Vielä pari juttua lisää tuosta LPL/HSL-asiasta:
Maailma ei ole reilu; toisilla on synnynnäisesti LPL-entsyymiä enemmän lihassoluissa ja toisilla taas rasvasolujen pinnassa. Eli jälkimmäiset sitten lihovat helpommin. Liikunnalla se LPL siirtyy rasvasolujen pinnasta lihassoluihin ja insuliinineritys taas siirtää sitä rasvasolujen pintaan, eli liikunta + hiilihydraattirajoitus = LPLlää lihassoluihin.
Ja kun on päässyt sitten siihen tilanteeseen että LPLää löytyy enemmän lihassolujen pinnasta, saattaa seurata tällainen ilmiö: Ylensyönnin jälkeen (olettaen että ei ole hirveän insuliinitöräyksen aiheuttavaa ruokaa) lihakset alkavat tuottaa liikakaloreista lämpöä vaikka vain makaisi paikallaan lihastakaan liikauttamatta. Kyllä; ylimääräiset kalorit palavat lämmöksi vaikka selällään maaten.
Tämä selittänee sen yhden ravintoterapeutin kokeilun; söi yli 5000 kaloria päivässä vhh-ruokaa muistaakseni puolitoista kuukautta, paino nousi semmoiset 1,5 kiloa, mutta silti samaan aikaan vyötärönympärys pieneni pari senttiä!
Minun ei ole tarvinnut elämässäni juuri laihdutella, eli olen varmaan niitä onnekkaita joilla ne LPLt ovat enimmäkseen lihassoluissa. Jo aiemmin mutta nyt erityisesti karpatessa (muista kuin painosyistä, vatsa, iho, nivelet, allergiat) huomaan tuon lämmöntuottoilmiön tosi tosi selkeästi: Jos ylensyön niin tulee niin älyttömän kuuma tosi pian ihan ilman mitään liikuntaa, että täytyy vähentää vaatetusta. Tosin ylensyötyä tulee enää tosi harvoin, koska vhh myös vaikuttaa nälänsäätelyyn niin ettei yleensä vain pysty.
Vähän pidemmän aikavälin tuloksena voi siis hyvinkin saavuttaa sellaisen tilan, jossa ei vaan pysty ylensyömään ja silloin kun syystä tai toisesta joskus pystyy, kroppa pistää ne liikakalorit saman tien lämmöntuottoon vaikka ei liikkuisi tippaakaan. Kaloria siis palaa ekstraa vaikka selällään maaten. Toisaalta sitten se, että LPLt ovat enemmän siellä lihassoluissa saa ihmisen myös luonnostaan haluamaan liikkua, kroppa ihan vaatii sitä, jolloin liikuttuakin tulee helpommin. (Ultrapitkänmatkanjuoksijat ovat ääriesimerkki tästä.)
Parhaimmillaan siis vhh voi johtaa tilanteeseen jossa ei liho niin sitten millään vaikka välillä ylensöisi, ei tee juuri mieli ylensyödä ja lisäksi alkaa spontaanisti haluta liikkua. Tässä hommassa voi siis vain voittaa, vaikka toki se kuinka tehokkaasti kroppa menee tähän tilaan ja kuinka kauan siihen pääseminen kestää, riippuu toki lähtötilanteesta, eli tietenkin jos on todella iso painoindeksi/metabolinen syndrooma/tyypin 2 diabetes/kilpirauhasen vajaatoiminta tms. niin voi kestää jonkin aikaa ennen kuin homma alkaa olla tasapainossa.
Se Gary Taubesin Miksi Lihomme -kirja oli tosi mielenkiintoista luettavaa, suosittelen lämpimästi, löytyy kirjastosta. Se ei ole dieettikirja, vaan kertoo riittävän kansantajuiseesti tästä lihomisen fysiologiasta ja käy myös läpi laihduttamisen historiaa järkevästä vhh-sta jota on käytetty jo 1700-luvun alusta asti laihdutukseen aina sinne 1970-luvulla alkaneeseen täysin pielessä olevaan 'vähän rasvaa ja paljon hiililhydraatteja, syö vähemmän kuin kulutat' systeemiin, jolla on todella vaikea laihtua pysyvästi tai ollenkaan.
Virallisterveellisistä laihdutusneuvoista:
Paitsi että ne ovat ihan perseestä tämän insuliininerityksen ja siten LPL/HSL-asian suhteen, ne ovat perseellään myös aterioiden määrän ja ruokailuvälien suhteen: Vasta syödyn aterian jälkeen varsinkin kun siinä on hiilihydraatteja keho on aterianjälkeisessä tilassa eikä pysty polttamaan omaa rasvaa. Tämä kestää pari-kolme tuntia. Jos siis syö parin kolmen tunnin välein koko valveillaoloajan, rasvanpoltto on mahdollista vain öisin. Ja sokeripolttoisen onkin pakko syödä noin usein, viralliset ohjeet ovat viralliselle hiilihydraattimäärälle hyvin räätälöidyt...
Vähähiilihydraattinen runsasrasvainen ruokavalio taas mahdollistaa pitkät (4-6 tuntia tai enemmänkin) ruokavälit, jolloin sitä omaa rasvaa palaa aterioiden välilläkin, eikä vain öisin. Yhden päivän sisäinen pätkäpaasto (14-16 tuntia syömättä yöuni mukaan lukien) on korostettu versio tästä tavallaan, siis laihtumismielessä.