Olisiko sukupolvikysymys ja tottumuskysymys myöskin? Ei lapsuudessani virvoitusjuomia saanut kuin erityistapauksissa, enkä koskaan oppinut mieltämäänkään niitä miksikään muuksi kuin nestemäiseksi karkiksi. Vesi on se, minkä olen jo lapsuudessani oppinut janojuomaksi. Sitäpaitsi jos juon jotain makeaa, ei jano lähde. Pitää juoda siihen päälle vettä, jotta se jano lähtisi. Lienee aika paljon siis kysymys myös siitä mihin on tottunut. Vastuu asiasta on tässsä varmaan taas siellä vanhemmilla.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihan suoraan sanovat, kuultu yksissä bileissä parikymppisen suusta, henkilön kädessä iso muki virvoitusjuomaa:
"Mä en siis vaan osaa juoda vettä."
Oikea vastaus tähän on tietenkin "Kuule, jos muuta juotavaa kuin vettä ei ole saatavilla, juot alle vuorokaudessa vettä kuin ammattilainen.
Kaikkien virvoitusjuomien valmistamiseen kuluu kai semmoiset 60-300 litraa vettä, riippumatta makeutuksesta. Ennen lihansyönnin dissaamista olisi ehkä syytä naputtaa ihmisille ekologia-asioissa pikemminkin täysin turhista (= siis terveyden ja ravinnonsaannin kannalta turhista) asioista, kuten karkit, limonaadit jne.