|
Runsasrasvaisen vhh:n LCHF:n pioneereihin kuulunut Andreas Eenfeldt aka Diet Doctor siirtyi jokin aika sitten kannattamaan runsasproteiinisempaa vhh:ta. Viime ajat Diet Doctor on kehitellyt eräänlaiseen ruokien kylläisyysindeksiin (tuotettu kylläisyys per kalori) perustuvaa ruokavaliota. Kylläisyysindeksiinsä vaikuttaisivat tiettävästi mm. ruuan proteiini-, kuitu- ja vesipitoisuus, ”palkitsevuus” ja energiatiheys - tarkkaa tietoa laskentakaavasta ei ennen julkistamista ole saatavilla.
Ideana on, että paino pysyy hallinnassa kun syö keskimääräistä korkeamman kylläisyysindeksin ruokia. Ruokavalion on tarkoitus olla vhh:ta sallivampi hiilareiden suhteen ja siten helpommin sekä suuren yleisön että virallisten tahojen hyväksyttävissä?
Luulen, että kylläisyysindeksiin liittyy omgelmia. Proteiini tuottaa kyllä kylläisyyttä makroista tehokkaimmin, mutta olisiko noihin muihin pujahtanut mukaan mm. annos volymetria-ajattelua? Joillekin yksittäisille ruuille algoritmi on ainakin kehittelyvaiheessa alustavasti tuottanut logiikan vastaisia tai ainakin epäintuitiivisiä indeksiarvoja.
Diet Doctorilta on ihan näillä näppäimillä tulossa asiaan liittyvä julkistus.
Luulen, että uusi ruokavalio on kaikesta huolimatta parempi kuin virallinen suositusruokavalio amerikkalaisesta tavisruokavaliossa puhumattakaan.
Ainakin diabeetikoiden on kuitenkin luullakseni parempi pitäytyä vanhassa kunnon vhh:ketossa. Itse aion tehdä niin. Niitä diabetesruokavaliona puoltavaa tutkimusnäyttöä on pilvin pimein.
Mutta kaikki kunnia Diet Doctorille. Jos hän saa suuren joukon yhdysvaltalaisia siirtymään SAD:sta uuteen ruokavalioonsa, on hän tehnyt suuren palveluksen heidän terveydelleen.
|