Hitto, olihan sienireissu!
Ensimmäisessä paikassa venäläisiä pilvin pimein, toisessa muutama ja
suosiolla siirryin sitten "omalle" puolelle jokea ja sepä kannatti tehdä!
Pari ensimmäistä herkkutattia löytyi heti metsään päästyäni, sitten ei vähään
aikaan mitään. Päätin sitten mennä katsomaan tutun polunvarren, jossa
aina kasvaa mustia torvisieniä, ainoa hankaluus siinä on, että siellä on
tuhottomasti hirvikärpäsiä ja niin nytkin.
Mustat torvisienet keräsin siitä huolimatta, että jouduin koko ajan nyppimään
päästäni pirun kärpäsiä, ihan niiden kiusallakin.
Kun olin tullut toista reittiä, niin takaisin menin toista.
Sitten alkoi sienestäjän taivas:
kauniita herkkutatteja, jotka olin mennessä ohittanut alakautta, tuli silmiini
pilvin pimein, hetken jo luulin näkeväni harhoja, mutta siinä ne vaan olivat!
Onneni jatkui vieläkin takaisin tullessa, kun päätinkin tehdä pidemmän
lenkin vaikka olin jo aivan väsynyt.
Vanhan talon jäännösten vieressä kivikkoisessa sammalikossa oli jälleen
rakkaita, kauniita, puhtaita tatteja, yhden isomman oli hirvi kaatanut kumoon,
mutta otin senkin, siitä jatkoin eläinten polkua alas metsätielle ja koko
polun varsi oli pienten tattien kavalkadi! Ah autuutta, sitä ei voi sanoin
kuvailla ihmiselle, ellei hän ole kokenut samaa!
Tuloksena jälleen ämpärillinen herkkutatteja, määrällisesti ja painonsa
puolesta kuitenkin enemmän kuin eilen, sillä kaikki ovat max. n. 10 cm pitkiä
ja lakin halkaisija n. 4-5 cm.
Sienestäjälle se tarkoittaa kuin olisi kuollut ja päässyt taivaaseen!
