Olen Neuvostoliiton loppuvuosina syntynyt miesihminen. Olen ollut ala-asteelta asti lihava, ja satasen rajapyykki meni rikki jo kuudennen luokan lopussa.
Helmikuussa 2011 painoin jo 139 kiloa (BMI yli 45), mutta elämässäni ja elinympäristössäni tapahtunut äkillinen muutos johdatti minut elämäntilanteeseen, jossa oli helppo pitäytyä herkuttelusta - myös alkoholi jäi unholaan - ja päivittäinen aerobinen liikunta (crosstrainer, soutulaite, lenkkeily) toi sisältöä arkeen. Vähän alle puolen vuoden elämisen jälkeen vaaka näytti tasan sataa.
Vaikka ylipainoa oli tuolla hetkellä vielä 15-20 kiloa, en olisi voinut olla onnellisempi. Ostin uusia vaatteita (XXL!) ja nautin muutenkin elämästäni. Minua ei esimerkiksi hävettänyt enää käydä saunomassa kavereideni kanssa, ja oloni oli muutenkin itsevarmempi kuin koskaan ennen.
Mutta tuudittautuminen uuteen tilanteeseen, yhdistettynä jälleen uuteen elinympäristön vaihtumiseen, teki tehtävänsä salakavalasti. Kuntosalilla käyminen vaikeutui, kun se ennen oli niin helppoa (ilmaista ja minuutin matka salille, jossa sai hikoilla rauhassa). Yksinäiset iltapäivät saivat kyytipojakseen perunalastut ja suklaan, ja kuljin kaikkialle autolla - ja sehän oli menoa sitten. Aloin jälleen pelkäämään vaakaa, enkä ole käynyt punnituksessa syksyn 2011 jälkeen, mutta olin juhannukseen '12 mennessä kutakuinkin samassa tilanteessa josta lähdin liikkeelle.
Nyt tämä saa luvan riittää. Muutin syksyllä uuteen kaupunkiin jossa kuntosalit ovat kalliita ja kaukana omasta kämpästäni. Menköön sitten ruokavaliolla ja hyötyliikunnalla, pitäkööt tunkkinsa. Olen ollut nyt neljä päivää ilman suolaista ja makeaa herkkua, ja viime kauppareissulla laitoin ostoslistani ja kaapin sisällön uusiksi. Mukaan tarttui sikanautaa, kananmunia, pekonia, kaalia, turkkilaisjogurttia, saksanpähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. En ole vielä hiilareita pilkuntarkkaan laskenut, ja tänään taisi ainakin ylimääräisen jogurttivälipalan takia mennä yli parinkymmenen, mutta nyt lähtee vyö kireälle. Lounas menee opiskelijaravintolan menuun ehdoilla, mutta tänäänkin lautaselle tarttui iso läjä salaattia (ja porkkanaa, onko liian hiilarista?) ja seitiä - ei tarjolla olleita perunaa tai riisiä, eikä leipää.
Toivon mukaan opin pikkuhiljaa tämän vähähiilarisen syönnin ja ruoanlaiton kunnolla, niin että se pysyy mukana. Ja toivon mukaan tulokset alkavat näkyä kevään aikana. Hyötyliikuntaa kertyy jo pelkän koulumatkan takia arkisin 5km kävelyä päivässä, ja kai sitä voisi muutenkin alkaa reippailemaan kunhan kevät koittaa. Vaaka pitää käydä ostamassa että oppii taas elämään sen kanssa. Kerran kun on elämässään päässyt maistamaan hoikkuutta (vaikka 100kg = hoikka onkin suhteellinen käsite, mutta ottakaa silloiset lähtökohtani huomioon
) sen taas menettäen, niin tietää taatusti mitä haluaa.Tsempit/vertaistuki/vinkit saa toki heittää yksityisviestillä jos siltä tuntuu, arvostan
. Ehkä sitä päivyriäkin tänne voisi joskus tehdä.
Mutta tuon vaaan voit jättää ostamatta, säästyy rahaa sekä mielenrauha. Vaaka aiheuttaa vaan sen että jos näet yhtenä päivänä painosi nousseen, muutat jotain ruokavaliossasi aivan turhaan ja koko homma menee sekaisin. Elämä ilman vaakaa on tasapainoisempaa, usko pois 
. Erityisesti tuo suklaajogurtti on pahimpiin makeanhimoihin hyvä, mutta myös koukutuspotentiaalia tuntuu olevan. Lisäksi limppareiden jättäminen on ollut vaikeaa, tähän mennessä on mennyt rutiininomaisesti keskimäärin 1,5l pullo päivässä Zeroa tai Pepsimaxia.
