Elka kirjoitti:
Warrior dieetti on ihan hyvä vaihtoehto ja rasvakäyttöisenä jaksaa hyvin pitenpäänkin ilman isompia syömisiä. Ei se voimallinen aamiainenkaan ole pakollinen. Täällä on varmaan jossain linkki sinne warrioriin (ja se kyllä löytyy googlaamalla) tai elsin kommentteja pätkäpaastosta, josta tuli warriorin kaltainen.
Jees jees, täällä yksi "natural warrior" ilmoittautuu. Kyllä minun syömiset menee ketoillessa ihan "kerta päivässä" -pohjalta, ennen nukkumaanmenoa syön runsaan aterian. Päivän prodet ja hiilarit tulee suurimmaksi osaksi silloin, monipuolinen ateria. Olen tosin ollut vähän tämän tyyppinen ruokailija koko ikäni , "unimakkara" pitää saada.
Aamulla tai päivällä ei yleensä ole nälkä ollenkaan ja väsymystä ei ole ,päin vastoin virtaa on ja vähäiset 5-6 h yöunet tuntuvat riittävän. Kahvikerma ja oliiviöljy, niitä menee pitkin päivää - tavallaan ne voidaan tietysti ajatella aterioina nekin. Saattaa mennä salaattiakin hieman tahi makkaraa, en ole päivän aikana kovin tarkkana muusta kuin riittävästä rasvan saannista - ja vettä tietysti menee ynnä vichyä. Kurkkua ja parsaa olen napsinut myös viime aikoina jonkin verran.
Kotona työskennellessäni rytmit saattavat kääntyä hyvin yöpainoitteisiksi, viime aikoina olen nukkunut aamuviidestä kymmeneen, suunnilleen. Mutta sama meininki toimi viime kesänä ketoillessa ja "normiduunissa" ollessani. Purkki kermaa ja vajaa desi öljyä menee pikkuhiljaa päivän aikana. Kunto oli hyvä ja läskit häipyivät mukavasti - sama meininki on muista syistä johtuneen talvijumin jälkeen nytkin, aivan tuttua ja hienoa.
Tämä ei ole mikään Warrior-ohje, onpahan vaan oma versioni. Viime syksyn hirvijahdissa olin tällä rytmityksellä loistavassa kunnossa vaikka jakelin eväät muille - olin koiramiehenä vielä eli fyysistä rasitusta tuli vähintään riittävästi. Kermahvia ja vettä , aamulla ei mitään. Illalla rauhalliseen tahtiin hyvä, runsas ateria.
Täytyy myöntää että silloin jo itsekin ihmettelin asiaa, aiemmin vetelin nuotioilla (jos nyt ehtii istuskelemaan) tai muuten päivän mittaan puolikkaan ruisleivän runsaalla voilla, juustolla ja kinkulla, paketin makkaraa ja kolme kananmunaa sekä muutaman Mars-patukan. Silti olin illalla ihan puhki - söin toki illalla vielä päivällisen enne kuin kaaduin sänkyyn - ja seuraavana aamuna sama show. Ja nälkä. Nuo jahtiviikonloput on aika rankkoja välillä, meillä on melko "tehokas" porukka. Warrioria noudattaen pärjään oikein vallan erinomaisesti, rasvakäyttöisyys toimii.
Mittailin viime kesänä/syksynä myös sokereita aktiivisesti. Jotain 4 -5 koko ajan, ihan sama milloin mittasin. No, nukkuessa en tietenkään mitannut, heh.
_________________
Enemmän ja vähemmän ketoilua vuodesta 2006.
