Heips.
Olen ollut tällä foorumilla kirjoilla jo hetken, mutta olen aloittanut karppaamisen vain kerran ja sekin tapahtui pari vuotta sitten. Silloin painoni oli jossain 130kg:n (pituus 180cm) tietämillä ja laihduin parissa kuukaudessa alle 120kg:n. Mutta sitten tapasin uuden naisen (olin sinkku

) ja aloimme seurustelemaan, niin mitä yleensä silloin käy kun ihminen aloittaa seurustelun? Jep, se lihoaa. Kuten minäkin. Olin taas hetkessä (tai no, meni siihen varmaankin vuosi) yli 130kiloinen mötkö jolta lopulta kuivui elämänhalut siihen malliin, että päätti taas ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta, sitten elämä mullistui jälleen ja meille syntyi huhtikuussa 2009 maailman ihanin tytär! Ja taas jälleen kerran minulla oli jotain muuta ajateltavaa kuin itseni. Joten paino senkun vaan nousi...
Perusongelmani on ollut pitkän siivun ajan minun työ; metsäteollisuudessa työskentelminen puunkäsittelypuolella ei ole mitenkään liikunnallista. Äänieristetyt, mukavat ja viimeisen päälle viimeistellyt ohjaamot eivät paljoa energiaa kuluta. Ja vielä siihen päälle katkeamaton viisivuorotyö, niin homma on valmis. Myös minkäänlainen erikoisruokavalio ei tullut oikein kysymykseen, kun emäntä ei pystynyt aloittamaan itse (hänellä hieman raskaudesta kertynyttä ylipainoa myös, köh, siis todellakin vain hieman) mitään vastaavaa imetyksen takia. Mutta nyt on toinen ääni kellossa kun maitohanat ovat ehtyneet ja voimme aloittaa tämän karppaamisen yhdessä. - sanokoon kuka tahansa mitä tahansa, niin kyllä se on vaan tosi että kaksistaan tämä sujuu paljon paremmin kuin se että toinen meistä olisi jollain kuurilla. Tulee vähemmän sortumisia ja kaupassa ei tartte miettiä toisen ostoksia sen enempää; ostaa sen mitä molemmat tarvitsee!
Mutta, mikä tässä minun painonpudotuksessa on ollut erikoista, niin aloitin painon tiputtamisen NUTRILETEILLA! Söin kolme viikkoa nutrilett tuotteita (siis en mitään muuta, ehkä pari nuudelia viikossa) ja tiputin siinä ajassa tuon 10kg. Sitten meni parisen viikkoa että söin "normaalisti", t.s ryyppäsin joka viikonloppu ja pizza oli jääkaapissa odottamassa su-aamuna. =) Samoin töissä tuli syötyä normi Atrian valmiskänkyt ja mikroruoat mutta kappas... PAINO EI NOUSSUT KILOAKAAN! Eli tästä samasta ~124 kilosta lähdetään hiilarittomaan ruokavalioon. Saas nährä mitä tästä tulee.

Terv, Mikael & Kirsi & Pinja
_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wtsmrCG/]

[/url]