karppaus.infon arkistoitu foorumi

Huokaus, aika samankaltaisia tarinoita muillakin kuin itselläni.

Olin myös lapsena, näin jälkikäteen ajateltuna, ihan normaalipainoinen. Ehkä hieman vantterampi kuin luokkakaverini, joista yksi kärsi selvästi jonkinlaisesta nälkiintymisestä vanhempiensa alkoholiongelman vuoksi. Hän minua, kuten muutkin, useasti soimasivat lihavaksi. Joten olen tavallaan "tottunut" elämään lihavana, olen omaksunut ne tavat jotka lihavaan ihmiseen yhdistetään.

Muistan että lapsena rakastin urheilua, pelasin koripalloa, lentopalloa, pesäpalloa, hiihdin, uin, juoksin, leikin, pyöräiltyäkin tuli varmasti kymmenisen kilometriä päivässä ihan huomaamatta, mitäs muutakaan tekemistä olisi pikkukylän tyttärellä ollut?

Muurosiässä kasvoin hurjaa vauhtia ja se fysioterapeuttini mukaan on syy siihen miksi tasapainoni on päin seiniä. En siis kykene harrastamaan talviurheilulajeja ja käveleminen talvella on hidasta ja vaivalloista, sillä tasapainoni pettää herkemmin ja tottakai pelkään jo kaatumista. Tämän lisäksi kärsin mm. paniikkihäiriöstä, eikä minulla juurikaan ole ystäviä heikon itsetuntoni takia, sosiaalinen elämä on lähestulkoon nollassa.

Ensimmäisessä raskaudessani lihoin 30kg. Sitä se suklaa teetti
Toisessa raskaudessa sitävastoin pääsin laihtumaan. Vaaka näytti tyttäreni ensimmäisellä neuvolakäynnillä selvästi vähemmän kuin mitä ennen raskautta. Hyvä kimmoke tähän oli hartaasti karttelemani sokerirasitustesti, inhoan neuloja yli kaiken!

Sitten sattui ja tapahtui, hautasin kolme läheistä ihmistä kolmessa vuodessa. Siinä välissä yritin toki laihduttaa ja mm. lenkkeilin pitkiä matkoja ja yritin syödä "terveellisesti" eli siis sen mukaan mitä yleensä suositellaan. Alimmillaan paino on viimeisimmän kunnollisen nousun jälkeen, käynyt 110kg, epäilen suuresti että johtuu hiilihydraattipitoisesta ravinnosta.

Paino ei tosin ole noussut 120kg:sta kiloakaan, vaan olen saanut sen pidettyä nyt hiukan alempana, tänään aamupaino 118,2kg. Tähän on positiivisesti vaikuttanut mm. muutto pääkaupunkiseudulle, olen nykyään hiukan onnellisempi kuin mitä aijemmin.

Eli aika perus, lapsia, ikäviä elämänvaiheita, fyysisiä kompastuskiviä, you know

_________________
Piti valita, Elämä vai Hauta, minä valitsin elämän.

Mowet, kylläpä oli törkeetä käytöstä sedältäsi! Kuinka sitä joku läheinen VOI satuttaa noin? Henkistä väkivaltaahan tuokin on. Vaikket voisi antaa hänelle koskaan anteeksi, yritä ainakin tehdä rauha itsesi kanssa. Älä välitä niistä kommenteista, jos joku sinua vielä haukkuu niin anna kuulua takaisin!

Kyllä minunkin mielestä avo-osastolla olisi pitänyt reagoida sinun painon nousuun/syömiseen. Se kun on oire siitä että kaikki ei ole hyvin. Mutta anna sen katkeruuden mennä ennenkuin lähdet pudottamaan painoa. Ajattele mennyttä menneenä, tästä alkaa uusi elämä johon kannattaa sisällyttää vain ihmisiä jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet!

_________________

Mowetille tsemppiä täältäkin.

_________________
Kirjailua

Mä olen pienestä pitäen ollut ylipainoinen, joten en tiedä muusta elämästä. Laihdutushistoriaa on takana yli 20v, kaikenlaista on kokeiltu. Mutta koska laihdutusyrityksistä huolimatta paino ei koskaan ole pahemmin pudonnut, en ole kokenut millaista olisi olla kevyempänä, saatika sitten normaalipainoisena. Toivottavasti vielä joskus

_________________
15.1.2011 BMI 58.8
15.2.2011 BMI 56,8
20.3.2011 BMI 55,9
20.4.2011 BMI 55,4
20.5.2011 BMI 54,9
20.6.2011 BMI 54,5
20.7.2011 BMI 54,5
22.8.2011 BMI 53,7
23.9.2011 SynttäriBMI 52,9

Massu täynnä on mukavampaa laihduttaa!

***********************

No mä oon ollu aina isompi kun muut. Mut seki vielä ala-asteella johtu siitä et kasvoin fyysisesti pari vuotta toisia ennen. Eli olin pidempi, ja "naisellisempi" jo ala-asteella. No, seiskaluokan lopussa painoin reilut 90 kiloo, eli ikää oli about 14. Mä en oikein oo varma mistä niitä kiloja alko tulla. Saatta olla että ostin karkkia enemmän kun muistan, kun jostainhan niiden on pitäny tulla. Ja perunaahan meillä syötiin kyllä aika runsaasti

No, vanhempien ero sit johti eräänlaiseen syöksykierteeseen. Muutin äidin kanssa Ouluun (mukana pikkusisko). No äiti oli aika masentunu ja ei se jaksanu ruokaa tehä. Ruokana tosi usein pizzaa, hampparia yms. No sinä vuonna ku olin ysillä lihoin varmaan sen 15 kiloo, puntarilla en oo käyny nii varmaks osaa sanoo.

No tässä vaiheessa alko iskän piikittelyt. Joka kerta kun kävin isän luona (2xkk) piti jollain tavalla päästä sanoo et ku oon lihava, et pitäis alkaa laihuttaa.

Muutin omilleni just ku täytin 16, eli sain syödä mitä huvittaa ja söin sitä mikä oli helppoo ja maistu tosi hyvälle. Eli hampparit, pizzat, limukat, karkit, suklaat, sipsit... Lista on melkeen loputon. Kolme vuotta opiskelijaelämää jättää jälkensä. Hirveesti en oo koskaan juonu, mut sit saatoin ostaa 400 g karkkipussin, megapussin sipsejä ja 200 g suklaalevyn ja vetää ne kaikki muutaman tunnin sisään.. Eli siis näin jälkeen päin ajateltuna jotain ihan kauheita määriä. Mut sillon meni helposti ja joskus jäi jopa olo et kaipaa lisää..

No, iskän piikittelyt jatku ja jatku ja jatku. "Sä oot lihava, ei sua kukaan halua", "Kyl sun pitää laihuttaa jos joskus miehen haluut", "Miehet haluaa kiinteetä ja pientä, eli ei sua"... No, kerran meni hermo ihan totaalisesti ja ärähdin et voin mä olla käymättäkin siellä jos mun paino niin paljo sitä häirittee. No, kyl ne piikittelyt väheni. Mut jos mä sanon mitään painoon viittaavaa nii sieltä se alkaa taas...

Tunnesyöjä oon ollu lähes aina. Ja sit kun tulee iskän piikittelyjä mukaan.. Avioeron jälkeiset rankat ajat, joutunu oleen äitihahmo pikkusiskolle yms... Ei mua oo aikasemmin oikeesti kiinnostanu. Mä oon syöny miten lystänny ja vähät välittäny. Ja siks mä oonkin näin järkyssä kunnossa. About 130 kiloo plakkarissa, 170 cm pitkä, ikää 2 viikon päästä 20. Ja nyt alkaa kunnolla hormonit hyrräämään eli miehen sitä kait joskus haluis

_________________
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

minusta tuli vonkale (pieni sellainen ) ekan lapsen myötä. Neitosena painoin 49kg. Pituus 160cm. Lapsia tuli kolme ja jokaisen jälkeen jäi lisää kiloja. Sitten tuli avioero ja syvä masennus. Alkoi lääkitys ja munkeilla ja suklaalla eläminen Lopulta sitten painoin jo 113kg. Laihdutin kahteen otteeseen 30kg, mutta aina kun mieliala oli maan raossa, kilot tulivat takaisin korkojen kera
Tänään painan 115kg ja aloitin karppaamisen kuukausi sitten. Painoo pudonnu 3kg. Mieliala on kohentunut ja alan jaksaa fyysisestikin paremmin. Eka kuukausi oli tosi vaikeeta. Väsytti ihan sairaasti, mutta nyt näyttää paremmalta. . Kunnon ketoosiin pääsykin kesti. Vasta nyt on ollu tuolla 8 paikkeilla. Hiilareita on ollu se 20g koko ajan. Mutta tästä se lähtee

_________________

Minun tarinani tuolla: viewtopic.php?f=16&t=54018

Lapsuuden ja kouluiän painokäyriä en ole nähnyt, mutta luokkakuvista näkee, miten paino on noussut pikku hiljaa yläasteen lopuille asti. Seiskaluokalla yli 100kg ja siitä ylöspäin, kunnes lähti putoamaan. Lukion lopussa ehkä 85-90kg, opiskellessa taas alaspäin, alin lukema 65kg. Ja siitä sitten taas ylöspäin aina tämän talven 110kg lukemaan. Kaiken kaikkiaan olen elämäni aikana laihtunut jotain 55-60kg, ja lihonut kaiken takaisin.

Ja mistäkö lihominen johtuu? Joku psykologi siihen kait tarvittaisiin. Äiti väittää, että söin, koska kaipasin kuollutta isääni.. Joka tapauksessa, kotona opin ruualla hemmottelun. Söin iloon, söin suruun, söin muuten vaan. Ja naimisiin mentyä aloin sitten hemmotella miestä ruualla. Molemmat olemme lihoneet, minä melkein 40kg, mies 30kg. Miestä en ole saanut mukaan karppaukseen vielä, mutta syö kumminkin suurimmaksi osaksi samaa sapuskaa kuin minäkin, niin ehkä hänellekin olisi tästä apua. Kolmen viikon karpilla paino laski ekalla viikolla, sen jälkeen on hiissaillut ees taas kilon sisällä. Vaan ehkä tämä tästä vielä..

_________________

-> iHerb alennuskoodi PIR720 (ensimmäistä kertaa tilaaville 5$ alennus) <-

Tuttuja tarinoita täällä Lapsesta (no syntymäpaino oli normaali ) saakka pyöreä ja sitten ylipainoinen. Lukioiässä lähimpänä "normaalipainon" ylärajaa, tänä päivänä katsottuna siis hoikka! Raskausaikana käväistiin kolminumeroisessa luvussa. "Kohtuullisen kokoisena vonkaleena" viimevuodet, kunnes tupakanpolton lopettamisesta 1,5 vuotta sitten alkoi huima nousu Toistaiseksi ei varioinnista huolimatta ole karppauskaan tuonut apua asiaan, vaan paino on jo raskauslukemissa, kahdella numerolla mennään vielä kuitenkin. Tsemppiä kaikille! Kyllä vonkaleet kutistuu, eikö!?

_________________
" Äläkä saata minua kiusaukseen, löydän sinne kyllä itsekin. " - Josh Billings.

Minulla on se sama tarina, raskauskilot jääneet keholle, ennen ensimmäistä raskautta paino normaali, tai muutama lisäkilo eli paino heitteli välillä 60-65kg, eka raskaus ja paino 88kg ja toka raskaus paino 98kg...... näitä sitten hävitetään.... Niin ja tuosta ekasta on kuitenkin 8v aikaa.......

_________________
Aloitus 1.3.2015

Minun matkassani vonkaleeksi on paljon samaa kuin esimerkiksi mowetin ja muutaman muun tähän ketjuun vastanneiden kokemuksissa. En kykene muistamaan sitä aikaa kun olisin syönyt normaalisti, enkä myöskään aikaa jolloin en olisi kokenut olevani liian lihava. Tunnetta vahvistivat samat asiat kuin monilla muillakin; jatkuva kiusaaminen, sukulaisten huomautukset painosta etc.

Kun ensimmäisen kerran aloitin laihduttamisen, olin ala-asteen viimeisillä luokilla ja painoin noin 70 kiloa, pituuteni oli silloin sama kuin nykyään eli noin 165 cm. Ylipainoa siis oli jonkin verran. Siirryin 1500 kaloria päivässä sallivalle dieetille, jonka myötä alkoi syömishäiriöni (bulimia) ensimmäinen aktiivinen vaihe. Laihduin n. 45 kiloiseksi (BMI 16,6) ennen kuin sukulaiseni tajusivat jonkin olevan vialla, hankkien minulle lääkärin lähetteen lasten- ja nuortenpsykiatrian polille hoitoon. Hoito ei toiminut. Lopetin laihduttamisen ja oksentamisen, mutta ahmiminen ei kadonnut mihinkään. Eikä ongelma.

Kaikki paino, jonka oli saanut pudotettua kerääntyi takaisin korkojen kera. Painoni nousi suhteellisen hitaalla aikavälillä aina 86,4 kiloon asti. Olin 19, asuin omillani ja päätin lähteä jälleen laihduttamaan. Paastosin, liikuin liiallisesti ja laihdutin muutenkin epäterveellisin keinoin vakuuttaen samalla itselleni, että niin pitkään kun en oksenna en ole sairas. Loppujen lopuksi laihduin kymmenisen kiloa ennen kuin päätin haketua itse uudelleen hoitoon. Diagnoosi muuttui bulimiasta, epätyypilliseksi bulimiaksi ja koska hoidon aikana laihduttaminen taas kiellettiin painoni kiipesi taas ylemmäksi. Aina 94 kiloon asti. Hoitoni keskeytettiin minusta riippumattomista syistä ja nyt ollaan sitten tässä pisteessä. Painoa 92,3 kiloa ja epätoivoinen yritys hakea karppauksen kautta jotain järkeä painooni sekä syömiseeni.

_________________

Täällä ruoka on syy tekijä.
Eli jos minulla oli(on) paha olo ?> syön, ahmin suorastaan. Jos olen onnellinen => syön ruokaa ahmimalla. Ruoka ainut keino saada ''tyydytystä''.
Ruuanhimo johtuu varmaan koulukiusaus taustasta, mitä oli yli 10vuotta. Ja sitä tuskaa lievitin syömällä, joten se jääny päälle.

Onneksi kroppa ja mieli voi parantua. Ydinasia on antaa elimistölle paljon tärkeitä ravintoaineita, niin molemmat tasapainottuvat. Loppujen lopuksi kyse ei ole kovinkaan paljon "itsekurista" vaan ravitusta kehosta. Jokainen, jolla on ylipainoa, on kuitenkin tiettyjen näkökulmien mukaan ainakin hiukan aliravittu/vajaaravittu. Onko ne sitten hivenaineita, vitamiineja, proteiineja, rasvoja jne ne puutteet, niin sen hoitaa kyllä kuitenkin karppaus ennenpitkää miltei kaikilla kuntoon. Eli sikäli olette niin oikeassa paikassa! Ja oma halu parantua on tietysti se koko homman ydin. T. Entinen tunnesyöppö ja sokeriholisti

_________________
Baltazar ei muistanut mitään. Hän ei nimittäin ollut syönyt joka-aamuista kananmunaansa. Munia ei ollut seuraavanakaan aamuna, Baltazarin aivot menivät aivan solmuun!

Minäkinpä upotan lusikkani soppaan .

Minusta on tullut vonkale viimeisen kolmen vuoden kuluessa.. Pituutta on 166cm ja painoa nyt rapiat 97 kiloa.. Pahimmilaan ollut melkein 103kg. Pyöreä olen ollut aina, lapsesta asti.. En lihava kuitenkaan koskaan, ylimääräistä on ollut ehkä vajaat kymmenen kiloa sopusuhtaisesti vartaloon jakautuneena. Jälkeenpäin olen hoksannut olleeni ihan tarpeeksi "pieni" omaan makuuni jo silloin, en vain nähnyt sitä itse. Syy vonkaleeksi päätymiseeni ovat lyhykäisyydessään vaikeat elämänvaiheet joihin yhdistettynä tunnesyöppöys ja huono itsekuri..

Meidän perheessä on aina tullut olla hoikka jos isältä kysytään. Ulkokuori merkitsi paljon ja tietysti myös "maine" muiden silmissä. Muistan vieläkin sen, kuinka isäni tapasi sanoa silloin kun asuin vielä kotona, että "Minäkin olin sinun iässäsi pyöreä, mutta onneksi en ole enää" ja kun jotain ajattelin syödä, niin hän otti ihan **ttuuksillaan samaa ruokaa kuin minä ja samaan aikaan, että pääsi sanomaan voivansa syödä tätä ja tätä koska on hoikka. Eli rivien välistä piti siis ymmärtää että minulla ei olisi jääkaapille ollut asiaa ollenkaan vaikka nälkääni söin, enkä muuten vain. En tosiaan ollut silloin vielä edes lihava nyt kun jälkeen päin ajattelen, oli vain sopivasti ns. mistä ottaa kiinni. Olisi vain pitänyt olla tikkulaiha kelvatakseen... Se söi itsetuntoani hirvittävästi, ja pahimmassa iässä lihoinkin sen takia yli kymmenen kiloa lisää, tunnesyöppö kun olen. Sain laihdutettua lukion jälkeen ne myöhemmin tulleet kilot pois, ja olin taas onnellisesti sopiva 72 kiloinen tyty. Siitä sitten suurenin 77-78 kiloiseksi, edelleen kuitenkin olin tyytyväinen itseeni ja olemukseeni. Tästä syystä tavoitepainoni onkin tuo 78kg, jatkan siitä sitten vielä alaspäin jos siltä tuntuu. Sitten kolmisen vuotta takaperin tuli se pahin vaihe, petollinen mies.. Vakavan suhteen kariutuminen ja elämän kääntyminen päälaelleen. Ja masennus jolloin en jaksanut suoraan sanottuna välittää sen itsensä vertaa siitä mitä suuhuni laitoin. Seurauksena ruokailutavat meni ihan pyllylleen ja jäivät huomaamatta tavaksi. Tuloksena +25kg, joista tosiaan nyt 5 hävitetty todellisuuteen havahtumisen jälkeen.

Eli urakkaa riittää, mutta kyllä tämä tästä suttaantuu, täytyy jaksaa uskoa .

_________________
Karpaten olisi 30 kiloa urakoitavana. Motivaationa haave pienestä ihmisestä .
"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." -Muumipappa

Siilityttö:

Mä tiedän miltä se tuntuu et isä puhuu tollasia, ite oon kokenu samanlaista. Tsempit sulle Näytetään molemmat omille isä osastolle et missä se kana pissii

_________________
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

Kiitos tsempeistä Peepi_lle, niitä tarvitaan . Ja niin näytänkin kyllä isäukolle! Vaakakin ilmoitti tänään painokseni taas reilun kilon vähemmän, jihuu! .

_________________
Karpaten olisi 30 kiloa urakoitavana. Motivaationa haave pienestä ihmisestä .
"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." -Muumipappa

Loistavaa, kilo on jo erinomainen alku! =)

_________________
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

Minut lihotettiin jo vauvana vonkaleeksi. Nopeimman pituuskasvupyrähdyksen aikaan laihduin jokseenkin virallisnormaaliksi mitään tekemättä, mutta kasvun pysähdyttyä palasin pian taas vonkalemittoihin. Sittemmin painoni on hitaasti aaltoillen heilahdellut edestakasiin, välillä rutkasti ylipainoa ja välillä melkein normaalipaino, ihan yrittämättäkin. Välillä olen kokeillut laihduttaa ja kyllähän paino aina jonkin verran laskee, mutta palaa takaisin. Yrittäis nyt taas. Tietysti parasta olisi löytää ruokailu- ja muutkin elämäntavat, joita noudattaisi sitten lopun ikää (ikääntymisen mukanaan tuomat rajoitukset huomioon ottaen toki).

Nyt kun jälkeenpäin ajattelen noita spontaaneja lihomisia ja laihtumisia, niin parisuhde on aina lihottanut ja sinkkuus laihduttanut. Toisen kanssa on kai niin kiva sitten syödä? Myöskään säännöllinen päivätyö ei näytä minulle painonhallinnallisesti sopivan; iltavirkkuna aamuherätykset ovat vaikeita ja tankkaan jaksaakseni töissä. Pitäisi kai irtisanoutua töistä ja elää työttömänä sinkkuna?

_________________


Karppauksentapainen aloitettu 28.12.2010
Tavoitteena lievä ylipaino (72,5 - 86,5 kg) loppuiäksi.
Ruokapäiväkirja kesältä 2011

Itselläni ei ole mitään draamaa erityisemmin taustalla. En ole vain välittänyt painostani tarpeeksi. Tuttu virsi on, että yks kaunis päivä saan jostain päähäni tissutella paljon oluita ja tilailla pizzoja melkeenpä joka ilta. Sit huomaankin, että ohops. Tulikin 4kiloa. Sit rauhotun ja ei loppuvuonna tule enää lisää, eikä lähdekkään. Sitten hetken päästä sama uusiksi. Tätä sit on kertynyt vuosien mittaan. Ensiksi se oli 100kg. Sit 110kg ja sitten 120kg. Nyt ollaan jo 120 loppupäässä.

_________________

Työttömyys, ADHDn aiheuttama vaikea ja 10v. kestänyt masennus joka jumitti neljän seinän sisään, ero ja lasten menetys, siinä niitä syitä jotka sai 55 kiloisen ilopillerin tämmöiseksi 84 kiloiseksi mursuksi.
Vaikka syö vähän eikä rahanpuutteessaan ees juopottele tai herkuttele niin kyllähän sitä lihoo jos mitään ei tee ja syä hiilareita.
Nyt on tilanteet uusia ja uusi elämänsuunta hahmottumassa

_________________