kuuteppi kirjoitti:
huhhuh.
Jopa minä kemian alaa vasta opiskelevana tajuan, ettei pelkällä kemian ymmärtämyksellä voi esittää vakavasti väitteitä ravitsemuksesta tai ihmisen fysiologiasta.
Ok. urea ja ketonit muodostavat vetysidoksia veden kanssa. Miten tämä tosiseikka vielä viittaa mitenkään siihen, että keho kuivuu? Ensinnäkin täällä on nyt monesti todettu, että karppivalio ei ole sen proteiinipitoisempi kuin "normaali" virallisterveelinen ruokavaliokaan. Eli suomeksi: urean määrä tuskin kasvaa karppaavalla.
Ketoneita syntyy ketogeenistä ruokavaliota noudattavilla. Ketonit sitovat vettä. Ok. Tämä ei vielä tarkoita, että ketogeenisä ruokavaliota noudattava kuivuu.
Ensinnäkin tarvittaisin dataa siitä, kuinka paljon ketoneita syntyy, ja kuinka paljon ne tosiasiassa sitovat itseensä vettä, ja vaikkapa onko munuaisilla kykyä suodattaa ketoaineita vapauttaen veden nefroneistaan takaisin elimistöön. Ja jos on, niin kuinka tehokkaasti?
Jos virtsaa tosiasiassa erittyy enemmän kuin ei-ketogeenistä ruokavaliota noudattavilla, tuntevatko nämä ihmiset enemmän janontunnetta ja heille normaalisti juomalla voivat tämän kuivumisen estää vai vaaditaanko siihen erityistä huolenpitoa juomamäärien suhteen?
Nämä nyt olivat ensimmäiset jutut mitä minun mieleeni tulivat, enkä väitä olevani mikään asiantuntija, mutta kyllähän nyt hyvänen aika kemisti ja kansankynttilä varmasti tajuaa paremmin kuin vetää noin paljon mutkia suoriksi kun puhutaan niinkin monimutkaisesta systeemien ketjusta kuin ihminen.
En minäkään ole väittänyt olevani mikään ravintoalan asiantuntija, mutta kemistinä tiedän, että urea ja ketonit sitovat vettä ja vievät sitä mukanaan virtsaan. Urea ei pala elimistössä, joten sen on sieltä poistuttava, koska muuten seuraa uremia eli virtsamyrkytys. Ketonit voivat palaa elimistössä täydellisestikin mutta, jos niitä muodostuu suuria määriä, niitäkin saattaa erittyä virtsaan.
Ketoneja on monenlaisia. On myös diketoneja, joissa on kaksi karbonyyliryhmää (C=O) samassa molekyylissä. Jos karbonyyliryhmät ovat vierekkäin, ne ovat alfadiketoneja, jos niiden välissä on yksi tai useampia CH
2-ryhmiä, puhutaan beeta-, gamma-, delta-, jne. diketoneista. Etenkin beetadiketonit, joista yksinkertaisin on asetyyliasetoni CH
3(C=O)CH
2(C=O)CH
3, muodostavat metallikomplekseja esim. magnesiumin kanssa ja vievät sitä mukanaan virtsaan. Se, mitä ketoneja elimistössä muodostuu riippuu entsyymeistä, joiden määrä saattaa vaihdella yksilöllisesti. Joku biokemisti voisi olla tässä parempi asiantuntija.
Professori Antti Aro ja ravitsemusterapeutti MMM Liisa Heinonen toteavat artikkelissaan
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=479seuraavaa:
Osa laihduttajista pystyy nähtävästi rajoittamaan hiilihydraattipitoisten ruokien käyttöä helpommin kuin rasvaisia ruokia. Painon lasku johtuu osin nautitun energiamäärän vähenemisestä, osin nesteen menetyksestä. On kuitenkin kyseenalaista, kannattaako lyhyen ajanjakson kuluessa pyrkiä tuloksiin sellaisilla menetelmillä, jotka eivät sovellu pitkäaikaiseen painonhallintaan. Varsinkaan diabeetikoille ei tällaisia menetelmiä haluaisi suositella.
Artikkelista ei selviä, mikä nesteen menetyksen aiheuttaa. Kemistinä tiedän, että urea ja ketonit sitovat vettä vetysidoksin ja vievät sitä myös mukanaan virtsaan. Voihan se lisätä janotustakin, mutta janon sammuttamiseen riittää pienempi määrä nestettä kuin elimistöstä on poistunut. Itse olen todennut, että kehostani poistuu saunassa vettä noin kilon verran. Sen aiheuttaman janon sammuttamiseen riittää vain puoli litraa (= puoli kiloa) vettä. Viikon kuluessa painoni kyllä palautuu entiselleen.
Mainitsemassani artikkelissa todetaan myös seuraavaa:
Äskettäin New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin tulokset kahdesta tutkimuksesta, joissa verrattiin vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksia tavanomaiseen laihdutusdieettiin. Samaha työtovereineen (3) tutki 132 lihavaa, joiden kehon painoindeksi BMI ylitti 35 kg/m2. Tutkimus kesti kuusi kuukautta, mutta vain 60 prosenttia eli 79 henkilöä osallistui siihen loppuun asti. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneiden paino laski keskimäärin enemmän (5,8 kg) kuin verrokkien (1,9 kg) ja seerumin triglyseridipitoisuus laski enemmän kuin verrokkien. Osallistujista 39 prosenttia oli diabeetikkoja ja 43 prosentilla oli metabolinen oireyhtymä. Foster työtovereineen (4) puolestaan hoiti 63:a ylipainoista henkilöä kahdentoista kuukauden ajan. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneiden paino laski kolmen ja kuuden kuukauden kuluessa enemmän kuin verrokkiryhmän jäsenten, mutta ero oli hävinnyt kahdentoista kuukauden seurannassa. Tässäkin tutkimuksessa suuri osa keskeytti tutkimuksen ja vain 59 prosenttia pysyi mukana tutkimuksen loppuun asti. Tällaisissa tutkimuksissa tulokset pitäisi analysoida alkuperäisen intention to treat -jaottelun mukaan, ja painotiedot olisi pitänyt tutkimuksen päättyessä hankkia myös keskeyttäneiltä henkilöiltä. Tämä kritiikki esitettiin lehden pääkirjoituksessa (5). Toimitus oli kuitenkin päättänyt julkaista populaaria aihetta käsittelevät tutkimukset niiden pahoista puutteista huolimatta.
Amber kirjoitti:
Miten on mahdollista, että ihminen, joka signaturessaan korostaa olevansa kemisti ja aineenopettaja, eli siis oletettavasti akateemisesti pätevä kommentoimaan (näin minä tuon signaturen tiedon ymmärrän..) voi antaa joka ainoan lähdeviitteensä Diabetesliiton sivuilta? Ainakaan omassa koulutuksessani ei ainoastaan yhden lähteen käyttöä olisi missään tapauksessa sallittu.
Toisaalta keskustelussa olisi myös suotavaa lukea vastapuolen antamat relevantit lähdeviitteet, jotta keskustelussa voitaisiin päästä edes jonkinlaiseen tieteelliseen tasokkuuteen inttämisen sijasta.
Viestini eivät ole mitään tieteellisiä julkaisuja.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
Mutta senhän tiesitkin...
