karppaus.infon arkistoitu foorumi

Jospa laittaisin jonkinlaisen päiväkirjan pystyyn tänne painonseuranta-päiväkirjojen joukkoon. Karppaamiseni on kylläkin paljon muutakin kuin painonseurantaa, mutta on sekin merkityksellistä.

Esittelin itseni alustavasti jo tuolla esittelyissä, mutta jos nyt lisäisin jotain. Kiloni ovat kertyneet traumanjälkeisen masennuksen seurauksena. Silloin elämäni oli hyvin vaikeaa, olin täysin työkyvytön ja elin päivän tai jopa tunnin kerrallaan. Paino ei todellakaan ollut ongelmani vielä silloin, vaan vasta kun aloin vähitellen voida paremmin, päätin että jotain tarttis tehdä. Ja teinkin, kunnes lukuisten vt-kitudieettien jälkeen painoni oli lopulta entistä korkeampi.

Ja nyt siis alkuvuodesta aloitin karppaamisen. Alku meni vähän niin ja näin, mutta vähitellen olen alkanut oppia sitä miten elimistöni tähän suhtautuu. Olen laihtunut keskimäärin puoli kiloa viikossa, joskus enemmän, joskus vähemmän tai ei ollenkaan, mutta keskiarvo on tuo.

Alussa oli kaikenlaisia ärsyttäviä oireita, kuten päänsärky, ylävatsan polttelu (rasvaan tottuminen?), kuiva ja kutiseva iho ja aivan järkky väsymys. Väsymystä ihmettelin, koska muut tuntuvat piristyvän karppauksella. Mutta mulla on ollut jonkin verran stressiä ja uneni oli ollut pitkän huonoa. Karppaus ehkä paransi unen laatua ja ajattelen niin, että kun lopulta sain nukuttua hyvin, aloin ottaa takaisin univelkaa. Nukuin pitkät yöunet ja niiden lisäksi hyvät päiväunet. Nyt tuo yletön väsymys on ohi ja olen paljon pirteämpi.

Stressistä puheenollen luulen, että mun elimistöni reagoi herkästi stressihormoneihin (mm. kortisoli). Lihoin trauman jälkeen (dg. posttraumaattinen stressi), koska ilmeisesti kortisoli tai muu vastaava vaikutti aineenvaihduntaani. Olen lukenut aiheesta jonkin verran, mutta syvää ymmärrystä asiasta ei vielä ole. Aion kyllä opiskella asiaa lisää, sen verran kiinnostava se on. Tai siis kaikki karppaukseen ja yleensäkin terveyteen liittyvä on kiinnostavaa ja janoan lisää tietoa.

Tässä päikyssä puhun kyllä varmasti painonhallinnastakin, mutta myös paljon muusta. Toinen syy karppaukselle on terveyteni. Suvussani on diabetestä ja haluaisin välttää sen. Karppaus ei ole minulle väliaikainen dieetti, vaan lopunikää jatkuva ruokavalio. Vaikkei painoni laskisikaan yhtään tämän enempää, en lopeta karppaamista, koska muuten tuo nurkan takana uhkaava diabetes pääsee takuulla hyökkäämään kimppuuni.

Kommentit ovat erittäin tervetulleita. Keskustelen mielelläni kaikesta mahdollisesta (paitsi liian henk.koht. asioista, koska tämä on julkinen paikka) ja otan mielelläni vastaan ihan kaikenlaista tietoa. Kunhan keskustelu pysyy asiallisena, olen iloinen myös omia ajatuksiani vastakkaisista mielipiteistä/käsityksistä, koska ne auttavat minua pääsemään syvemmälle aiheeseen ja tarkentamaan käsityksiäni suuntaan tai toiseen. Samoin kaikki vinkit ja neuvot ovat tervetulleita. Olen aika paljon lukenut karppaamisesta sekä kirjoista että täältä + muualta netistä, mutta olen silti vasta aloittelija. Laihduttamisesta tosin tiedän aika paljonkin, etenkin vääränlaisesta. Toisaalta tiedän vain itsestäni, muiden suhteen voin vain tehdä oletuksia.

Mitäs vielä... Ruokavaliosta sen verran, että syön 3-4 krt päivässä. Yleensä pyrin kolmeen, mutta joskus liian pienen lounaan tai päivällisen takia illalla on vielä nälkä. Silloin syön vielä iltapalan. Aluksi rasvan lisääminen tuntui kamalalta ja voi & kuohukerma melkeinpä synniltä, vaikken uskovainen olekaan. Virallisterveellinen ruokavalio on aika syvällä minussa ja kestää varmasti aikansa että uskallan päästää siitä kunnolla irti. Esim. kolesteroliarvot hirvittävät minua edelleen hieman, vaikka olen lukenut paljonkin siitä, että ne eivät ole niin vaarallisia kuin on haluttu antaa ymmärtää. Triglyjä lukuunottamatta.

Liikunnasta voisi vielä jotain sanoa, mutta jääköön myöhemmäksi. Tuli muutenkin niin pitkä tästä aloitusviestistä.

_________________

Aattelinpa tässä siivouksen lomassa kirjaillla ylös vähän liikuntajuttuja ja vähän muutakin. Siivoaminen onkin yksi hyötyliikunnan muoto, jota on pakko harrastaa. Toinen on koiran ulkoiluttaminen eli kävelen päivittäin n. tunnin (aika hissukseen tosin, koira on laiska kävelemään). Lisäksi kuljen usein julkisilla eli kävelyä tulee pysäkeille. Lapseni ovat liikkuvaisia ja harrastamme yhdessä ulkoilua ja retkeilyä. Kesäisin teen pihahommia ja talvella lumitöitä. Hyötyliikuntaa saan siis ihan kivasti, omasta mielestäni ainakin.

Varsinaista liikuntaa olen harrastanut enemmän aikuisiällä sen jälkeen, kun kasvoin henkisesti kouluaikaisten liikuntatraumojen yli. Se tapahtui jo parikymppisenä, koska olin mielestäni lihava (painoin vajaat 20 kg vähemmän kuin nyt ) ja halusin dieetin lisäksi myös liikkua laihtuakseni. Sitä ennen liikuin satunnaisesti ja sen jälkeen liikunta on ollut tärkeä osa elämääni, pahimpia masennusaikoja lukuunottamatta. Lähinnä tykkään kävellä/sauvakävellä ja uinti on myös ihanaa. Kuntosalilla käyn joko ihan salilla tai sitten teen kotona kaikenlaista. Aikamoinen repertuaari mulla onkin kaikenlaisia välineitä, gymstikki on, jumppapallo ja kuminauha löytyy, samoin kahvakuulaa, käsipainoja ym. Kesällä tykkään pyöräillä ja talvella saatan hypähtää suksille. Liikuntani ei ole varsinaisesti säännöllistä, mutta viikottain teen aina jotain. Jumpissa kävin joskus, mutta jotenkin en tunne koskaan kuuluvani joukkoon, en tiedä mikä siinäkin on. Ehkä se liittyy niihin kouluaikaisiin muistoihin ja tykkäänkin mieluummin liikkua yksin omaan tahtiin. Paineita en halua ottaa sen enempää liikunnasta kuin syömisistäkään. Nykyään tykkään liikunnasta myös sen itsensä vuoksi ja se myös vähentää stressiä.

Syömisiin palatakseni, niin koitan päästä pois siitä iänikuisesta syömisten tarkkailusta. Siihen ehkä joudun jonkin verran menemään mikäli paino alkaa jumittaa, mutta toistaiseksi on mennyt ihan hyvin pelkästään tiettyjen periaatteiden mukaan. Niitä ovat säännöllinen ruokailu 3-4 krt/päivä, ei lainkaan huonoja hiilareita sekä rasvaa ja proteiinia joka aterialla. Toistaiseksi otan hiilarini pääosin kasviksista ja osin maitotuotteista sekä satunnaisesti hedelmistä. Pastaa, leipää tai riisiä en syö edes täysjyvänä. Ehkä sitten syön niitäkin, kun/jos olen ihannepainossani, mutta toistaiseksi en.

Aikoinaan vt-dieetillä (yhdellä monista) punnitsin joka suupalan ja kirjasin ne ylös. Kun päivän kalorit tulivat täyteen, syömiset jäi siihen. En juurikaan jaksanut panostaa ruokien terveellisyyteen tai makro/mikroravinteisiin, tärkeintä oli ruokien kalorimäärä. Ruuasta tuli ihan liian suuri osa elämääni ja sitä en enää halua. Koska tämä on loppuikäni ruokavalio, en haluaisi antaa ruuan miettimiselle liian isoa osaa energiastani. On niin paljon muutakin tekemistä ja elämää. Toisaalta musta on ihana miettiä kaikkea ainakin näin aluksi. Tykkään perehtyä aiheisiin kunnolla ja etsiä kaikenlaista tietoa. Mutta en halua punnita tai mittailla kovin paljon. Paitsi jos on pakko, jos vaikka paino jumittaa tai jotain.

Mussa on joku insinöörigeeni kyllä, joka aiheuttaa sen, että tykkään numeroista, tilastoista, käyristä ja erilaisista laskelmista. Aikoinaan olen tehnyt paljonkin erilaisia käyriä ja laskelmia, mm. laskenut miten paljon painan vaikkapa kahden kuukauden kuluttua, jos laihdun tätä tai tätä tahtia. Kun paino ei sitten olekaan laskenut oletusteni mukaan, olen ihmetellyt että mikäs kroppaa vaivaa kun se ei toimi niin kuin pitää. Sittemmin olen tajunnut, että eihän elimistö toimi kuten insinöörin käyrä.

Jospa jatkaisi siivoamista. Onkin taas tota koirankarvaa kertynyt...

*muoks. tarkennusta ja lisäystä.

_________________

Taas olen täällä höpisemässä, irtosi joku tulppa vissiin tai jotain.

Olen tosiaan keventynyt n. 8 kiloa, mikä toden totta näkyy ja tuntuu. Koska olen vuosikausia jojoillut, kaapissa on vaatteita vaikka minkä kokoisia. On pieniä ja on isoja. Tai no, niitä kaikkein isoimpia housuja ei siellä enää ole, ne pistin jo uffiin tai roskiin. Jos joskus lihon takaisin niihin mittoihin, ostan uusia. Toivottavasti niin ei tarvitse tehdä, eikä tarvitsekaan mikäli en palaa hiilarielämään. Enkä oo aatellu palata.

Vyötäröä en mittaillut aluksi, vaan vasta hieman myöhemmin. Siitä lähtien senttejä on lähtenyt n. 5, mutta kokonaisuudessaan niitä on lähtenyt paljon enemmän. Senttejä ja oikeastaan painoakin enemmän mittailen edistymistäni vaatteilla. Käyn kyllä vaa'alla päivittäin (miksi, sitä en itsekään tajua ) ja annan painolle painoa, mutta kyllä ne vaatteet kuitenkin enemmän merkitsee. Ja peilikuva. Ja fiilis.

Ruokapäiväkirjaa en ajatellut pitää, mutta esimerkinomaisesti laitan tähän eiliset syömiseni.

Aamiainen: munakokkeli (2 munaa, kuohukermaa, juustoraastetta), kuppi teetä
Lounas: kukkavihanneksia ja fetaa ja voita, salaattia (salaatti, tomaatti, sipuli, kurkku, oliivi, oliiviöljy)
Päivällinen: kanakeittoa (kanaa, vihanneksia, tomaattia, oliiveja, oliiviöljyä)
Iltapala: partajugua, rahkaa, marjoja, kuppi teetä

Söin eilen iltapalan, koska päivän syömiset oli hieman liian vähäiset ja tuli nälkä. Etenkin lounas oli liian pieni. Mulla rasva pitää kaikkein eniten nälkää ja sitä koitan usein lisätä ruokiin. Kookosöljyä en ole vielä saanut ostettua, se auttaisi varmaan asiaa.

Repsahduksia olen miettinyt. Ensinnäkin mitä mulle tarkoittaa repsahdus? Onko se jotain, jota teen vaikkei saisi, vai voiko tietoinen hiilarinsyönti olla myös repsahdus? Tällä hetkellä ajattelen, että repsahdus on sellainen epähuomiossa tapahtunut (siis ihan vahingossa, itse olen tietty syytön ) moka, jolloin olen syönyt jotain jota en saisi. Mutta jos esim. menen äitienpäiväkakulle, niin syön kakkupalan hyvin tietoisena asiasta, jolloin se ei ole repsahdus. Koskapa elämääni ja ruokavaliooni täytyy mahtua myös satunnaiset väärät hiilarit, niin repsahduksesta ei kohdallani ole kyse. Sitten jos repsahdan oikeasti eli ostan (tietämättäni ) pussin lakua ja ahmin sen, ajattelen että lakuhimo osoittaa sen, että ruokavaliossani on nyt jotain pielessä ja koitan korjata syömisiäni parempaan suuntaan. Toistaiseksi en ole repsahdellut, koska makeaa ei tee mieli, eikä leipää tai puuroa tms. Tummaa suklaata syön toisinaan, mutta pala riittää, enkä pidä sitä repsahduksena. Alkoholia käytän hyvin vähän, enkä enää harrasta kännäilyä (kiintiö täynnä), joten krapulamätöt eivät uhkaa.

Tämmöistä mietin nyt, kohta taas jotain muuta.

_________________

Hyvin mietitty, varsinkin tuo repsahdusjuttu. Moni tosiaankin mietti sitä ihan liikaa ja ottaa sen liian vakavastikin (repsahdus = maailmanloppu). Unohtaa, että elämäähän tämä vain on.

Lisää mietintöjä odotellessa pykään tähän takiaismerkkini

_________________

This woman is made of curves and lines

18518 Nirrilä

Jep, ei voi lähteä siitä etteikö joskus syö jotain hiilaripitoisempaa mitä ei normaalisti söisi. Eli kyllä pitää tietää, että "repsuja" tulee ja so what, that's life. Ei se maalima siihen lopu. Niistä oppii aina jotakin ja sitten jatketaan viisaampana.

Eli aika terveeltä pohjalta olet lähtenyt liikkeelle Ei liikaa laskemista tai suunnittelua vaan nauttien elämästä ja ruuasta ilman että se ruoka kuitenkaan on se elämän keskipiste. Elämässähn tosiaan on NIIN paljon muutakin tekemsitä ja aivokapaansa voi käyttää niin paljon muuhunkin kuin vain kaloreiden laskemiseen tai repsujen murehtimiseen. Mikä elämä se on jos ei voi esim. äitinsä syntymäpäivänä syödä äidin itsetekemää täytekakkua palasen verran? Saattaahan olla viimeinen kerta kun sitä on tarjolla.

No nyt mä lankesin lörpöttään omiani sun ketjuun....mutta siis hyvin älykkäästi olet liikkeellä.

Ja nimeomaan, stressitön elämä taitaa olla se onnellisen ja terveen elämän alkujuuri...

_________________
mutinaa...ei mull mitää asiaa oo
Rakasta itseäsi tänään
-------------------------------------------------------------------------------------
91kg --> 74kg

Hyviä pointteja.

Minäkään en enää käytä sanaa repsahdus, koska se on niin lannistava ja tuhoava sana. Minulle kuulostaa omaan korvaan ja mieleen paljon paremmalta se, että yritän opetella syömään ja hallitsemaan syömisiäni siten, kuin on parasta juuri mun elimistölleni. Oppimiseen kuuluu mokat, mutta niistä ei syytellä itseä eikä muita, vaan jatketaan eteenpäin.

Kiitokset visiitistä nireina, Bloody Mary ja Brilla!

Tosiaan rennosti koitan ottaa, enkä itsekään oikein pidä repsahdus-sanasta. Elämä on oikeampi sana. Ihminen kun on inhimillinen ja siten erehtyväinen, mutta onneksi myös oppivainen.

Täällä saa muuten höpistä muutkin niin paljon kuin mielii, aiheesta tai vaikka aiheen vierestä.

Muutama jännä muutos on tapahtunut sen jälkeen kun aloitin karppauksen. Ensinnäkin vesi on nykyään hyvää! Muistan että ennen kitudieeteillä koitin litkiä sitä vietävän vettä, mutta en saanut juotua kuin hyvin vähän. En kyllä nytkään varmaan juo tarpeeksi, mutta paljon enemmän kuin ennen. Isoin muutos on se, että tykkään veden mausta ja juon sitä ihan tarpeeseen, enkä väkisin kisko kurkusta alas.

Toinen muutos on kahvinjuonnin väheneminen. Minä, entinen kahvikissa, juon nykyään enimmäkseen teetä ja kahvia vain kerran pari viikossa. Ei vaan tee mieli, kahvi ei maistu samalta miltä ennen.

Ja sitten on kummallisuuksien kummallisuus: kuohuviini! Oi miten pidinkään siitä ennen ja nyt tuo jalo juoma maistuu kitkerältä suussani. Eipä silti, en siinä paljon sikäli menetä, koska alkoholia en muutenkaan usein juo. Mutta kyllä kuohuviinillä on oma paikkansa elämässäni. Tai siis oli.

Haluan tosiaan pitää tän homman rentona, koska vaikka toistaiseksi olenkin innoissani kaikesta analysoinnista sun muusta, niin tiedän että sellaisena ei elämä voi jatkua. Ruoka on iso osa elämää, mutta se ei saa olla liian iso. Toisinaan lasken vieläkin testimielessä kaloreita, ihan vain mielenkiinnosta, mutta en koskaan halua palata siihen päivittäiseen punnitsemiseen ja mittaamiseen ja merkitsemiseen, jota olen tehnyt vuosikausia. Tai no, voin kyllä ajoittain punnita ja säätää, jos tarvetta on, mutta ei jatkuvasti kuten joskus tein. Minulla on tallella joitain vanhoja merkintöjä vt-laihiksista ja oli se kyllä kamalaa aikaa! Laskin jopa kurkkusiivun kalorit ja lisäsin päivän saldoon. En muista kirjoitinko aiemmassa karppausyrityksessäni mitään ylös, luultavasti kirjoitin koska se kuuluu tapoihini. Kun vaan löytäisin niitä juttuja jostain, olisi kiva nähdä mikä silloin oli syynä siihen, että homma meni pieleen. En enää muista miten silloin söin. Se loppui silloin ruisleipähimoon, josta en nyt ole kärsinyt lainkaan. Itseni tuntien voisin kuvitella, että pelkäsin rasvaa ja nälkä aiheutti sitten niitä himoja.

_________________

Kohta pitäisi kauppaan lähteä, lapset halusi pizzaa ruuaksi, eikä kotona ole siihen tarvittavia aineksia. En olekaan vielä kokeillut tuota karppipizzaa, mutta tänään testaan. Lapsille teen tavallisen pizzapohjan, mutta pyydän maistamaan tuota toistakin. Jos se on heidän mielestä hyvää, niin jatkossa voisin sitten tehdä vain sitä.

Olen miettinyt myös ruuan eettisyyttä, josta täällä puhutaan paljon. Mä mietin kaikkee. En tiedä mistä nuo väittämät epäeettisyydestä ovat tulleet, lihan määrästä ehkä. Olen itse todella eläinrakas ja mielestäni kaikki eläimet ansaitsevat hyvän kohtelun. Ruuaksi kasvatettavaa eläintä pitää kunnioittaa, se kun antaa elämänsä ihmisen hyväksi. Eettisyyden tietysti jokainen määrittelee omalta kohdaltaan itse, eikä siihen ole nokan koputtamista. Minulle eettisyys on mm. luomua ja sitähän karppaajat nimenomaan suosivat. Arvostan kyllä kasvissyöjiäkin ja yleensäkin ihmisiä, joilla on hyviä periaatteita. Mutta mun moraalissani luonnonmukaisesti kasvanut luomulehmä tai -sika on eettistä. Jos eettisyydestä puhutaan, katseeni kohdistuu ennemminkin tavissyöjiin ja markkinatalouteen. Luomuliha saisi olla edullisempaa, mutta ymmärrän että sen tuotanto on kalliimpaa. Itse pyrin ostamaan luomua, mutta en todellakaan aina sitä tee. Hinta on yksi syy ja toinen on se, että luomulihaa ei aina ole tarjolla. Luomubroileria kaipaisin kauppoihin. Hallista joskus ostin semmoisen, mutta hinta oli suolainen. Hyvää se oli!

Ja sit mietin semmoista, että mitenköhän karppaajat suhtautuu Patrik Borgiin. Haulla löysin täältä jotain ketjuja aiheesta ja ilmeisesti Patrikiin suhtaudutaan varovaisen myönteisesti. Olen lukenut monia Patrikin kirjoja ja tykkään sen tyylistä. Se on rento ja mukava, eikä syyllistä ylipainoisia. Luin kirjat ennen karppiherätystäni, enkä muista miten se suhtautuu makroihin, erityisesti hiilareihin. Mutta luulisin että se on tolkun mies siinäkin asiassa.

Tänään syödään sitä pizzaa lounaaksi ja iltapäivällä alan keittää lammaskaalia. En muistakaan koska viimeksi oisin sitä tehnyt. Se on tosi hyvää! Mies tosin ei löytänyt kaupasta lampaan keitto- tai patalihaa ja kauppias oli suositellut karitsanpaistia, josta kuulemma tulee oiva lammaskaali. Saas nähdä, suhtaudun vähän epäillen, paisti kun on paljon kuivempaa lihaa ja lammaskaalin kuuluu olla rasvaista ja mehevää.

Pitäis vissiin kahvit keittää ennen kauppaan lähtöä. Olen onneton mennyt opettamaan alakouluikäiset lapseni juomaan kahvia. Ne saa sitä tosin vain viikonloppuisin pienen lirun kupin pohjalle, mutta silti. Toinen moka on se, että lapseni juovat ihan liikaa mehua. Olisi alunperin pitänyt olla antamatta sitä, koska nyt siitä on vaikeampi luopua. Saavutetusta edusta halutaan pitää kiinni. Onneksi lapset ovat jo sen ikäisiä, että ymmärtävät kun puhun terveellisyydestä. Mehun kulutus on vähentynyt, vaikka edelleen sitä juodaa päivittäin. Eli liikaa.

Mukavaa ja ennen kaikkea jännittävää sunnuntaita kaikille! Itse ajattelin lähteä koiran kanssa lenkille, kun matsi alkaa. Kadut ovat takuulla autioita ja hiljaisia. Vaikka en kauheesti lätkästä välitä, niin osaan kyllä heittäytyä tunnelmaan ja jännitän itseni tärviölle. Siksi menen mieluummin lenkille ja katson matsia vasta vähän myöhemmin.

_________________

Karppipizza sulaa mahassani, olipas hyvää! Lapsille en vielä tarjonnut sitä, niiden pizzat valmistuivat ensin ja syötyään he painelivat taas matkoihinsa. Karppipizzaa jäi vielä ja saavat maistaa sitä joskus myöhemmin. Olishan se kiva jos pizza kelpaisi heillekin, niin jäisi lapsiltakin turhia huonoja hiilareita vähän vähemmälle.

Nyt on pienten nokkosten aika! Nokkonen on ihananmakuinen ja ravintoarvoltaan loistava rikkaruoho. Käytän sitä pinaatin tapaan. Laitan vertailun vuoksi jotain ravintoarvoja.

Pinaatti/100 g
Proteiini: 1,6 g
Hiilihydr: 0,4 g
Rasva: 0,3 g
Kalium: 470 mg
Magnesium: 59 mg
Kalsium: 88 mg
Rauta: 1,3 mg
A-vit: 275,2 µg
K-vit: 270 µg
C-vit: 60 µg

Nokkonen/100 g
Proteiini: 5,9 g
Hiilihydr: 1,4 g
Rasva: 0,6 g
Kalium: 670 mg
Magnesium: 86 mg
Kalsium: 594 mg
Rauta: 4,4 mg
A-vit: 178,4 µg
K-vit: 198,5 µg
C-vit: 175 µg

Onhan noissa eroja, etenkin kivennäisaineissa. Toisaalta ehkei nokkosta tule niin paljon syötyä, että noilla olisi kovin suurta merkitystä. Mutta onpahan kuitenkin ilmaista ja terveellistä ja hyvää syötävää. Toki täytyy vähän katsoa mistä niitä kerää, ettei ihan tien vierestä tai koirien pissipaikoilta. Mulla on pihassa jonkin verran nokkosta, mutta pitää varmaan hakea myös muualta.

Kohta meinaan vetää nyrkkeilyerän Wiillä ja sen päälle teen punnerruksia. Ryhdyin tuohon liikuntaosiosta löytämääni 100 punnerrusta -juttuun ja nyt ois ensimmäisen viikon kolmas kerta menossa. Allit ja kyljet ja rintalihakset on aivan hellinä kahdesta edellisestä treenistä! Aluksi piti testata kuinka monta punnerrusta jaksaa ja tein niitä 15. Sen mukaan on sitten ohjelma ja kuuden viikon kuluttua pitäisi jaksaa tehdä se sata. Teen naispunnerruksia eli polvet maassa, sekin on tarpeeksi haasteellista.

Mulla on punnituspäivä tiistaisin. Käyn kyllä joka päivä vaa'alla, mutta tiistaisin merkkaan painon ylös. Nyt näyttää että pudotusta ei paljon tule, mutta en hätkähdä. Ja voihan se yhtäkkiä hypähtää alemmas. Olo on ainakin tosi hyvä ja tunnen mm. kasvoissa muutoksen entiseen. Se turvotus, joka mulla ennen oli kasvoissa, oli kamala! Onneksi pääsin siitä.

_________________

Olipas matsi. En kyllä uskaltanut katsoa, sivukorvalla kuuntelin. Ja kävin lenkilläkin välissä. Oli muuten aika hiljaista tuolla kaduilla!

Taitaa olla taas se aika kuusta, jolloin paino pysyy tiukasti samassa ja usein jopa nousee. En tunnista menkkoja juuri mistään muusta kuin ärtyneisyydestä ja siitä että keski-ikäiseen naamaani puhkeaa finnejä. Hormonikierukan takia menkkoja ei ole.

Kylläpä on taas kädet kipeät eilisesti punnertamisesta. Saa nähdä jaksanko vetää koko treenin läpi ja pystynkö lopulta siihen 100 punnerrukseen. Toistaiseksi olen jaksanut, vaikka on se kyllä aikamoista rääkkiä. Wii-nyrkkeily siihen alle lämmittää mukavasti käsiä ja hartioita. Kävin joskus kuntonyrkkeilyssä ja se oli aivan mahtavaa, vaikka muuten en kauheesti pidä esim. jumpista tmv. Olisi kiva jatkaa kuntonyrkkeilyä, mutta nyrkkeilykaverini ei enää pääse, enkä halua tuntemattoman kanssa treenata. Olen ujo.

Ostin tossa joku päivä sitten uudet tossut sauvoihini. Entiset oli puhki ja piikki kilisi ikävästi asfalttia vasten. En ole vielä testannut uusia tossuja, jospa tällä viikolla sen tekisin. Perjantaina ois tarkoitus mennä myös uimaan. Tää viikko on vähän stressaava. Liikunta auttaa alentamaan kortisolia ym. ja se myös vie ajatuksia muualle.

Äh, kaipa sitä ois alettava päivän töihin.

_________________

Jos oisin viksu niin venyttelisin aina punnerrusten jälkeen. Mutta kun en ole, niin kärsin sit jäykistä ja kipeistä lihaksista.

Mietin semmoista, että onkohan tutkimuksissa helpompi todeta se, että jonkin asioiden välillä EI ole yhteyttä kuin se, että niillä on. Tarkoitan nyt esim. tyydyttyneen rasvan ja sydän- ja verisuonitautien välistä yhteyttä. Kun jos tehdään tutkimus, jossa todetaan että noilla on yhteys, niin mitä se sitten lopulta tarkoittaa? Jos kaksi muuttujaa korreloi, se ei vielä tarkoita kausaliteettia eli sitä, että toinen on toisen syy. On se klassinen esimerkki siitä, että jäätelönsyönnillä ja hukkumiskuolemilla on tilastollinen yhteys ja jos tota tulkitsisi kylmästi lukujen valossa, voisi väittää että jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumisia. Siitä on vaan jäänyt huomaamatta se seikka, että molemmat korreloi erikseen lämpimään kesään ja kun sen ottaa laskelmiin mukaan, aiempi korrelaatio häviää. Eli aina voi olla olemassa jokin tuntematon tekijä x, joka selittää kahden muuttujan yhteyttä ja että aiempi ilmennyt yhteys on vain näennäinen.

Jos taas tutkimuksissa tulee ilmi että kaksi asiaa ei ole yhteydessä toisiinsa, niin se jotenkin tuntuu musta luotettavammalta. Toisaalta siinäkin voi olla käynyt niin, että yhteys on piilossa ja tulee näkyviin vain mikäli osataan etsiä sitä. Tai että yhteys ei ole lineaarista, vaan jotain muuta. Mutta silti. Jos osaisin noita tutkimusmenetelmiä vähän paremmin, niin voisin paneutua miettimään tätä ihan kunnolla. Nyt vain arvelen ja koitan pähkiä vajaalla ymmärrykselläni näitä.

Jotenkin ajattelen, että tulos jossa käy ilmi, että esim. tyydyttyneellä rasvalla ja sydän- ja verisuonitaudeilla ei ole yhteyttä olisi luotettavampi kuin tutkimus, jossa yhteys todetaan. Ja vaikka yhteys olisikin, onko se välttämättä kausaalinen.

Tämmöistä mietin tänään, huomenna taas jotain muuta.

_________________

Jaha, se ois sit punnituspäivä. Muutosta edelliseen viikkoon -200 g. Ihan hyvä, alaspäin on kuitenkin suunta. Toisaalta ois ollu kiva saada hiukan isompi pudotus, koska sitten paino oisi alkanut kuutosella. Siinä on vain jotain maagista, kun pääsee uudelle kymmenelle. Olen kokenut sen niin monesti ennenkin, kun olen jojoillut 6:n ja 7:n välillä. Heh. Nyt en toiv.muk. enää jojoile, koska ei ole mitään normaaliruokavaliota, johon palata. Tää on mun normaali ruokavalio. On jotenkin paljon helpompaa jättää kokonaisia ruoka-aineita pois (riisi, pasta, peruna, leipä ym.) kuin koittaa syödä kaikkea mutta vähemmän.

Tänään ois taas punnerruspäiväkin, mutta siirrän sen huomiselle, koska olen iltaan asti lietsussa. Se on kyllä ihan hyvä treeniohjelma, koska koko ajan joutuu painamaan voimien äärirajoilla. Siten ne lihakset kehittyy.

Ostin Heikkilänkin suosittelemaa kookosöljyä. Iso kilon pönikkä maksoi 26 euroa ja se kestää varmaan aika kauan, jos pari tl sitä päivässä otan. Ei toi musta kovin paha hinta ole, luulin että se olisi kalliimpaakin. Etenkin kun tuo on luomua ja neitsytöljyä (tai sitähän ne kaikki kai on). Teehen sitä pistin, mutta ehkä haluan kuitenkin juoda teeni ihan teenä ja käyttää öljyä vaikka paistamiseen.

Olen sössinyt ton tikkerin kanssa jotain. Siellä lukee että painan 70 kiloa, vaikka viimeksi painoin 70,5 ja sen sinne olin laittavinani. Tai ehkä se ei tunne pilkkua ja olisi pitänyt laittaa piste desimaalimerkiksi. No en nyt sit päivitä tota ennen kuin paino on alle 70. Ja onko noilla sadoilla grammoilla niin väliäkään. Paitsi että on niillä! Pituuteni on muuten 162 cm ja painoindeksi siten 26,8. Isoimmillani ollessani BMI oli vähän alle 30.

_________________

Tänäaamuna painoin tasan 70. Kuutosella alkava luku on kutkuttavan lähellä! Tänään ei ole punnituspäivä, mutta en osaa olla menemättä vaakaan. Pitäis pyytää miestä tai lapsia piilottamaan se aina viikon ajaksi. Toisaalta eipä tuo kauheesti haittaa hypellä siinä.

Oon ollut huomaavinani, että mun elimistö tykkää harvoista mutta runsaista aterioista. Entisajan ongelmani oli napostelu. Lähinnä söin tylsyyteen tai turhautumiseen. Suruun en syö, silloin ruokahalu menee tyystin. Mutta jos on tylsää, helposti tulee mentyä jääkaapille ottamaan "jotain pientä".

Nyt karpatessakin tuo entinen tapa edelleen väijyy pusikossa. Siihen on selvä syy: liian pienet ateriat. Jos en ehdi tai pysty syömään vaikkapa lounaalla tarpeeksi (esim. lounasravintolassa huonot vaihtoehdot), niin auttamatta on iltapäivällä mielitekoja tai nälkä. Jos syön tarpeeksi, nälkä ei vaivaa ennen seuraavaa ateriaa.

Mulla on paljon parempi olo, jos syön 3 kertaa päivässä itseni aivan täyteen kuin jos joudun syömään 5-6 kertaa pienempiä annoksia. En ole tehnyt laskelmia tai tutkinut miten erilaiset syömiskerrat vaikutta painoon, mutta perstuntumalta sanoisin, että tuo harvempi ateriaväli on mulle parempi. Ainakin se tuntuu hyvältä. Napostelufiilis ja pikku nälkä (vihaan sitä mainosta!) ärsyttää ja muistuttaa siitä elämästä, jota en halua enää elää. Välillä niin silti vielä käy, se on hyväksyttävä.

Joskus mulla ei ole nälkä vielä päivällisaikaan, mutta syön silti. Lasten takia haluan pitää säännölliset ruoka-ajat ja meillä syödään aina koko perhe yhdessä. Pidän sitä tärkeänä ja harvoin siitä poiketaan. Oma ateriarytmini menisi joskus hieman toisin, mutta mä mieluummin joustan. En usko että sillä suurta vaikutusta on, jos joskus syön vähemmän nälkäisenä.

Olen parina iltana laittanut kasvoihini kookosöljyä ja kylläpä iho tuntuu ihanalta ja pehmeältä! Otan sitä myös sisäisesti. Mulla rupee iho kutisemaan ja hilseilemään stressissä ja päänahan raavin joskus ihan verille. Voi kun kookosöljy poistaisi nuo kiusalliset vaivat! Ei haittaa vaikka vaikutus olisi plaseboa, kunhan kutina vaan lähtee.

_________________

Huomenia FunkeyKong
Sulla on hyviä ajatuksia.Ja paino sulla nyt se mihin olen asettanut itselleni"lopullisen tavoitteen"eli n.70kg Siihen on käsittämätön matka mulla,mutta ei kai se mahdotonkaan ole.Olen iloinen kun nyt nytkähti kunnolla alaspäin Olen siis tavoitteessani Oman rytmin löytäminen on se juttu juuri.Joka päivä aina vähemmän tarvitsee miettiä koko ruokaa.Alkaa tulemaan jo selkäytimestä.Siinä auttaa alun hiilaritietoisuuden lisääminen ja omien rytmien sekä kropan kuuntelu.
Sulle oikein mukavaa karppipäivää ja pysytään kanavalla

_________________
Ruoalla terveeksi!
LCHF

Iltapäivää voivoi! Mukavaa kun kävit!

Juu ei todellakaan ole mahdoton matka sinullakaan, ihan varmasti onnistut! Painon nytkähtäminen alaspäin tuo takuulla lisää motivaatiota ja hyvää mieltä. Siitä on hyvä jatkaa!

Sitä toivonkin, että tämä joskus tulisi selkäytimestä. Vielä se ei tule, mutta aika hyvin jo kuitenkin. Kun on tietyt raamit, joitten sisällä toimii, niin kyllähän se helpottaa elämää. Voiskohan sitä verrata vaikka pianonsoittoon. Ensin joutuu oikein miettimään, että mitähän kosketinta pitää kulloinkin painaa. Lopulta kun homman oppii ja osaa, niin sormet kulkee koskettimilla kuin itsestään, eikä niitä tarvitse miettiä. Jospa samaan pääsisi tässäkin asiassa, niin ei tarvitsisi kuluttaa energiaa miettimiseen. Toisaalta jos kitudieetteihin vertaan, niin paljon vähemmän tässä joutui aluksikaan pähkäilemään syömisiä. Aikoinaan en muuten kuunnellut omaa kroppaa juuri ollenkaan. Tai koitin vaientaa sen viestit. Jos se sanoi että nyt on nälkä, vastasin että ei voi olla, kun just söit. Mitäs kroppansa kunnioittamista tuollainen on. Toista se on nyt!

Mietin noita kaloriteoriajuttuja. Toisille kaloriteoria tuntuu olevan kuin laki. Niin kuin vaikka painovoimalaki tai muu fysiikan laki. Siis että jos omena irtoaa puusta, se putoaa aina ja ihan joka kerta maahan. Ei ole mitään todennäköisyyksiä, että vaikkapa 80 prosentin todennäköisyydellä se putoaa maahan ja 20 prosentin todennäköisyydellä se lentää taivaisiin. Se tulee aina alas, se on laki. Mutta kaloriteoria on teoria. Siinä, kuten kaikissa muissakin teorioissa, on kyse todennäköisyyksistä. Myös kaloriteorian kyseenalaistavissa teorioissa on kyse todennäköisyyksistä. Mä luen mielelläni erilaisia tutkimuksia. Mutta mä olen kuitenkin mä. Jos jokin homma toimii mussa, vaikka teorian mukaan ei pitäisi, niin sitten se toimii teoriasta huolimatta. Ei mun elimistö voi olla väärässä, jos se ei noudata teoriaa.

Kylläpäs mä jaksan tätäkin taas miettiä. Mutta mä nyt tuppaan miettimään vähän kaikkee.

Tein aamulla mantelileipää ja se oli hyvää! Ostin tosin aika röpyliäistä mantelijauhoa, sileemmästä voisi tulla vähän leipämäisempi. Mutta hyvää se oli! Mieskin tykkäsi. Mieskin on muuten karppi. Tai karpihko, se ei ole niin tiukka ku mä. Se on aina ollut normaalipainoinen, mutta tykkää syödä ja elää terveellisesti. Vaikka onhan silläkin omat paheensa kuten kai meillä kaikilla.

_________________

Aamulla 69,9 kg! Kyllä se pienikin tiputus tuntuu hyvältä varsinkin silloin kun pääsee uudelle kymmenluvulle. Virallinen punnituspäivä on vasta tiistaina. Ehdin siis joko keventyä tai painavoitua siihen mennessä. Mutta tänään oli kiva käydä vaa'assa!

Mulla on jalassa yhdet lempifarkut, jotka ei aiemmin menny jalkaan. Nyt farkkuihin mahtuu lisäksi mun käsi eli isoksi on menossa nekin. Harmi että en enää kohta voi käyttää näitä. Tai mikä harmi se nyt on? Eipä oikeestaan harmita yhtään!

_________________

Tänään on vapaapäivä, voin tehdä ihan mitä huvittaa! Lapset on koulussa ja mies lähti kauppaan. En muista koska viimeksi oisin ollut yksin kotona. Tää on niin ylellistä!

Oon miettinyt sitä, miksi karppaaminen on sujunut niin vaivattomasti. Joskus aiemmin oon koittanut karppausta, mutta silloin ruisleipähimo pakotti lopettamaan. En ollut muutenkaan sisäistänyt homman jujua ja pidin ruokavaliota vain laihiksena, josta voi lopulta palata normaaliin elämään. Muistaakseni pelkäsin myös kermaa ja voita. Vähänpä ymmärsin silloin.

Mulla on muutama sukulainen ja ystävä, jotka on karpanneet jo pitempään. Ne ei ole varsinaisesti tyrkyttäneet tätä, mutta puhuneet paljon asiasta ja mä olen kiinnostuneena kuunnellut. Ne sai pääni kääntymään voin ja kerman suhteen ja muutenkin tajuamaan mistä tässä on kyse. Niinpä sitten aloitin karppaamisen ja vaikka se ei aluksi ongelmitta sujunutkaan, paino kuitenkin laski. Ja sit kun löysin tän foorumin diabetesriskisäikähdyksen jälkeen, niin taas pääsin jollekin ihan uudelle tasolle ja taas olin entistä varmempi siitä, että tämä on niin oikea tapa elää kuin olla voi. Luin pitkään näitä juttuja pelkästään vieraana ja opettelin uutta. Paljonhan on ristiriitaista tietoa, mitä pidän hyvänä, koska se pakottaa mut miettimään asioita itseni kannalta ja löytämään sen oman juttuni.

Tuo oli pohjustus. Niin sitä piti miettiä että miksi tämä nyt toimii, kun aiemmin ei. Ja miksi tämä toimii niin hyvin, ilman ns. repsahduksia, joita ei ole oikeestaan olemassakaan nyt. Kun siis suunniteltu repsahdus (juhlat tms.) ei ole repsahdus ja ns. oikea repsahdus vain elimistön viesti siitä, että jotain pitää ruokavaliossa muuttaa. Pitäisi oikeestaan keksiä joku muu sana repsahduksen tilalle tarkoittamaan poikkeamaa vhh-ruokavaliosta. No mut käytän repsahdusta, vaikka en siitä tykkääkään. Enivei, olen repsahtanut suunnitellusti useitakin kertoja (mm. äitienpäivä, pääsiäinen ja pakollinen Mignon ym.), mutta semmoista vahingossa repsahtamista esim. ruisleipään tai pullaan tai karkkiin ei ole tullut. Miksei? Sitä nyt tässä pohdin.

Karkeista eniten tykkään lakusta, esim. ihanasta Kouvolan lakusta, joka on ihanan pehmeää. Ennen ostin sitä pussin silloin tällöin. Mikään herkkupeppu en ollut ennenkään ja saatoin suunnitella viikkoja ostavani lakupussin ennen kuin sit ostin sen. Ostin sitä kyllä myös heräteostoksena, mutta koskaan en ole lähtenyt kiskalle tai kauppaan varta vasten lakua ostamaan. Himot on siis pienet (kaikin puolin ). Nyt ei tee mieli lakua lainkaan. Jos oikein miettisin sitä ja sen olemusta ja ihanaa makua, niin ehkä sitten niin kävisi, mutta varmaan silti vastustaisin kiusausta ostaa ja syödä sitä. En kuitenkaan halua joutua edes kiusausasteelle, niinpä en ajattele lakua. Paitsi nyt, koska en voi olla ajattelematta lakua kun kirjoitan siitä.

Jos nyt pääsisin asiaan. Mä en vaan osaa sanoa asioita lyhyesti. Tentissäkin pyydettiin selittämään lyhyesti jokin termi. Kirjoitin sivun.

Miksi tämä toimii nyt? Tässä on iso ero kaikkiin aiempiin ruokavalioihin ja dieetteihin, myös aiempaan karppauskokeiluuni. Ero on se diabetesriski. Ennen olin kuureilla sun muilla vain laihtuakseni. Nyt on toisin. Diabetesriski on todellinen uhka ja jotta voin välttää taudin, mun on pakko jatkaa. Karppaaminen on ainoa tietämäni tapa ehkäistä diabetestä. Liikunta myös toki juu, mutta se ei yksin riitä varmaankaan.

Mä huomaan suhtautuvani sokeriin, pastaan, perunaan, viljoihin ym. niin kuin olisin niille hieman allerginen. Ei ruoka-aineallergikkokaan voi syödä allergiaa aiheuttavaa ruoka-ainetta, vaikka kuinka tekisi mieli. Tai jos syö, niin sit kärsii ihottumasta, kutinasta tai mistä milloinkin. Pahat allergiat on hengenvaarallisia ja on oltava tarkkana, ettei vahingossa syö mitään allergiaa aiheuttavaa. Mä ajattelen ihan tietoisesti niin, että olen ikään kuin allerginen pahoille hiilareille. En toki ole niin varovainen kuin esim. jotkut pähkinäallergiasta kärsivät tuttuni, joilta voi pahimmassa tapauksessa mennä henki pähkinää syötyään. Mutta siis jotain sinne päin. Hiilarit ei vaan sovi mun kropalle. Siksi niitä pitää vältellä.

Jostain syystä laihduttaminen ei ole koskaan riittänyt motiiviksi jatkaa dieettiä tai ruokavaliota. En tiedä miten nyt kävisi, mikäli motiivina olisi pelkkä painon vähentäminen. Että suhtautuisinko tähän vain ohimenevänä dieettinä ja miten eläisin sen jälkeen. Nyt ei tartte miettiä tuota, vaikka paino iso osa tätä onkin. Motivoidun vaa'an lukemasta, hyvästä olosta, pirteydestä ja tiedosta, että tällä keinolla saan viivytettyä diabeteksen puhkeamista tai jopa ehkäistyä sen. Varmasti huonoja hetkiä tulee ja jos elämä vielä heittelee mua takaisin sinne syvään masennukseen, niin ruokavalio ei ole tärkeintä siinä vaiheessa. Mutta toistaiseksi menee hyvin. Mussa elää kyllä myös se perisuomalainen muija, joka huutelee niitä pessimistisiä sananlaskuja. Kohta tää menee kuitenkin pieleen, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eikä saa kurkottaa kuuseen. Takaraivossa on se epäilys, että jaksanko, osaanko, pystynkö. Huomisesta en voi tietää, mutta tänään menee hyvin.

_________________

Eilen iski joku tosi outo huimauskohtaus. Mua on huimannut viime aikoina useinkin ja uumoilen sen johtuvan niistä punnerruksista. Niskat menee niistä ihan jumiin, vaikka lämmittelenkin ennen punnerruksia. Mut en kyllä venyttele... En voi ku sattuu niin paljon, kun niskat ja yläselkä on ennestäänkin jumissa. Jätän ne punnerrukset nyt tekemättä ja aloitan ohjelman uudestaan sitten kun (jos!) saan joskus lihakset löysiksi.

Eilen oli siis ihan kaamee olo, aattelin jo että kohta pyörryn tai jotain. Mietin että se voi johtua niistä punnerruksista, mutta myös jostain mitä olen syönyt tai en ole syönyt tai sit stressin laukeamisesta (yksi stressaava juttu päättyi torstaina). Koitin sit kaikenlaisia keinoja olon parantamiseksi. Söin hieman hiilariakin, n. 3,4 cm banaania (no en oikeesti mitannu! ) ja puoli lasia maitoa. Söin myös kunnon karppiruuan. Makasin piikkimatolla ja painelin hartioita kipukoukulla. Lämmitin hartioita jyväpussilla. Otin särkylääkkeen. Kävin kävelemässä. Vähitellen olo parani, enkä nyt sit osaa sanoa mikä noista auttoi. Ehkä kaikki.

Surutyötähän tässä on joutunut tekemään. Tietyistä ruoka-aineista luopuminen ei ole niin helppoa kuin äkkiseltään voisi luulla. Siis vaikka tiedostan ja käytännössä huomaan, että hiilarit tekee olon huonoksi ja lihottaa, niin kyllä mä silti suren että monet ihanat ruuat ei enää kuulu elämääni muuten kuin poikkeustapauksissa. Rakastan mm. kaikenlaisia puuroja, perunamuusia, jälkiuunileipää... En mä noita iäkseni hylkää, mutta ne ei enää voi kuulua päivittäiseen ruokavaliooni. Ni on siitä tietynlainen suru juu. Ja hedelmät! Musta hedelmät on vaan niin ihania, melkein symppiksiä jopa. Etenkin ihanat pulleat mehukkaat appelsiinit. Rakastan appelsiinejä! Niitäkin aion nyt syödä vain harvakseltaan.

Jäähän mulle toki jäljelle vaikka mitä ihanaa, joita taas välttelin vt-aikana ja luulin etten voi niitä syödä koskaan. Kuten pekoni, kuohukerma, voi, rasvaiset lihat. Olen siis saanutkin paljon. Lisäksi tietysti parempi olo ja laihtuminen. Mutta suru on silti, enkä aio sitä piilottaa tai mitätöidä. Jos tässä elämässä oon jotain kantapään kautta oppinut, niin sen, että kurjat tunteet on käytävä läpi ja käsiteltävä. Muuten jää niiden vangiksi tavalla tai toisella. No tää nyt ei ole kovin iso suru sinänsä, mutta otan sen silti vakavasti ja annan sille arvoa. Suren appelsiineja, puuroa ja leipää ja kun olen ne tunteet käynyt läpi, pääsen taas askeleen pidemmälle.

Paino alkoi taas kutosella, jei! Aamiaiseksi vedin pekonia ja paistetun tomaatin, metvurstia ja juustoa ja kupin kahvia. Lapset haluaa viikonloppuaamusin kahvia ja silloin minäkin sitä juon. Vaikka ei se niin hyvältä maistu kuin ennen. Lounaaksi varaamani ruoka on vähän huono: vihreää tuoretta parsaa ja graavilohta. Jotain pitää keksiä siihen lisäksi vielä. Illalla syödään joko karppikaalilaatikkoa tai sit grillataan jotain. Joku rasvainen lampaanpala ois aika jees. Ja sit herkkusieniä, munakoisoa ym. Tuorejuustotäytteisiä jalapenoja.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

_________________

Sulla on mukavia ajatuksia ja jaksat paneutua asioihin herkällä tavalla.Keskityin oikein lukemaan tekstiäsi,sitä nimittäin ei voi eikä kannata vaan lukaista läpi.Kiitos siitä ja oikein aurinkoista viikonloppua sullekin Ja onnittelut kymmenien vaihdoksesta

_________________
Ruoalla terveeksi!
LCHF

Apua ! Mun koko viikonloppu on menny iha metsään. Mä oon ahminu toistuvasti itselleni pahanolon ja pääsääntösesti hiilareilla. En meinaa päästä ruotuun ollenkaan ! Nyt tarvisin muutamia kannustuspuheita
ps. sori ku tungin tälle palstalle