Urheilulääketieteen guru, hiilaritankkauksen isä, etelä-afrikkalainen professori Tim Noakes koki omakohtaisesti vähähiilihydraattisen ruokavalion edut sairastuttuaan diabetekseen. Tämä muutti koko hänen ajattelutapansa ravitsemusasioista, kuten on käynyt aika monelle palstalaisellekin. Hänelle selvisi myös se, millainen ruoka maksimoi urheilusuoritukset. Noakes kirjoitti vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kirjan, joka on ollut puolen vuoden ajan Etelä-Afrikan myyntitilastojen kärjessä.
Andreas Eenfeldtin haastattelussa, jonka traileri ohessa, Noakes myöntää, ettei tiennyt aikaisemmin vähähiilihydraattisista ruokavalioista mitään, vaikka sen eduista oli julkaistu lukuisia tutkimuksia.
Noakesille on nostettava hattua siitä, että hänellä on ollut kanttia myöntää olleensa väärässä. Tähän eivät täkäläiset suomensarjatasoiset "asiantuntijat" ole kyenneet.
hänellä on ollut kanttia myöntää olleensa väärässä.
Tämä taitaa olla meikäläisille ravitsemus kuruille ylivoimaista. Ainakin siitä päätellen, millaista roskaa päivän lehdet kirjottaa päivittäin. Hätä on suuri. Ihmiset ovat ymmärtäneet väärin terveellisen ruokavalion ainakin lintusen mielestä.
_________________ Apteekissa on jonoja ilman minuakin. Luontaistuotekaupoissa ei ole jonoja.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia viestejäsi Et voi lähettää liitetiedostoja