Nonni, jospa sitten mäkin yritän pitää painopäiväkirjaa. Toivottavasti onnistun tässä paremmin, kuin muis päiväkirjois!
Pieni historiapläjäys alkuun:
Synnyin -62 syksyllä, olin kuvista päätellen ihan pulleahko pieni vauva, kuten pitääkin. Lapsuusiän myöskin hyvin ruokittu, ei hirmu lihava, mutta siitä pyöreämmästä päästä kuitenkin. Pituuskasvu sitten vei pyöreyden ja olinkin melko tavallisen kokoinen, mutta kärsin polvivaivasta, jota sitten hoidettiinkin Invalidisäätiön sairaalassa useasti ja pitkään. Viimeinen iso leikkaus tehtiin samana päivänä, kun täytin 18 vuotta. Sanomattakin lie selvää, että kaikki liikunta jäi... eikä sitä kovasti edes suositeltu useiden luusiirrännäisten takia. Sairaalajaksoilla en lihonut (kuka hullu niistä ruuista kuukausitolkulla jaksaa innostua), mutta sitten kotona: aah... kunnon perunaa ja soosia, hampurilaisia, hirmukasoja voileipiä
.
24-vuotiaana painoin 97 kiloa ja otin itseäni niskasta kiinni. Kaikki näkyvät rasvat pois ja piilorasvojakin vältellen, salaattia puputtaen ja kävelylenkkejä tehden kutistin itteni 65-kiloiseksi. Noh, sitte löyty se mies. Viidessä vuodessa lihotin itteni 97 kiloon takaisin (en kyllä viitti ees väittää, että kolmen lapsen teko siihen mitää vaikutti) ja 34-vuotiaana taas sama laihdutusrumba 67-kiloiseksi. Jonkun aikaa siinä keikuin, mutta makea elämä vei ja kiloja tuli. Paino vakiintui 92 kiloon, aloin odottaa tuota pahnanpohjimmaista -04 loppuvuodesta ja paino pysyi samassa melkein koko raskauden ajan
. Synnytykseen mentiin 93,5 kiloisena ja paljon kevyempänä tultiin kotiin. Kauan aikaa keikuttelin 87 kilon tietämillä, kunnes sitten vuoden -08 lopussa tein mahtavan liu'un postilaatikolle mennessä: pohjeluu poikki, sääriluu halki ja irtopaloja siellä täällä. Kolmen kuukauden sairasloma ja tuon äksidentin jäljiltä hillitön pelko liikkua lumen ja jään aikaan...
Elokuun 9. kävin sitten aamulla loman päättymisen kunniaksi puntarilla: 100,3 kg! Nyt on jo pakko tehdä jotain. Ihan pakko. Eihän mun vaivaiset kintut mua jaksa mitenkää enää kannatella
. Ja kun vartalon muotokin on semmonen, että perunaan on pistetty pari tikkua jaloiksi ja toiset mokomat käsiksi, ei paljo naurata vaatteiden osto. Vaikka vielä sopivia löytyykin, niin ei ne tähän ruhoon istu.
Tuolloin samana päivänä päätin kokeilla karppausta, monta vuotta oon sillon tällön käyny katselemassa ja tutustumassa, että aivan outo asia ei ollu. Leipää söin vielä neljänä aamuna, sen jälkeen en ole leipää suuhuni pistänyt. Kolmantena päivänä hyppäsin pissalla hillittömän useasti, viikossa oli kadonnut 1,9 kg. Eikä mulla ollu enää ylämahan turvotusta! Noh, toinen viikko meni kyllä alta lipan: oli häjyflikan viisvuotissynttärit, pitihän mun ottaa vähä kakkua (sen nurkkapalan, jossa oli paljon kermavaahtoa) ja yhden anopin tekemän karjalanpiirakan runsaalla munavoilla. Sitten tuli hyvä ystäväni ja työkaverini savonmaalta kyläilemään, ruuat meni karpisti, mutta juomapuoli olikin sitten
. Kaiken kukkuraksi sattu taas se aika kuusta... masentavaa.
Hyvä olo kuitenkin jatkuu, ja tänään uskalsin käydä taas tervehtiis tuota vaakaa: 98,1 kg = 2,2 kg/16 päivää, ei paha.
Tähän mennessä kompastuskiviä:
- energia tahtoo jäädä liian alhaalle
- proteiinit heittä aikasten paljon eri päivinä
- punaviini on liian hyvää
- muukin alkoholi on seurassa erinomaista
Parannetaan, ku sika juoksua
. Kohtahan se on taas talvi, kesän juhlimiset on kohta juhlittuna...
Mä yritän pitää treffejä ton puntarin kans vain kerran viikossa tästä lähin.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
Olet nyt tarkkailun alla, eli pakko yrittää tsempata 
Tsemppiä siis!!
.
.
.
Kommee näky oli se..sairaalan sinisessä koltussa, niinkuin olisi sinivalas rantautunut Kainuun keskussairaalaan käytävälle 
... Sitäpaitti, mulla on kaharen vuoren päästä kolome ajokortti-ikäästä mukulaa, ei ne tuota trumppaa kuitenkaa himiöös niin kovaa, ku tuollaasta ameriikanrautaa.
.)
. Eikä mulla oo urheelutekstiiliäkää. Ja sitte vielä seki, että pururata on nuon lähellä, 100 metriä taitaas olla matkaa, olis palijo mukavampaa lähtiä eres autolla lenkille 
.
.
) ja kiukuspäissäni sain ommeltua viisveelle parit kalsarit ja pitkähihaset talven varalle. Ruokakin pysy karppina, mutta emäntä ei ollu kovan skarppi.
. Mutta elämä on.
)?
.