Moi ja tervetuloa mun juttuketjuuni, joka ei siis varsinaisesti ole päiväkirja. Kirjoittelen, kun ehdin ja on asiaa (tai asiattomuutta)

!
Olen aloittanut karppaamisen heinäkuun 2008 lopulla, innostus lähti tutkimuksesta, jonka mukaan tämä ei olekaan vaarallista. Miehelleni sanoin, että kokeilen 2 viikkoa ja jos lihon sinä aikana, saanhan kilot pois kituuttamalla (kuten tähänkin asti). Kuis ollakaan, tämä toimikin ja kaikki skeptikot ympärilläni on todistaneet, ettei näillä rasvamäärillä lihokaan tunnistamattomaksi vaan tiivistyy

! En ole ollut Atkinsilla alun alkaenkaan, vaan hiilarit on pyörineet siinä 30-40g paikkeilla, viikonloppuisin ylikin. Nyt olen jumittanut aika kauan, vaikka ruoka ja juoma on aika vakiot, olisiko syynä mieltymys viikonloppu tissutteluun

. En ole kuitenkaan valmis luopumaan siitä, vaikka punkkua kuluukin melko määrät. Arkena täysin ruodussa

. Näinä 2,5 kuukautena paino pudonnut reilu 3 kg ja senttejä vyötäröstä noin 5.
Olen 38 vuotias, istumatyötä tekevä kahden lapsen äiti. Poikani 5 v ja 6 v pitävät huolta, ettei mamman elämästä puutu vilinää ja vilskettä...

Mies ei karppaa, mutta myötäni on siirtynyt pois light -tuotteista -meillähän ei ennen tätä syöty
koskaan muuta!!! Toivottavasti ei ala lihoa sen myötä ja jos alkaa, alan lanseeraamaan enemmän karppausta hänellekin. Hitaasti manipuloimalla hyvä tulee

.
Urheilu on viikonloppu tissuttelun lisäksi mun henkireikä! Fillarilla työmatkat 34 km/pv sekä aamusella pikku punttitreeni, noin 20 min. Tämä siis arkipäivinä, viikonloppuna en vahingossakaan hengästy. Olen todella mukavuuden haluinen joko-tai ihminen, oikeastaan ei mitään siltä väliltä

. Taistelen huonon omantunnon takia useinkin, en anna armoa itselleni. Pitäis vähän hellittää jo tässä iässä ja todeta, että olen mikä olen
](./images/smilies/eusa_wall.gif)
. Jonkin sortin syömisongelmakin on, koska mun on pakko sada maha täyteen, syön todella isoja annoksia kerrallaan. Samoin jos repsahdan, vedänkin sitten olan takaa, eli sairaaksi asti

. Repsut on yleensä suunniteltuja, en ole (vielä) kertaakaan repsahtanut hiilareihin yht'äkkiä. Tähän mennessä repsut on olleet vain kertaluontoisia ravintolarepsuja ja yksi synttärirepsu (tosin kesti koko sunnuntaina). Suunnitteilla on irtokarkkirepsu, niitä todella tekee välillä KAMALASTI mieli

.
Tervetuloa siis mukaan, kirjoittele mitä mieleen tulee, kuten minäkin! Kommentoida ja väitelläkin saa, olisi jopa toivottavaa, kunhan vaan pysytään hyvässä hengessä

.
_________________
Jolean höpinät
Ihan normaali ihminen...Kai...You gain some, you lose some. Seems like I am the one who just gain some over and over again... ;DiHerbin alennuskoodi uusille asiakkaille
LEP534, oikeuttaa 5$ alennukseen