Voi teidän kanssa, mihin mut yllytitte!
Mulla on alaselkä oireillut aina vähän pidemmän juoksulenkin jälkeen, joten päätin kokeilla tuota paljasjalkajuoksemista. Normaalisti kesäisin kävelen paljon paljain jaloin, mutta juoksemista en ole kokeillut.
No nytpä tiistaina sitten kokeilin. Ulkona lämmintä 14 astetta kun aloitin varovaisen hölköttelyn paljain jaloin metsäpolulla. Maa tuntui viileältä, mutta muuten mukavalta. Näin ensimmäisellä kerralla päätin edetä varovasti ja hölköttelin 3 min ja kävelin toiset 3 min yhteensä reilun puolituntia. Loppupäässä kun hommaan rupesi tottumaan, tuntui että mun vauhti kiihtyi kiihtymistään ja polku tuntui entistä mutkaisemmalta. Syke tuntui alhaisemmalta kuin kenkien kanssa juostessa vastaavilla vauhdeilla. Selässä ei tuntunut mitään kireyden merkkejä lenkin aikana.
Lenkin jälkeen pohkeet tuntuivat lämpimiltä ja rasitetuilta, mutta ei mitenkään negatiivisella tavalla. Mieli oli kyllä harvinaisen iloinen! Aivan kuin olisi löytänyt jotain uutta ja ihmeellistä, no aivan niinkuin löysinkin
Keskiviikkona kävin kaupassa sovittamassa Fivefingers kenkiä ja illalla laitoin semmoiset tilaukseen. Oli muuten aika työlästä vetää ensimmäistä paria jalkoihin, mutta seuraavat menivät jo hieman helpommin. Kenkiä sovittaessa piti aivan oikeasti laskea, montako varvasta multa löytyy ja mihin ne tungetaan.
Nyt tänään torstaina pohkeet on sitten oikeasti arat. Eilen pohkeet vähän muistutti edellisen päivän lenkistä, mutta ei ollenkaan pahasti. No, jos tänään käy uudestaan varovaisen lenkin paljain jaloin, niin eiköhän ne totu. Selässä ei edelleenkään mitään juoksemisesta johtuvaa kireyttä tai kipua!
Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan paljasjalkajuoksua! Varsinkin kaikkien sellaisten, jotka oireilee selän tms. kanssa. Ei siihen alkuun kenkiä tarvita, hyvin tarkenee vähän viileämmällä kelilläkin. Sopivat kengät voi hankkia sitten, jos tuntuu siltä.