|
Heippa vaan kaikille, maallikkona ja aloittelijana tahtoisin kysyä ja ilmoittaa, jotakin jonka itse olen kokenut tärkeäksi. Varoitus: Tämä on todella pitkä ja puuduttava Romaani elämästäni, jonka uskon hyvinkin koskettavan monia jollakin tavalla. Se mihin kategoriaan tämäkin kuuluu olkoon moderaattorien päätettävissä.
Alku: Elikäs, olen 173,5 cm pitkä ja painoin 76 kg huomatessani artikkelin karppaamisesta. Kimmoke todelliseen karppaamiseen tuli näiden sivujen myötä.
Joulun jälkeen keräsin painoa itselleni pelkän tammikuun ajan ylimääräiset 4kg. Sitten alkoi hiipiä mieleeni, että jotain on nyt pielessä. Söin kaikenlaisia vähärasvaisia valmisruokia lounaaksi ja todella vähärasvaisia ruokia ja juomia (mm. jugurttijuomia ja erilaisia kevyt keittoja jne.) ja ihmettelin että miten helv**ssä kerään painoa koko ajan. Itse olin kuvitellut, että olen laihduttamassa. Minulla kun on ollut aina vähän tarvetta laihtua. Omasta mielestäni ainakin.
Kun törmäsin artikkeliin karppauksesta Prisman yhteishyvän sivuilla ajattelin, että hei ei se anna jossei otakaan, ja aloin vaihtamaan tyyliä.
Aloitin sillä että ostin kaappiini vihanneksia ja salaattia sekä täysirasvaista ruokaa. En laskeskellut mitään, aloitin vain sillä et vihianneksia/kasviksia enemmän ja peruna, leipä, pasta ja norm. ammupuuro pois.
Kaikki kevyt tuotteet kulutin loppuun mitä kaapeissa oli, mutten uusia ostanut. Huomasin olevani tyytyväinen olooni ja laihduin lähes heti 2 kg. Nestettä tuli imettyä reippaasti eikä se ainakaan ihon alle kertynyt, vaan pikemminkin vesi kuljetti jo kertyneen nesteen pikavauhtia ulos.
Oloni oli hyvä ja päätin selvittää mistä oli oikein kyse.
Sivujen innoittamana ajattelin havittella ketoosia. Olin varma, että se olisi minulle paras alku. Vihasin rasvan makua, aluksi se kuvotti suunnattomasti. Yritin aloittaa syömällä kaikenlaista rasvaista lihaa ja kaadoin salaattiin kylmäpuristettua oliiviöljyä. Aloin tehdä ruokaa itse innokkaammin ja tajusin, että oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itsenin energiseksi töiden jälkeenkin. Tajusin miten tärkeää oli löytää oikeita raaka-aineita ja vältellä keinotekoisia. Uuden enrgian myötä jaksoin miettiä kaupassa mitä ostoskärriini laitoin, jaksoin vielä kotona tehdäkin sen ruuan ja syötyäni, jaksoin vielä jumpata illemmalla. Mieletön kokemus jo itsessään.
Mutta ei tässä vielä kaikki. 3 vko:n jälkeen totesin, että paino on alkanut pysyä paikallaan. Jumppaan tiheämpään kylläkin, ja uskon, että työni fyysisyydenkin takia lihasmassani on varmasti vahvistumassa ja kerää painoa.
Ongelmana onkin se, etten usko olevani ketoosissa enkä usko, että syön alle 20g hiilareita päivässä. Kaikki mittaan mitä suuhuni laitan. Tai ainakin olen mitannut viimeisen viikon verran. Ja se tässä nyt on alkanutkin närästämään.
Tuntuu kuin teksisin kaksin verroin työtä sen eteen, että laihtuisin ja olen havitellut ketoosia vaikken valtavan ylipainoinen olekaan. Miten kummassa sen huomaa ?
Siis käytännössä minun tapauksessani ilmeisesti pitäisi kääntyä ketostixin puoleen sillä omasta mielestäni kiikun ketoosin rajamailla kokoajan. Hiilarit pysyy takuuvarmasti alle 40g per päivä. Mutten tunne olevani mitenkään ketoosissa niin että sitä erikseen huomaisi tai "haistaisi".
Mietinkin, että onko siinä lopulta mitään järkeä. Olen nyt aamulla punnittuna 70,5 kg ollut viimeisen 1vkon. Aina gramman tai pari puolin jos toisin. Olo on hyvä ja virkeä. Namihammasta kolottaa välillä ihan sairaasti, mutta olen löytänyt sisäisen vahvuuteni.
Kun kerran olen aloittanut tämän niin vien sen loppuunkin. Tahtoisin viimein päästä ihanne mittoihini, joissa olin 16 vuotiaana.
Kiitos E-pillerien, seurustelun, kaljan juonnin, pikaruuan ja silkan laiskuuden keräsin nopeasti kiloja 70 ja päälle. Siitä kuinkan painoni on aina viimeisen 6 vuoden jälkeen ollut aina +/-73 on tullut ahdistus ja masennus. Olen inhonnut kasvavia vatsaläskejäni ja löllöreisiäni jo ihan tarpeeksi pitkään.
Ei minua ole koskaan kiinnostanut se mitä muut sanoo, Kun tunnen itseni huonoksi niin se riittää. Painoni on kuitenkin ollut lähes normaalin rajoissa aina. Aina kuitenkin ihan pikkaisen yläkanttiin. Se on loppu nyt. Olen täysin kyllästynyt tähän kaikkeen puljaamiseen ulkonäön eteen. En ole mikään ruma, mutta tämä läski saa läteä.
Juuri siksi ketoosi ja sen kautta laihtuminen on tullut aina vaan pakkomielteisemmäksi minulle. Maalaisjärkikin sanoo, että poppakonsi dieetti ei auta puusta pidemmälle.
Nykyisin: Eli ketoosi, toisinaan tuntuu siltä, että jos sittenkin se olisi se, joka pitää minut vireänä nytkin. Toisinaan se tuntuu ajatuksena lähes mahdottomalta koska en niiin tarkkaan mittaa, mitä milloinkin on hiilarit missäkin. Menen vain mututuntumalla ja vaa-alle laitan kaiken missä hiilareita on enemmän.
Mutta herranen aika! Sitä salaattiahan saa vedellä todella rankasti jos sillä meinaa kaikki tarvittavat hiilarit saada. Huh, noh, sitä ei aina ymmärräkään kuinka paljon jo itsevalmistetuissa ruuissa ja niiden yhdistelmissä mahtaa ollakaan kaikkea sitä itseään. Eli puhun siitä, että kun suuhunsa jotain laittaa niin sen voi punnita grammoissa. Grammat silloin ennenkun sen paistinpannulle laittaa, sen jälkeen kun sen on valmistanut, ennenkuin sen silppuaa ja sekoittaa johonkin muuhun ja sitten voi punnita sen minkäverran siitäkin sörsselistä sitten lautaselle laittaa. Ja mitäs sitten kun päättääkin jättää ruokailun kesken. Ei tahdokkaan syödä sitä kaikkea mitä lautaselleen laittaa.
Puuduttaa kaikki tämä. Tietenkin tiedän, että on äärimmäisen tärkeää olla tietoinen siitä mitä Oikeasti syö. En tajunnutkaan miten vähältä 100g näyttää! Hullunkurista, että sen syöneenä on kuitenkin ihan hyvä olo.
Ei juurikaan enää nälätä, mutta toisinaan tuntuu siltä, että olisi hyvä kuitenkin jotain vielä syödä, Ihan vaan varmistaakseen, ettei se nälkä sitten kohta yllättäisi. Hahaha, terapiakirjoittamistahan tämä.
Kaiken tämän jälkeen yritän ymmärtää sen, että kaloreita ei tarvitse laskea, mutta ketokarppaus ja sen avulla laihduttaminen perustuu kuitenkin siihen ikuiseen faktaan, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Eikö silloin kuitenkin ole tärkeää tarkastella niitä kaloreita..? Totta on kyllä se, että nykysi jaksaa paremmin ja on sitäkautta motivoituneempi liikkumaan, mutta ihminenhän saa liikkua ihan mielettömästi siihen nähden kuinka vähän liikkuessa se kaloreita kuluttaa. Puhun siis siitä, että minkälaista hikitreeniä saa vetää jotta saa yhden lusikallisen majoneesia kaloreissa kulutettua. Kärjistettynä.
Olenkin tietoisesti koittanut vähentämään ruokailua kun sille ei ole tarvetta. Eli tahtoisin rohkaista kaikkia (jos nyt kukaan on tähän asti vaivautunut lukemaan) jättämään oikeasti se kaikki pois mikä ei tunnu tarpeelliselta. Eli kun laittaa lautasen täyteen, niin ei sitä kaikkea tarvitse tunkea suuhunsa ja niellä jos tuntuu siltä, ettei se ihan täysin välttämätöntä ole.
Se mitä alkoholi tekee ketoosille, en ymmärrä.
Tsemppiä kaikille !
Nimimerkillä: Enemmän energiaa vähentää energiaa.
_________________ 
|
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
....
- tai niin minä uskon) mutta raskausaikana tuli totaalisia ylilyöntejä hiilarihimojen kanssa, ja niitä jälkiä tässä nyt sitten sulatellaan 
vallan ihmetyttää! 
). Mutta rohkeutta kerätään ja yritä saada sinäkin ittes tsemppaamaan - kyllä se siitä! Pitkäjännitteisyys ei taitas olla pahasta tässä hommassa...
