Aiemminkin oon karppailua kokeillut, mutta tehnyt jotain väärin ja päästänyt itteni repsahtamaan siitä sitten ihan kunnolla

Viime viikonloppuna päätin että aloitan heihei liikakilot-projektin elämäni viimeistä kertaa, ja vien sen loppuun asti. Asiastahan tulee vieläkin todellisempaa kun kirjotan sen tänne, eikö niin?
Ikää on hitusta vaille 28vee, pituutta 158cm, ja painoa... noh, pituuteen nähden useampi kymmenkilonen liikaa. Olen siis kävelevä terveysriski, tulevaisuudessa aion olla juokseva hyvä esimerkki
Maanantaina aloitin, eli tänään alkoi neljäs vuorokausi uutta elämää. Eilinen vaakalukema hymyilitti, vaikka tiedänkin että nestettä ja hiilaripöhöä sieltä vaan oli lähtenyt, mutta kahdessa vuorokaudessa -2kg ja olokin on paaaaljon parempi jo nyt. Ennestäänkin suht löysät farkut on vieläkin löysemmät

Kyllä, osaan iloita pienistäkin asioista

Ei hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ainakaan nyt muutamaan ekaan viikkoon. Katellaan sitten myöhemmin uusiksi. Leipääkään en kaipaa vaikka ennen söin sitä aivan liikaa, eilen tosin ukolle eväsleipiä väsätessä (oon tuputtanut sillekin karppausta eikä se sitä vastaankaan ole, ei vaan viitti itte ruveta mukaan eilä tykkää juustoleipäsistä joten leivästä ei luovu...) teki mieli vielä haukata reissarin laidasta. Niin, ja tuolla sivupöydällä olevat appelsiinit huutelee "eat me, EAT MEEEEEE!" ja eilen koko iltapäivän iski tajuton makaronilaatikkohimotus... Tosi hyvin oon kyllä pystynyt nyt hillittemään itteni enkä oo sortunut.
Oon huvittanut eilen ja tänään itteäni täällä foorumilla ostoskorikyttääjät-ketjussa, hauskoja juttuja

Mulla se tosin menee vähän niinpäin että kun kärryyn lappaa kermaa, pekonia, partista ym, ja miehen kanssa juttelee jostain tuotteesta että ei taatusti tätä, liian rasvatonta, niin saa paheksuvia tuijotuksia osakseen ja väkisinkin käy mielessä sellanen hävetyksen kaltanen... Siis mitä muuta ne rasvattomia lightteja ostavat ajattelee reilusti ylipainosesta täystuotteita ostavasta, kun että tuossa se tuoki vaan lihottaa itteesä lisää

Toisaalta, sepä on niitten ongelma. Ja kaippa tääki vaihe menee ohitte... Tähän on vaan joskus aikoinaan tottunu, että ajatusmallina on ettei läskit "saa" ostaa mitään mikä voi vahingossakaan lihottaa lisää.