No on taas aikaa, ku tääl käyny.
Paino pysyny samassa, vuodenajasta huolimatta. Talvi oli enne miule vaikeeta aikaa, ku oli pimeetä ja teki mieli herkutella eikä sitä saanu katkastuu.
Nyt sitä ongelmaa ei ole ollu.
Kokeilin huviksee pienempää työliiviä... ja nyt menee jo 36 liiviki päälle, sitä ei kyl ole ikin enne tapahtunu
Olen pysyny pätkiksellä, aikaikkunal 10-18, jonkin aikaa sitten, se on pikkasen siirtyny 12-18, mut silti ei tee mieli syödä mitää ylimäärästä illal.
Eikä aamul ole nälkä, et hyvin pystyn jatkaa.
Liikuntaa olen hieman harrastanu, välil käyn juokseeki, mitä en myöskää ole aikoihin pystyny tekee, vaikka aina tykänny juoksusta.
Mutta vapaapäivinä tulee käytyä, heti aamusta, kun herää. Ja no, miehä herään aikasin.
En ees tykkäisi lähteä päivällä mihinkään, mieluiten aamusta.
Ja hommasin itselleni soutulaitteen, sillä tulee vedeltyä työpäivän jälkeenkin, jollei jaksa lähteä lenkille, eikä yleensä jaksakaa, kun töis saa juosta ihan tarpeeks.
Suolisto-oireilut olen saanut tällä kuriin, sain jopa ibs kurii, mikä oli valtava ongelma, mihin ei tuntunu olevan mitää apua ja lääkkeistäkin päässyt eroon.
Et kyllä tällä jatkaa, elämäntapa tästä muodostu ja voin paremmin kuin vuosiin.