Laitoinkin tonne yleiseen keskusteluun, että sitte ku olen tavoitepainossa ja pysynyt siinä tarpeeksi kauan, niin aion lähteä shoppailureissulle jonneki Lontooseen tms. ihan palkintonakin...
Mitä tulee tuohon jossittelun, että sitten kun... Olen itse ainakin käyttänyt sitä tekosyytä ihan turhan paljon elämässä... Olen jättänyt kokeilematta asioita vain huonon itsetunnon takia. Kuvitellut ihmisten näkevän vain kiloni, jopa silloin joskus kun olin ihan normaalipainoinen. Bikinien käyttämiseen tms. ei voi olla koskaan liian lihava! Se onko bikinit vai uimapuku päällä ei tee ihmisestä lihavamman/laihemman näköistä. Se vain muuttaa omaa näkemystä itseensä. Jos joku toinen pitää minua läskinä, sille on ihan sama onko minulla kokouikkarit vai bikinit, ei ne muodot sen kummemmiksi muutu. Mutta sanottava on, että en ostaisi itsellekään näihin kiloihin sopivia bikineitä, varmaan häpeilisin liikaa käyttää niitä kumminkin... Pinnan esittelyn lisäksi sama efekti tulee peittävien asujen kanssa. Lihava ihminen saattaa kuvitella, että säkkimäisen vaatteen alla näyttää hoikemmalta, kun kaikki ihopoimut ei näy, mutta jälleen mennään metsään. Ihminen näyttää usein vain massiivisemmalta kun muotoja ei näy. Tämän olen henkilökohtaisesti saanut kokea, kun olen jälestäpäin katsonut valokuvia, joissa olen pukeutunut omasta mielestä hoikentavasti...
Kuulostaapa masentavalta kun sen noin kirjoittaa, mutta sen pääpointti on siis se, että ei ne kilot vaan itsetuntunto säätelee pukeutumista. Kun saisi hilattua itsetunnon pykälän ylöspäin jokaista lähtevää kiloa kohden, niin hyvä tulis

Mutta valmisvaatteiden osalta on siis otettava vielä mitä on tarjolla. Jos itse jaksaisi/osaisi ommella niin ei tarvitsisi olla plus mallistojen orja. Haaveena onkin ollut opetella ompelemaan, olen vain sysännyt senkin, koska olen lihava, että mitäpä näihin kiloihin ompelisi... Mutta ehkä on aika alkaa opettelemaan. Ja sitten kun olen normaalipainoinen, osaankin tehdä jo
