karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-09-21 11:31:22

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 79 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 4 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-17 08:58:46 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Olen päättänyt ottaa oman elämäni hallintaan. Jo on korkea aikakin, neljäs vuosikymmen elämäntaivalta kolkuttelee jo oven takana. Erilaisia yrityksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia on elämään mahtunut ja valitettavasti se kaikki kulkee nyt extrakiloina mukana. Elämäntilanne tällä hetkellä sinkku, ei lapsia :cry: Viimeisin suhde päättyi ikäviin valheisiin, mutta uskottava se on että päivä paistaa vielä joskus tähänkin huusholliin. Muut elämän peruspilarit on onneksi kunnossa.

Painoindeksi aloittaessa oli 38,7 kertoo tickerfactory. Tavoitteeni on laihtua 5 kg. Saattoi tätä mahdollisesti lukevalle aiheuttaa pienen kysymysmerkin mieleen että onpa pieni tavoite näin isolle mutta näin mä etenen, viiden kilon tavoittein. Olen syömäholisti, tunteita ruualla käsittelevä joten tunnen oloni varmemmaksi kun tavoiteraja ei tunnu liian kaukaiselta. Samasta syystä koen tarpeelliseksi vertaistuen, yksin oman pääni kanssa ois liian helppo eksyy vääriin valintoihin.

Nyt kun on tullu kartotettua rehellisesti taustat niin sitten on tilannetiedotuksen vuoro. Reilu viikko on nyt ollu sellaista mitä sanottaneen täällä hyväkarppaukseksi ja nesteet liikkuu kivasti kun ensimmäinen tavoite on jo edistynyt 3,4 kiloa oikeaan suuntaan.

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-17 09:09:26 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2010-03-28 17:51:35
Viestit: 274
Pienet tavoitteet ovat ihan hyvä juttu :smt023

Tsemppiä karppaukseen ja painonpudotukseen. Itse olen aloittanut karppauksen heinäkuun alkupuolella ja todennut että tämä on aivan mahtava juttu. Paino tippuu kohisten (toki liikunnan lisäyskin tehostaa asiaa).

_________________
Tavoite 1.
Kuva

Painonseuranta


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-18 12:27:39 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Kity sulla on pudonnut hienosti, voi kun mullakin onnistuisi [-o<
En nyt katsonut mitä mieltä vaaka on koska kuukauden riemupäivät on menossa niin ei pahoiteta turhaan omaa mieltä.
Eilen oli niin kiva sää illasta että laitoin grillin kuumaksi, wilhelmiä ja kesäkurpitsasiivuja joista jälkimmäisiin grillauksen jälkeen sipaisin voita päälle. Lautasella vielä lisäksi tomaattia ja tsatsikia. Tänään olis aikomus tehdä joku kermainen kaali-jauhelihasekotus ja jotain salaattia. Aika herkkuruokia ainakin mun makuun, ehkä näillä makuelämyksillä tämäkin pimu pienenee.

Liikuntaa on saatava säännöllisesti, sen päätin nyt. Otan tavoitteeksi käydä uimassa 2 kertaa viikossa ja kävelyllä kerran. Se olis 3 liikuntakertaa viikossa siihen määrään olisin jo tyytyväinen. Kaikki sen yli on sitten vaan extrahyvää. Mulla on ollut vaikeuksia saada tuota säännöllisyyttä mutta opetellaan nyt siihenkin. Tällä viikolla on vielä pulahdukset pois ohjelmasta mutta kunhan hormonihumppa on tältä erää tanssittu niin se alkaa. Korvataan kävelyillä puuttuvat uinnit, eilen oli viikon eka joten 2 on vielä jäljellä. Puoli tuntia vois kai olla hyvä kesto kävelyille, uimassa hallin puolella en olekaan käynyt pitkään aikaan joten katotaan sen kestoa sitten tilanteen mukaan.

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-20 10:01:25 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Olen nyt hyppinyt vaakalle joka aamu (typerää ehkä juu) ja paino sahaa saamaristi minne sattuu muttei vahingossakaan alaspäin. Ei kovinkaan paljon tuo bilettämisen aihetta mut kaipa se taas näinä hormonihumppapäivinä on normaalia. Vähän vaan turhauttaa kun tietää syöneensä oikein, jopa liikkuneensakin extraa ja silti tuntuu että paino koittaa tehdä ihan muuta kuin mennä alaspäin. Muutama päivä on tietysti pieni aika tehdä mitään johtopäätöksiä mutta mä olen malttamaton. Maltti on valttia tiedetään mutta minkäpä sitä luonteelleen voi :D

Sain käsiini Karpin keittokirjan, nyt päässä vilisee uusia kivoja ruokaideoita kokeiltavaksi. Ei tätä karppausta voi ainakaan sanoo ykspuoliseksi :) Vähän on vaan vaikea ymmärtää että nyt saakin syödä oikeastaan juuri kaikkee sitä mitä aiemmin muka-terveellisesti miettien olisi pitänyt vältellä. Mutta opinnot kunnon karpiksi jatkuu, kyllä nää opit vielä juurtuu muhun kunnolla!

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-20 10:08:24 
Poissa
nörttikarppi
nörttikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-05-04 14:59:26
Viestit: 8323
Sulla on ensi vilkaisulta tosi terveelliset tavoitteet ja rahkeet ja kaikki; tämmöistä näkee harvoin =D> Tuo on just tosi hyvä ettei aseta mitään huimia päivämääriä tai megatavoitteita heti ja että tarttuu just niihin makuelämyksiin ja liikkuu sen verran kuin kykenee, eikä ala ihan jumalattomasti rehkiä ja kiristää ja tavoitella huimia pudotuksia heti alussa. :D Tuommoisilla eväillä jaksaa pitempään eikä ihan heti polta itseään loppuun, joten piti tulla kehaisemaan ja tsemppaamaan! :smt023 Ja jesh, hormonihyrskyt sotkevat aina ja joskus se paino saattaa menkkaturvotuksen jälkeen ihan humahtaa pois, joten niitä humahduspäiviä kannattaa odottaa :D Jatka samaan malliin =D>

_________________
Kuva

Riekon nyrkkisääntöjä ketoilijoille, kliks


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-21 08:51:24 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
:oops: :oops: :oops:
Olitpa ihanasti kirjottanut snowgrouse, suurkiitos! Välillä itse kun tuntuu että onko ihan hakusessa kaiken kans vai alkaako jotain oppimaankin. Nyt tiedän mikä on mun mantra jos alkaa tulla uskonpuutetta tai jotain sen suuntasta. Tuota kun luen saan uskoa ja voimia mihin vain :)

Nyt mentiin jo painossa alaspäin niin että tuli alin paino sitten karppauksen alottamisen, joten tippunut on 3,8kg. Ensi viikolla oottaakin edessä taas toisenlaiset haasteet kun palaan takaisin normaaliin työrytmiin. Nyt on tehty vähän pätkittäisempää nää pari viikkoa. Aion kokeilla josko musta olisi eväiden tekijäksi, lounasruokalassa kun ainakin aiemmin on tullut syötyä kaikkea mahdollista ja liikaa. Eväiden avulla ainakin tietää mitä syö ja pysyy määrä maltillisena. Lisäksi vois alkaa pitää ruokapäiväkirjaa, tosin jos se vähänkin alkaa stressaamaan ni sitten jätetään se ohjelmasta pois.

Kovasti on pimulla aikomuksia mut kääntyykö ne sanoista teoiksi, se jää nähtäväksi. Intoa ainakin vielä on, tänään pitääkin käydä shoppaamassa uusi paistinpannu. Yrittää vääntää miten hienoja omeletteja tahansa niin kaikki on lopulta munakokkelia. Eihän se makuun vaikuta mut olisihan se mukava saada aamueväät vähän sujuvammin pois pannulta.

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-21 09:10:10 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-05-10 16:22:10
Viestit: 483
Tsemppistä sullekkin jatkoon!

Ihanan maltilliset on tosissaan sun tavoitteet. Itsellä on niin hirvee hinku päästä sinne kuutosella alkaviin lukemiin, että tuntuu ettei mikään pudotus ole riittävän nopeaa... :? Kyllähän sitä järjellä aattelee, että tahti on ollut nyt tosi hyvä, mutta mutta... Minkäs sitä itselleen voi... Pitäis vaan muistaa että jokainen menetetty gramma on alaspäin.

Munakkaan salaisuus on siinä että malttaa laittaa levyn tosi pienelle ja kannen päälle. Toki eka pitää vähän kovemmalla lämmöllä ja sitten kokoaa sitä massaa reunoilta keskelle, mutta sitten antaa lämmön tehdä omat temppunsa, niin hyvä tulee. :wink:

_________________
Kuva
VT ruokapyramidi:HH 60 %, R 25 %, P 15 %
Karjankasvattajan rehukaava eläinten lihottamiseksi
:HH 61 %, R 25 %, P 14 %
Antti Heikkilä,Hyvän olon keittokirja

8.5.2010*100 kg/10.7.2011*65 kg

iHerb alekoodi ROK125 -5 $


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-22 07:50:59 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
kiitos Herännäinen sulle myös tsemppitunnelmasta :) Sain eilen hommattua uuden pannun ja jo tuli kaunis munakas tänä aamuna lautaselle. Saas nähdä kauanko munakas maistuu, variaatioita tosin siitä saa tehtyy vaikka millaisia mutta jotenkin luulen että stoppi tulee jossain vaiheessa. Nyt vaan sitä jo paistaessa on vesi kielellä eikä muita aamupalajutskia ole tullut kummemmin kokeiltuakaan. Luulen kyllä että pidemmät työpäivät ja aikasemmat heräämiset saa aikaan sen ettei jaksa paistohommia heti aamusta. Vaikka ihmeellinen aamuvirkku musta onkin tullut.

Se painohumahduskin tapahtui nyt, hormonihumpan keräämät turvotukset alkaa olla kai poistuneita koska eilisestä putosi paino alas peräti puoli kiloa. Mieli ei meinannut millään uskoa mitä silmät koitti viestittää mutta uskottavahan se oli kun pari kertaa varmistelin :) Nyt on hukattuja kiloja 4,3kg joten eka tavoite meinaa jo kurkistella nurkan takaa. Karpattu on pari viikkoa. Mutta ei hätäillä, mennään sitä kohti ja iloitaan sitten sen osalta kun on sen aika. Onhan se tässä vaiheessa jo lähempänä ku olisin millään voinut etukäteen arvata. Eilisen syömiset jäi kyllä vähille ja päivällä sitä paitsi tuli syötyä kunnon Linnanmäki-eväät eli jätski ja popkornia, olen tuhma karppi :smt036 Mutta siitä jaksan yllättyä aina uudestaan miten voi jopa unohtua syömiset kun päivän kiireet alkoi heti aamupäivästä ja jatkui illan pimentymiseen saakka. Käsittämätön muutos syöpöttelijälle.

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-24 07:56:13 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Tämän aamun painoluku sama kuin eilisenä joten puoli kiloa on matkaa ensimmäiseen viitostavoitteeseen. Aika lähellä on jo.
Onneksi myös mun tänne kertomani aikomukset on kääntymässä vähitellen sanoista teoiksi, katotaan sitten riittääkö pitkäjänteisyyttä 8)

Tänään sain alotettua ruokapäiväkirjojen puolelle oman kirjaamiseni ja eilen kävin uimassa. Olipa se aluksi tosi jähmeää mutta sitten tuntui raajat heräävän henkiin, ja olisi voinut polskia vaikka miten kauan. Jäi kuitenkin vaan reiluun puolituntiseen, osuin näet hallille sellaiseen ruuhka-aikaan että siitä alkoi olla kaikenlaiset liikunnanriemut valovuosien päässä. Koitetaan loppuviikolla paremmalla onnella.

Vielä yksi uusi aikomus lisää kaikkeen muuhun, kahvi. Oon aikamoinen kahvifriikki ja nyt koitan siitä päästä kohtuulliselle tasolle, se on kummallinen tapa että sitä pitää olla aina käden ulottuvilla vaikkei sitten sitä niin paljon joisikaan. Nyt on tavoitteena pärjätä maksimissaan kahdella kahvittelulla päivässä, aamukahvi on kyllä sellanen ettei siitä voi enkä halua luopuu :)

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-24 14:42:42 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2010-03-28 17:51:35
Viestit: 274
isopimu kirjoitti:
Vielä yksi uusi aikomus lisää kaikkeen muuhun, kahvi. Oon aikamoinen kahvifriikki ja nyt koitan siitä päästä kohtuulliselle tasolle, se on kummallinen tapa että sitä pitää olla aina käden ulottuvilla vaikkei sitten sitä niin paljon joisikaan. Nyt on tavoitteena pärjätä maksimissaan kahdella kahvittelulla päivässä, aamukahvi on kyllä sellanen ettei siitä voi enkä halua luopuu :)


Itse olen ollut aikamoinen kahviaddikti, mutta pikkuhiljaa vähentänyt. Aamukahvi on kotona aina saatava, muutoin en välttämättä keitä päivän aikana itse ollenkaan kahvia. Töissä sitten tulee juotua 2-3 kupillista/työpäivä, mutta sitäkin olen rajoittanut niin että otan kuppiin vain vähän kahvia (entisen kokonaisen mukillisen sijaan :oops: )

_________________
Tavoite 1.
Kuva

Painonseuranta


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-24 14:48:23 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-24 10:58:58
Viestit: 165
Moi Pimaus :smt006

ooiiiettä sulla on hieno alotus. Voi kun mäkin pääsisin yhtä hyvään vauhtiin. Mulla on alkupaino rapiat 90kg ja painoindeksi yli 35 ...pitäis varmaan punnita ja tarkistaa noi numerot, mutta ku ilettää ja itkettää astua vaakaan.

Nyt mennään tässä eka päivää, lounas ja välipala on jo hanskattu :lol:
Liikuntaa tarkoitus lisätä - ei pitäis olla vaikeeta siinä mielessä, että liikunnat viime aikoina on rajottunut jääkaapilla ravaamiseen (=laahusteluun).

Tsemiä jatkoon!

_________________
eka tavoite 78kg

Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-25 07:33:04 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Hei Kity tuopa se on ollu mullakin, aina jättimuki kahvia vieressä ja sitä on sitten tullut tyhjennettyä & täydennettyä liiankin ahkerasti. Koitan siirtyy enemmän teen juojaksi, nyt on vielä mennyt mustaa mutta sain vihdoin ostettua myös vihreää versiota. En muistanutkaan että niitäkin on olemassa vaikka mitä hyviä makuja, ja mikäs syksyn iltojen saapuessa onkaan mukavampaa kun ottaa iltalämmikkeeksi iso muki hyvänmakusta teetä :)

Heippa Aronia hyvän ratkaisun olet tehnyt kun tänne olet tullut, sitä mieltä mä ainakin olen. Mä tiedän tuon vaakatunteen, on enemmän kuin tuttu. Mulla peilikuva alkoi ahdistaa kilpaa vaatteiden kanssa, mutta siltikin ummistin silmiä asialta siltä osin että kartoin vaakaa täysin. Mutta tiedätkös mikä tässä on mukava, se kun aloittaa muutoksen niin tietää ettei se vaakanumero ihan niin hurjalta enää näytä kun päästään eteenpäin. Joten rohkeasti vaan! :) Sua voi muuten harmittaa jonkun ajan päästä jos et tiedä paljonko on painoa pudonnut alun jälkeen. Näin sanoo pimu joka hihkuilee innosta jokaisen satagrammasenkin kadotusta 8)

Keksinpä että alan kuljettaa uimakamoja töissä mukana. Kuljen työmatkat autolla niin sitten olisi helppo mennä töistä suoraan hallille inspiksen iskiessä. Mahtaakohan vaan mennä siihen että kyseessä on enemmänkin uimapuvun ajeluttaminen pitkin pitäjää mikäli inspis tekeekin katoamistempun :mrgreen:

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-28 09:58:46 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
\:D/ Reilu 3 viikkoa ja 5,1 kiloa kepeämmät lukemat oli tänään. Ei voi uskoa todeksi. \:D/ Nyt otetaan käsittelyyn viiden kilon rasvaköntti osa 2.

Tällä viikolla oli useampana päivänä tosi väsynyt olo ja vähän harmitti kun ainahan kaikki täällä hehkuu miten karpatessa olo on pirteä. Tein sitten testin ja nostin torstaina & perjantaina hiilareita korkeammalle mitä on ollut alkuviikolla. Olo muuttui täysin ja nyt on se pirteä olo päällä. Joten mun ei kannata vetää hiilaritasoa ihan alas. Uintikin sujui mukavasti torstaina kun söin yhden nektariinin välipalaksi. Eilen nostin lounaan hiilareita yhden perunan verran ja se vaikutti iltapäivään siten että energia riitti mukavasti iltaruokaan asti. Kaikille ei näköjään ihan tiukka hiilarikiristely sovikaan mutta säädetään, säädetään! Tavoitteena on saada aikaan pimun oma karppaustyyli :)

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-28 10:16:32 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2009-01-03 12:31:29
Viestit: 17
Tsemppiä!
Mä taas PIIITKÄN ajan ja monen kilon jälkeen siirryn taas karppaamiseen... Mies rinnalla tietty =D>
Viikko vasta takana, vaaka ei mukana kun en sinne uskalla mennä :oops:
Mä vedän aina kaikkee vihreetä mahdollisimman paljon, jos syön vaan rasvaa (toissapäivänä yritin olla tooosiiii pienil hiilareil) ni illal oli huno olla... Syön siis kurkkuu, kesäkurpitsaa, kaaleja ja muita vihreitä vihanneksia mielinmäärin ja olo pysyy hyvänä. Perunaa en viiti syödä sen turhuuden takia, ja hedelmätkin korvaan kurkulla :wink: Tai avokadolla...

Kahvi-addikti tääläkin, mutta mulla on kyllä helpottanut se että kun vedän kerman kera kahvini, niin tulee samalla niin täyteen että ei edes jaksa niin paljoo sitä kahvii ;) aamukahvista en luovu ikinä, ja lounaskahvin juon jos mieli tekee... Jos kiellän iteltäni kahvin niin oon ihan tarinässä vaan sen takia että EN saa juoda sitä ja taas on yksi mieliteko enempi jota vastaan kamppailla! Joten turha iteltään on mitään kieltää, pitäs oppii vaan kuuntelemaan tarviiko kroppa nyt _ihan oikeesti_ sitä kahvia!
Mä tuun tänne kattelee sun saavutuksii =D>


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-28 10:58:29 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-10-12 20:13:20
Viestit: 227
Moi isopimu!!Piti tulla tsemppaamaan sua, koska itsellä kolmen viikon jälkeen melkein täysin sama pudotus :mrgreen:
Hienosti menee ja jatka samaan malliin!!Itse kokeilin "näihin mä vielä mahdun" farkkuja ja yhdet eivät menneet kiinni!!
Toisia pidän vasta sitten, kun vatsa ei tursua uber paljon vyötärön yli :D


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-08-31 12:55:43 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Kivaa täällä on käyty! :smt026

ninnae joo, noilla samantyyppisillä eväillä mäkin menin ja herkkua ovatkin :) Huomasin vaan tosiaan että mun kroppa käy paremmin kun saa hiilareita enemmän kuin kasvis-vihannes-rasva-proteiini satseilla kertyy. Ja totta kai taitaa keho siitäkin olla ihmeissään kun en napostele kokoajan ja ruokavälitkin on inhimillisemmät kuin aikoihin. Syön silloin kun on nälkä ja vaikea sitä on tajuta että oikeasti pärjään vallan mainiosti 3 syöntikerralla/päivä jos niin haluan. Aiemmin kun jo työpäivä itsessään piti sisällään jos vaikka millaisia pullakahveja ja piparirouskutuksia. Nyt olen nostanut hiilareita siten että olen syönyt yhden näkkärin/ryvitan tai muun vastaavan päivässä. Päälle on tietysti kasattu karppipäällisiä kunnon keko. Myös joku hedelmä on välillä kuulunut päivään. Sen avulla olen päässyt siihen euforiseen olotilaan jolloin tuntuu että jaksaisin kaataa vaikka puita käsin tai kiivetä mount everestille iltapäivän ratoksi. No ehkä vähän liiottelin myönnetään mutta olo on joka tapauksessa aivan mahtavan pirteä!

mainajainen nytpä luulen että otat pudotuksen kanssa kovan kirin karkuun multa. Eli nyt on tunnustuksen paikka. Lauantaina karkasi vähän hanskasta biletykset ja vieläkin vaaka näyttää plussaa lauantaiseen verrattuna. Hauska ilta oli ja elämässä pitää olla iloja ilman kiloja tai siis kilohuolia. Karppiarkeen on kuitenkin jo palattu niin kyllä ne alko-turvotuksetkin tästä häipyy. Tänään menenkin taas uimaan, nyt on tullut ihan into päästä altaaseen työpäivän jälkeen kun se tuntuu olevan varsin mukava tapa nollata päästä tylsät työasiat pois.

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-09-04 08:47:00 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2009-01-03 12:31:29
Viestit: 17
Mulla muuten ensi viikolla pirskeet tiedossa jossa jos vaikka mitä hyvää :(
Mä olen jo varautunut niin että olen ottanut juomingeista tietoja, missä vähiten hiilarii! Light-sidukassa ei ollut juuri mitään ;) Lisäksi ajattelin pakata mukaani (ovat nyyttärit) itselleni vähän pähkinöitä ja metukkaa :oops:
Vaikka olenkin sitä mieltä että silloin tällöin jos tulee vedettyy överiksi niin se on ok. Ei elämä saa olla sitä että oikeen kiukuttaa ja suututtaa ettei voi elää niinkuin muutkin joskus :mrgreen:
Eilen mässättiin miehen kanssa. Meil meni dietorellee aika paljon, ja päälle vielä tummaa suklaata :oops: Ja pähkinääkin. Ajattelin että eipä tänään tartte ketoosia mittailla, ja yllätti kun ketoosin aste oli 4 :shock: :o

Tuun taas kurkkii :mrgreen:


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-12-19 13:31:48 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
isopimu tässä pitkästä aikaa, hei!
Elämä se heitteli semmosia sattumuksia eteen että olemassaolokin on ollut vaikeaa. Ei sitä aina tahdo tajutakaan miten pienestä kaikki on kiinni ennenkuin rysähtää. Nyt on keho osoittanut sen sortin toipumisen merkkejä että voin taas alkaa kääntää katsetta tulevaan. Vaan mitäs on käynyt kilojen kanssa, takasin ovat tulleet ja korkojen kera, painoindeksi kolkuttaa jo liki neljääkymmentä. Turvottaa, ahdistaa, tuntuu ettei mitkään vaatteet mahdu enää päälle ja henkinen kantti on vähän hukassa. Mun uusi startti on siis enemmän kuin tarpeen. Joulukin se on vain kivenheiton päässä mutta herkutellaan se alta pois ja viimeistään sen jälkeen lähdetään taas kunnolla karppaamaan, kyllä jo sitä ennen koitan taas opetella takasin oikeisiin oppeihin. Tästä syytä teen myös painopäivityksen tänne, perjantaina kävin vaakassa ja sen tuoman shokin jälkeen nyt on viikonloppuna jo koitettu palata munakkaiden ja muiden karppijuttujen pariin.

Noin, nyt se on luvattu niin itselleni kuin teillekin joten täältä tullaan (taas), ja jälleen katson eteenpäin 5 kiloa kerrallaan.
Vetäistään tikkerikin ajan tasalle samantien. Päivä kerrallaan eteenpäin....

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-12-20 08:32:36 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-17 08:04:51
Viestit: 69
Päätin olla hehkumatta mitään painotuloksia tässä vaiheessa, vasta sitten joulun jälkeen tulevia mutta pakkohan mun on. Meinasi aamuvaakalla silmät muljahtaa päästä :shock: kun yhden viikonlopun aikana oli lähtenyt nestemäistä elopainoa pois yli kilon verran. Tätä mun tämän hetken heikonlainen henkinen kantti tarvitseekin :)

_________________
Uusi alku vko 50/2010

Kuva

-5g vko 3/2011


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: isopimu tässä, hei!
ViestiLähetetty: 2010-12-20 14:22:17 
Poissa
kilometrikarppi
kilometrikarppi
Avatar

Liittynyt: 2009-10-19 17:03:14
Viestit: 2060
Tsemppiä sulle uuteen starttiin, kyl se siitä lähtee! Muistat vaan et jos/kun elämässä on muutakin murhetta nyt, niin et ota pudotuksesta itelles mitään hirveetä stressiä :)

_________________
Kuva

02/2012 päättynyt painonseurantapäiväkirja: Kesäkilojen karkotus
02/2012 aloitettu liikuntapäiväkirja: Sentit jäävät salille


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 79 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 4 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)