Jee, jälleen 66,5 kg! Vaikka olen noudattanut tiukkaa linjaa vain 1,5 päivää, kun eilen satuin nukahtamaan jo alkuillasta, minkä takia se salaattipainotteinen ateria jäi kokonaan välistä. Eilinen ja tämä päivä ovat muuten pitkään aikaan ensimmäisiä sellaisia päiviä, että minulla on jopa näläntunne kahdesti päivässä! Eli sen puolesta vaikuttaisi siltä, että ainakin jotain teen oikein.
Äitini muuten kertoi muutama päivä sitten, että hänen lapsuudenystävänsä (joka oli myös hoitotätini aikoinaan) kertoi ohimennen tavattaessa alkaneensa karppaamaan, kun hän oli kuullut äidiltäni, miten hyvin karppaaminen on sopinut minulle, sekä lisäksi nähnyt minut hyvinvoivassa kunnossa ja alhaisimmassa painossani viime kesänä. Äiti oli sitten kysellyt karppaamisen toteutustavasta tarkemmin siltä pohjalta, mitä tietää minun ruokavaliostani. Paljastui, että tälle poikkeuksellisen rumasti ja etenkin viime aikoina ryppypitoisesti vanhentuneelle naiselle karppaaminen oli sitä, että syödään paljon salaattia, jonka päälle hän laittaa
hunajaa.

Muutenkin se hunaja esiintyi mm. aamiaismuroissa... Lisäksi "karpatesssa täytyy syödä useita kertoja päivässä ja monta pientä ateriaa, kun tämä ei pidä nälkää, mutta ruisleipä on todella hyvä - sitä voi syödä useasti päivässä".

Äitini oli sitten ihan järkyttynyt tästä ja koetti oikaista, että karpatessa nimenomaan vähennetään leipää, pastaa, riisiä ja tuollaisia ja korvataan hiilihydraatteja rasvalla eikä ainakaan laiteta hunajaa salaattiin...

Lisäksi äiti oli luonnehtinut tätä rekikoirien dieetiksi, jolla syödään paljon rasvaa kerralla, kun taas esimerkiksi kasvinsyöjien täytyy syödä koko ajan mutta petoeläimet syövät harvoin ja kerralla vatsansa täyteen. Minusta nämä havainnollistamiset olivat osuvia, kun äiti oli myös muistanut sanoa, että kasviksia syödään reilusti. Ei ollut kuulemma uskonut.
](./images/smilies/eusa_wall.gif)