ja kokeilen sillälailla saada vatsaa pienemmäksi. Voit vilkasta tota mun päikkyä josta linkki tuossa alla. Siinä on mun sapuskat ja tuolla kalorimäärällä mitä olen syönyt niin mun kokoinen ukko pitäis kaiken järjen mukaan laihtua mutta niin ei vaan käy. Kaikki sykemittarit ja netin/lehtien taulukot kertovat että ikä/paino/pituus kertoo mitä kulutat levossa. Tähän olen aina uskonut mutta niin se ei vaan ole. Ari kertoi miehestä joka painmoi 140 kg ja kulutus vain 1200 kaloria( oli mitattu sairaalassa tai labrassa, sellaisessa special huoneessa jossa mitataan hengitystä sun muuta). Taulukoiden mukaan miehen olis luultavasti luullut kuluttavan ainakin 2000 kaloria.
Näin Jouluna en viitsi laskeskella kaloreita ja seuraavalla viikolla lähdemme vaimon kanssa asuntoautoretkelle joten silloinkaan en viitis laskeskella mitään muttatoki karpisti meinaan syödä. Tuleva JOulu on eka jolloin olen täys karpilla :)
Joo ei, edelleen tsemia kauheesti ja jos puolisolla on kysymyksiä niin tänne vaan lukemaan ja kyselemään. Tuo leivän syönti oli minullakin aivan mahdotonta ja ei sitä uskois koskaan että siitä pääsee eroon. Mutta niin vaan kävi. Jotenka terkkua miehelles, leivästä pääsee eroon. Voitte tehdä mantelileipää. Reseptejä löytyy foorumilta.
Seuraillaan miten homma etenee :wink:

_________________
viewtopic.php?f=16&t=38887&p=1182778#p1182778
viewtopic.php?f=11&t=59364 sapuskapäikky


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 11:32:11 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
Edustusvaimo hei vaan ja tervetuloa :) Mahtava homma, että minun ajatuksesta on ollut apua.
Minua vaivaa tuo "vain kerran"- ongelma, koska mikään ei jää siihen yhteen kertaan (siis hiilarimaakäynnit). Jos ajattelen, että nyt voin tämän kerran tänään syödä herkkuja ja sitten en enää KOSKAAN (tai ainakaan seuraavaan kuukauteen) syö mitään herkkuja ja sitten huomaan seuraavana päivänä napsivani jotain , niin siinä sitä ollaan.
Sitten on aivan sama heittää kirves kaivoon ja täyttää kaivo betonilla. Piloilla on kaikki.
- Just.
Tosi tervettä.

Ajatuksen pitäisi olla juuri noin kuinka sanoit : "Loppuelämä on aikaa syödä herkkuja PIENISSÄ MÄÄRIN kerralla"
Mikähän siinä on niin vaikeeta käsittää, ettei kaikkia herkkuja oikeasti tarvitse syödä kerralla.
Onnea siis loistoajatuksesta ja tsemppiä !
Ja kiitos jouluntoivotuksista :) Minä toivotan myös sinulle oikein mukavaa joulunaikaa :)

piparimuru auttaako ? Ja tervetuloa, jos nyt näkyy :)

caju kiitos taas viestistä :)
Painonpudotus karppaamalla on minulle aivan uusi juttu, joten olen erittäin kiitollinen vinkeistäsi :) Käyn googlaamassa tuon leptiinin sopivassa välissä ja koitan paneutua siihen. Monet näistä termeistä ovat ihan uusia minulle, kuten tuo HIIT treeni ja leptiini-dietti, mutta eiköhän nekin selviä tässä aikaa myöden.
Ihanaa olla innoissaan tästä. ehkäpä ensivuodesta tuleekin ihan toisenlainen karppauksen myötä :)

Olen aina tiennyt liikunnan olevan vain hyvin pieni osa painonpudotusta, enkä ole koskaan liikunnalla saanut painoa pudotettua. Ruokavalio on ainoa keino minulle pudottaa painoa.
Mies sen sijaan on aina ollut sellainen, että on lisännyt liikuntaa ja paino on pudonnut. Minulla liikunnan lisääminen vain lisää ruokahalua.
Liikunta sitten auttaa minua monessa muussa asiassa ja tuohon kropan muokkaamiseen sali on ihan paras vaihtoehto :) Olen aina ihaillut sporttisia naisia, joten se sporttinen ulkonäkö on itselleni tavoite ja "unelma".

Kiitos tsempistä ja terkuista miehelle :) Täytyy sille sanoa, että tulee tänne karppifoorumille lueskelemaan myös miehistä vertaistukea (kun usein laihduttaminen on vain naisten harrastus).
Käyn vilkaisemassa päikkyäsi ja muutenkin taidan aloittaa tämän foorumin kahlaamisen ihan urakalla :)

Minä toivottelen sinulle ja vaimollesi mukavaa asuntoautoreissua ja rentouttavaa Joulua :)

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-22 12:25:13 
sfriduo: mulla makeannälkä vaan jotenkin hävis. Työnantaja taas lahjoi makealle ja olen syönyt vähän Fazerin sinistä,mutta ei ollut kovin hyvää.

Piparimurun kanssa olen samaa mieltä,että kirjoittaisit mustalla,näkis paremmin.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-23 12:43:02 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2011-12-18 23:57:05
Viestit: 45
Voi kun kiva...
kirjotin pitkän tarinan tässä pitkin päivää..

JA TADAA...

Minut oli viskattu sillä välin pihalle ja yrittäessäni lähettää viestiä sain vain ilmoituksen, että koitappa kirjautua ensin.
Ja kaikki tekstit hukassa.

Minulle erittäin harvoin käy näin, koska kopioin lähes aina kirjoituksen ennen lähetystä... paitsi tällä kertaa en muistanut.
Ja tässä sitä ollaan.

En jaksa aloittaa enää alusta, joten toivottelen vaan hyvät joulut, jos en palaa ennen joulua :)

_________________
Edistystäkö ? --> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=8&t=59915

Muuta juttua Vonkaleissa -->
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=74&t=59912

Kuva
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-23 13:23:40 
Poissa
RV-Golfkarppi
RV-Golfkarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-05-23 15:42:05
Viestit: 1037
Mulle on muutaman kerran käynyt niin että kun lähetän viestiä niin se ei lähde ja oletan että ei lähde koska joku muu lähettää samaan aikaan.
On meinaan pitempää juttua ollut tyrkyllä ja kaik häviää. ei ole helppoa tällaiselle sormi suussa kirjoittajalle lähtee alusta.
On muuten vhh ollut paras ja ehdottomasti helpoin tapa pudotta ja ylläpitää painoa. Olen kaiken kokeillu paikkareista paastoon yäk :lol:
Hyvää Joulua ja kauheesti tsemiä.

_________________
viewtopic.php?f=16&t=38887&p=1182778#p1182778
viewtopic.php?f=11&t=59364 sapuskapäikky


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2011-12-23 13:45:38 
Poissa
hevikarppi
hevikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-11-03 11:09:52
Viestit: 3026
Hyvää ja rauhallista Joulua sinulle :smt114

_________________
Kuva


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 57 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 42 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)