karppaus.infon arkistoitu foorumi

Ortoreksia

Anoreksian, bulimian ja BED:n rinnalle on ilmestynyt uusi syömishäiriö nimeltä orthorexia nervosa. Tämän häiriön taustalla on halu syödä mahdollisimman terveellisesti. Sana orthorexia tulee kreikan sanoista ortho (oikeaa) ja orexia (syöminen). Häiriöstä voidaan ajatella olevan kyse kun terveellisen ruokavalion tavoittelemisessa mennään siis niin pitkälle, että muodostuu pakkomielle syödä terveellistä ruokaa.
Ortoreksia ei siis tarkoita sitä että valikoi elintarvikkeensa tarkasti. Häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä voidaan puhua, jos ruoka ja syömisen suunnittelu alkavat hallita jokapäiväistä elämää. Anorektikosta ja bulimikosta poiketen ortorektikko siis keskittää huomionsa ruuan määrän sijasta sen laatuun.


Tämä syömishäiriö lähtee liikkeelle usein terveellisen ruokavalion tavoittelemisesta tai joidenkin ruoka-aineiden sopimattomuudesta, allergiasta. Usein ortorektikko on aikaisemmassa elämässään ollut kasvissyöjä ja hänellä on ollut sen lisäksi jokin muu ankara ruokavalio. Taustalla voi olla myös jokin ideologia.


Kuten muissakin syömishäiriöissä, ortoreksiassa ihminen pyrkii syömisen säätelyllä luomaan järjestystä ympärillä olevaan kaoottiseen maailmaan. Ympäristöä ei voi hallita, mutta omaa elämää ja syömistään pystyy.


Yleensä Ortoreksia vain pahenee ajan myötä, kuten muutkin syömishäiriöt jollei sitä aleta hoitaa. Ongelmaksi muodostuu usein se että hänen mielestään oikeanlaista ruokaa ei ole muualla kuin kotona tarjolla. Ortorektikko ei pysty lähtemään minnekään ilman omia eväitä. Usein ortorektikot alkavatkin etääntyä sosiaalisesta verkostostaan, koska kylään ei voi oikein lähteä kun siellä pitäisi yleensä syödä jotakin, luultavasti ?väärää? ruokaa. Tämä johtaa usein eristäytymiseen ja sitä kautta masennukseen.


Yleensä ortorektikon ruokavaliosta muodostuu hyvin yksipuolinen. Syötäväksi kelpaavien tuotteiden määrä vähenee ja tarpeellista määrää energiaa on vaikea saada. Tämä aiheuttaa puutostiloja.
Pahimmillaan ruokavalion rajoittaminen johtaa aliravitsemukseen ja sitä kautta kuolemaan.


Ortoreksiaan voi saada apua kuten muihinkin syömishäiriöihin.

http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=336

Hyvä kun tämäkin otetaan täällä esiin. Joskus kun lukee näitä sivuja, tulee sellainen tunne että mennäänkö tässä nyt liian pitkälle......onko tämä nyt enään tervettä

Elämässä nyt kuitenkin on paljon muutakin tärkeätä. No, minä en ainakaan kertakaikkiaan ehdi pelkästään syömisen ajatteluun pistämään aikaa tuntitolkulla päivänmittään. Vaikka se tärkeä asia elämän laadulle ja jaksamiselle onkin, tuskin sitä kokoajan tarvitsee vatvoa

Ja onko se edes tervettä

Hyvä pointti, Pienetär! Olen muutaman kerran pohtinut tuota samaa, sekä omalta kohdaltani että tätä palstaa lukiessani. Tein joskus talvella semmoisen testin netissä, "oletko ortorektikko", vastaus oli: en ole. Ilmeisesti huumorin- ja suhteellisuudentaju on hyvä suoja . Ja sillä perusteella tällä palstalla vakituisesti keskustelevat ovat kyllä rokotettuja ortoreksiaa vastaan
Jokaisen kai kannattaa omalta kohdaltaan miettiä, milloin menee överiksi. On luonnollista, että kun lukemattomien pieleen menneiden laihdutuskuurien jälkeen näyttää löytyneen ruokavalio, joka sopii pysyväksi elämäntavaksi, ihminen innostuu, varsinkin jos vielä laihtuu sillä , alkuinnostus saattaa mennä överiksikin, mutta eiköhän se useimmiten ole sellaista tiedonjanoa ja kokemusten jakamisen intoa?
Tuli mieleen Puntin mainio termi: "ruokanatsi". Ei ruveta semmoisiksi...

Minun kohdallani tämä alakarppaus toimii juuri niin kuin haluankin:ei tarvitse keskittyä liikaa syömisiinsä ja silti tuloksia syntyy. Muutamat painonvartijaystäväni eivät muusta puhukaan. Itse olen välttänyt tietoisesti kertomasta karppauksesta ympäristölleni ja erilaisten tekosyiden avulla hyvin onnistunutkin.

Juuri dietit, joissa joutuu miettimään tarkkaan kaiken suuhunpantavan, altistavat varmaan tuolle em. häiriölle.

Kyllä mun elämä ainakin näin alakarppauksen aluksi pyörii tosi paljon ruuan ympärillä! Oikein tuskastuin yks ilta! Ennen en ole juurikaan laittanut kotona ruokaa (syön töissä) nyt joudun joka päivä kokkaamaan ja sitä ennen miettimään, mitä kokkais, etsimään reseptejä jne. Ja siihen menee aikaa!!

Mutta samalla tavalla joudin miettimään aikoinaan, kun olin painonvartijoissa.

Toivottavasti jatkossa helpottaa, muuten on suuri houkutus siirtyä takaisin vanhaan elämäntapaan... Nyt ongelmana on ehkä se, mitä söisin illalla. Päivällä syön itse valmistamani ruuan, eikä sen kanssa ole ongelmia, mutta mitä sitten illalla...

Tätä minäkin pelkäsin (ja tuskastuin siis myös), mutta nyt oon huomannu, että teen töihin salaatin ja illalla syön jotain helppoa (purkki maustettua cream bonjouria ja kanaa/lihaa, tuota resepteistä löytyvää helppoa kaalipataa tai sitten illallakin salaattia jne.).

Lainaus pienettären lainauksesta: Anoreksian, bulimian ja BED:n rinnalle on ilmestynyt uusi syömishäiriö ...

Miten niin uusi? Tiedän ihmisiä jotka ovat koko aikuisen elämänsä laskeneet kaloreita, ja niin täällä taitaa moni muukin tietää. Ja niitä, jotka ovat aina tienneet kertoa muillekin, miten kermaa tai läskiä ei todellakaan kannata kenenkään syödä. Ovatko Puska ja Aro tai Kutri ortoreetikkoja? Minusta eivät, vaikka kaikki kai elävätkin niin kuin saarnaavat ja ilmeisesti laskevat kaloreitaan?

Voi kova rasva sentään (anteeksi voimasanojen käyttö). Tietysti uuden opettelu vie aikaa, on kyseessä sitten uusi työtehtävä, uusi vauva tai uusi tapa suhtautua ruokaan. Ensimmäisen puolen vuoden tain vuoden kuluttua tuo ruokapuolen kiihtymys on yleensä helpottunut, jos systeemi toimi. Vauvan ja työtehtävien (ehkä myös jojopaikkarien) osalta näin onnellisesti ei ehkä käy, koska asia kasvaa ja kehittyy ja muuttuu vuosi vuodelta haasteellisemmaksi. Mutta töiden ja lasten osalta tällaista pikän tähtäyksen asiaan kiinnittymistä tavataan pitää hyvin myönteisenä ilmiönä.

terv. els

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)

Minä ainakin aina"hurahdan uskoon" kun löydän uuden tavan laihtua,mutta sairaaksi en kyllä tunnustaudu.

Pakkohan sitä on innostua,jos aikoo saada tuloksia.

Ainakin karppaamisessa tarvitsee aika paljon tietoa ravinnosta,jotta sitä voi menestyksekkäästi tehdä,joten melkoista paneutumista alkuvaiheessa tarvitaan.

Olen ollut varmaan sadalla laikkarilla elämäni aikana ja aina on joutunut ruokaa ajattelemaan,mutta olen ottanut sen harrastuksena...pitäähän ihmisellä harrastus olla

Ihan vain pieni oikaisu: laskin kaloreita ja ravintoaineita vain tammikuusta lokakuuhun 2003, jolloin opettelin uudet, terveellisemmät elämäntavat. Silloinkin tärkeintä oli saada riittävästi proteiinia, kasviksia ja kuitua kokoon ja kuunnella koko ajan omaa kehoaan (eli miten eri ruokavalinnat siihen vaikuttivat). Nykyään syön kylläisyyttä ja nälkää kuunnellen opettelemieni elämäntapojen mukaan...

Ortoreksian synty vaatii oikeastaan aina jotain tiukkoja rajoituksia ja sääntöjä, jotta niiden "rikkominen" voisi aiheuttaa ahdistusta ja alemmuudentunteita. Ts. mitä vähemmän sääntöjä ja rajoituksia valittu ruokavalio sisältää, sitä vaikeampi on tavallaan syödä "väärin". Esim. makrobioottinen ruokavalio ja veganismi lienevät kaikkein tyypillisimpiä ortoreksiaan johtavia ruokavalioita.

Ortoreksian tunnistamisessa ongelmallista on se, että kaksi ihmistä voi näennäisestä käyttäytyä samalla tavalla (vaikka esim. laskea kaloreita ja ravintoainesuhteita tai vahdata hiilihydraattejaan ja sitä kautta tehdä tiettyjä ruokavalintoja), mutta silti vain toiselle "lipsuminen" tai ajatus lipsumisesta aiheuttaa ahdistusta, syyllisyydentuntoja ja epäonnistumiskokemuksia. Ts. ulkopuolisen voi olla todella vaikeaa päätellä onko joku ortorektikko vai ei vain hänen ruokavalionsa tai ruokavalintojensa perusteella.

Toinen mielestäni ylikäytetty termi on "liikunta-addiktio". Jokaisen meistä pitäisi tosiasiassa harrastaa joka päivä tunnin ajan jonkinlaista kuntoliikuntaa -- siis runsaan arkiaktiivisuuden lisäksi. Silti moni sohvaperuna leimaa mielellään liikunta-addiktiksi myös sellaiset ihmiset, jotka harrastavat liikuntaa säännöllisesti, liikunnasta nauttien.

Hyvin usein tuntuu siltä, että ortoreksia ja liikunta-addiktio ovat todella epäterveellisesti syöville ja sohvan pohjassa lahoaville lössöille vain tekosyitä olla remontoimatta ruokavaliotaan ja harrastamatta liikuntaa "kun mustahan voisi tulla vaikka ortorektikko tai liikunta-addikti".

Just tämän takia en ole Kutrin kannattaja.
Jos suurpiirteisesti "itseään kuuntelemalla" tekisin valintoja, tuloksena olisi 100% tapauksessa lihominen aivan kuin "itseään kuuntelemalla" seksuaaliasioissa tuloksena on kuppa, tippuri tai HIV.

Tätä ei ymmärrä Kutri eikä hirvivaara-alueella ylinopeutta ajavat kohtuuden ystävät, jotka saman aikaisesti tupakoivat ja puhuvat kännykkään ilman hands-free -laitetta ymmärrä: jokaista suupalaa on vahdattava tuomiopäivään asti tai shit happens. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia.

Ajattelin itsekin noin ennen elämäntaparemonttiani. Laskin syömisiäni kiltisti (joskin loppuvaiheessa vain päivän päätteeksi) elämäntaparemonttini ensimmäiset 10 kuukautta juuri siksi että oppisin syömään "automaattisesti" oikein. Siis siitä huolimatta, että jo 6 kk jälkeen osasin tunnistaa oikean nälän ja kylläisyyden. Niiden löytämiseen meni nimittäin 5 kk. Sitä ennen olin pisimmillään laihduttanut n. 3-4 kk.

Totta kai edelleen joudun välillä kiinnittämään erikseen huomiota esim. riittävään kasvisten ja proteiinin saantiin, hieman skarppaamaan erikoistilanteissa (ts. kuuntelemaan tarkemmin kehoani), välillä potkimaan itseäni erikseen lenkille jne. Valtaosina päivistä pystyn kuitenkin tekemään täysin automaattisesti eli sen tarkemmin ajattelematta terveellisiä valintoja -- yhtä automaattisesti kuin tein ennen (ts. vähintään 15 vuoden ajan) vääriä valintoja.

Uuden tavan opettelemiseen ja vanhasta tavasta täydellisesti poisoppimiseen menee vähintään vuosi, useimmiten jopa kaksi vuotta (= tutkittu asia). Jos valitut laihdutusmetodit ovat sellaisia, ettei niitä jaksa noudattaa edes sitä vuotta (esim. liian vähäenergisiä kitudieettejä) ja jos oppimisprosessi ei ole ainakin jossain määrin tietoinen (ts. tiedostetaan että ollaan opettelemassa pysyvästi uusia elämäntapoja), on melko selvää, että ennemmin tai myöhemmin palataan vanhoihin, epäterveellisiin elämäntapoihin.

Meitä on todella moneksi. Itse en Montignac'in ruokavaliota soveltavana ole taas edes laihdutusvaiheessa (vuonna 2001) laskenut, punninnut tai mitannut ruoka-aineita. Toki pysyin jo silloin kohtuudessa, lautasellahan on reunta. Sovelsin ja sovellan edelleenkin vain ruokavalion periaatteiden mukaisia ruoka-aine/ryhmä -valintoja aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä sekä päälle tavallisesti pari välipalaa iltapäivällä ja illalla. Kome ateriaa päivässä + kaksi välipalaa siis.

Tässä "hyvähiilihydraattisessa" ruokavaliossa, jota siis edelleen sovellan painon ylläpidossani, olen todella voinut ja voin "syödä hyvin ja nauttia ruosta" ja ilman nälkää. Toki ymmärrän, että meitä on moneksi myös elimistömme tavoissa sietää tai käsitellä hiilihydraatteja (siis tärkkelystä/sokeria eli sitä glukoosia)


Mitään suupalojen vahtaamista en ole tähän päivään mennessä itse kokenut tekeväni ja tähän en lue sitä, että katson (olen oppinut ajan myötä sen mitä ruoka-aineita mm. rasvoja tai esim. tärkkelyshiilihydraatteja niiden glykemiaindeksin ja -kuorman perustella) pistän suuhuni.




Samaa mieltä myös omien kokemusteni perusteella. Onneksi Montignac'in ruokavalion (ja yleensä glykemiaindeksiin/-kuormaan perustuvien periaatteiden oppiminen oli ainakin minulle mukavan helppoa. Laihtumisvaiheessa en edes oikeastaan ajatellut laihduttavani (paino vain putosi noiden 5 kk:n aikana tavoitteeseeni) ja lopputulos syntyi ikäänkuin tämän terveellisen ruokavalion sivutuotteena. Montignac'in nerokkaan yksinkertainen ruokavalio toimi siis minulla ilman ruoka-aineiden laskentaa, mittauksia tai punnituksia. Parasta kuitenkin oli se, että samalla sai syödä lihaa, kanaa, makkaroita (niitä lihaisia), juustoja ja kananmunia, kasviksia ja täysjyväviljatuotteita unohtamatta (kuitenkin ruokavalion periaatteiden mukaisesti).

Mikä myös tässä yhteydessä omalta osaltani on huomattava; kesti noin vuoden ennenkuin aloin luottaa (lue katsoin omaksuneeni uudet muuttuneet ruokatottumukseni) painon ylläpitovaiheessa Montignac'in ruokavalion tarjoamaan toiseen vaihtoehtoon eli "painonhallintaan hairahduksin". Tällä siis tarkoitan hyödyntää erilaisia ruoka-aineiden glykemiaindeksiin vaikuttavia tekijöitä (ks. myös Glukoosivallankumous -kirja) harkitusti mutta poikkeuksin. Siis esim. omena tai pari ennen tietoista pullan tai kakkupalan nauttimista (eri sosiaaliset tilanteet). Korostan vielä, että tämänkaltaiset tilanteet ovat minulle harkittuja ja ennakoituja, siis eräänlaista hallintaa minulle. Osaan siis myös sanoa EI tarvittaessa. Mitään vahtaamista tämä ei silti minulle ole vaan ihan tavallista opitun kanssa maalaisjärjellä toimien tapahtuvaa toimintaa. Lieneekö jo sitten sitä paljon puhuttua ja kaivattua tiedostettua painonhallintaa. Hyvin on kuitenkin tähän mennessä näinä painonhallinnan jo kahtena vuotena toiminut.

_________________
Montignac'illa onnistunut (vuodesta 2001)