Eilinen alkoi ihan hyvin; aamiaiseksi munakas ja kalkkunaa, lounaaksi pinaattikeitto ja kananmuna, välipalaksi rahkaa ja sokeritonta vadelma-persikkakeittoa, illalliseksi terassilla grillattua possua ja salaattia sekä itse tehtyä salaatinkastiketta (bulgarianjogurtti ja aioli).
Vettä join päivän aikana 1,5 litraa.
Aamiaiseksi en jotenkin osaa enää joka aamu kuvitella syöväni kananmunia (kuten aiemmin karpatessani) joten kävin ostamassa American Pro Whey herajauhetta pirtelöä varten.
Tänä aamuna teinkin kotiäidin pika-aamisen; 1dl rahkaa, reilu 1 rkl herajauhetta, reilu loraus kermaa, reilu loraus sokeritonta vadelma-persikkakeittoa, 2 mansikkaa ja 3 ohutta viipaletta banaania ja hyvää oli
Huomisesta lisään aamiaiseen 2 rkl oliiviöljyä lisätäkseni rasvan määrää !
Lounaaksi tein samanlaisen salaatin kun eilen, mukaan laitoin broileria.
Kaapissa oli lisäksi vitamiinipurkkeja jotka oli raskaudesta jääneet joten otin nekin mukaan kuvioihin nyt; Omega-3, monivitamiini-kivennäis, magnesium ja vielä erillinen D-vitamiini noiden kahden lisäksi.
Oon niin monta kertaa karpannut elämäni aikana että tiedän jo ne omat sudenkuopat, joten valitsin sellaisen tavan jonka varmasti pystyn ylläpitämään, toivotaan että painokin putoaa sillä
