Catharsis kirjoitti:
Nyt olis kirja luettu. Mitä siitä sanoisi, tuttua Anttia, vähän sivistyneempää kuin aikaisemmin ja hyvä niin. Asiat kuitenkin ratkaisee. Ketoruokavalio -sanan käyttö selventää turhaa kinastelua siitä, ollako vaiko eikö ketoosissa. Siis ollaan ketoosissa, lievässäkin, jotta kunnon tuloksia voi syntyä. Hyvin yksilöllistähän tämä hiilariraja on, sen olen myös itse saanut kokea. Diabetestaustalla niin lähelle nollaa kuin sielu sietää.
Mitokondriaosio oli hyvin mielenkiintoinen, vaikka harrastelijapohjalta sitä ei kaikkea voikaan ymmärtää. HIIT meni jo kokeiluun, ehkä jopa käytäntöön. Mielenterveysosio oli myös avartava. Antin mukaan ketoruokavalio vähentää, jopa parantaa useita mielen sairauksia lääkkeitä paremmin. Tästä on omia kokemuksia masennuksen lientymisestä. Myös muut Low Carb -yhteisön lääkärit, etunenässä Georgia Ede, ovat painottaneet sitä, että pää on osa kehoa ja että molemmat voivat hyvin samalla ruokavaliolla.
Yhdessä asiassa olen eri mieltä. En oikein voi käsittää Antin proteiinipelkoa. Tutkimukset, joissa ylärajaa on haettu, perustuvat todennäköisesti hiilihydraattipitoiseen normiruokavalioon. Käytännössä liika proteiini ei karpilla voi muuttua glukoosiksi verenkierrossa. Sehän näkyisi ketoosin loppumisena. Nyt lihansyöjänä, käytännössä tuplamäärä proteiinia Antin ylärajaan verrattuna, puhkuanalysaattori Ketonix vilkuttaa punaista (= runsaasti ketoaineita) käytännössä joka päivä. Ketoruokavaliossa yleensä vilkutteli vihreää (= vähän ketoaineita) tai keltaista (= kohtuullisesti ketoaineita). VirtaHealtin kaksikko Phinney ja Volek suosittavat selvästi korkeampaa proteiinimäärää, insuliinitutkija Ben Bikmanista nyt puhumattakaan.
Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kokeneelle karpille kertaukseksi, uudelle vaikka lähtökohdaksi.
Kyllä mulla ainakin ylimäärä prt (yli 60g/vrk) on aina lyhyeksi aikaa katkaissut ketoosin. Kwasniewskikin tähdentää, että prt-määrän pitäisi olla hyvin kohtuullinen...n. 0.8g/lean body weight...éli mulle riittäis 50g...kunhan on adapatoitunut rasvapolttoiseksi...sitä kun ei käytetä energiaksi...
Antin kirjassa ihmeteltiin miehen kanssa Antin valtavaa lisäravinnemäärää...

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi
Kotona!