karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-05-01 05:50:42

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2007-07-17 00:30:22 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Olen tullut siihen tulokseen, kun luen näitä juttuja, että olen virallisterveellisten ruokasuositusten uhri. Miksikö, no siksi että olen aina ollut iltapainotteinen syöjä, mutta kun virallinen mantra on vaatinut että syödä pitää kolme kunnollista ateriaa päivässä, jolloin "ahmimishimot" (muka) pysyy kurissa eikä liho tai jos syö kevyesti niin laihtuu. No minä en laihtunut, kun söin pakosta sen aamiaisen jota ei olisi yhtään tehnyt mieli, lounaan jonka olisin kyllä voinut jättää väliin ja illallisen sitten viiden aikoihin, kun kuuden jälkeen ei pitäisi enää syödä. Pah, minä kun en tyhjällä vatsalla nuku, joten luonnollisen ruokarytmini mukaan söin kuitenkin illalla ja vielä myöhään yölläkin (huonolla omallatunnolla tietenkin) ja luonnollisesti lihoin.

No sitten kerrottiin että kolmen aterian lisäksi pitäisi vielä syödä välipalojakin ainakin kaksi, jolloin ainakin "himot" pysyisivät aisoissa, mutta tämäkään ei tepsinyt kun söin kuitenkin illalla ja myöhään yöllä kuten luontoni vaatii. Välipalat tosin pitkin hampain ja usein unohtaen mutta yritin parhaani ja taas vain lihoin. Ja nyt sitten selvisi että riittää aivan mainiosti jos syön vain illalla, pois turhat aamiaiset (vatsahan on täysi kun on illalla syönyt kunnolla), lounaan ja välipalat voin unohtaa ja aloittaa syömisen illalla kuuden seitsemän aikoihin kun tulen töistä kotiin.

Oh mikä ihana vapautus, kuulun niihin ihmisiin jotka voivat olla pitkiä aikoja syömättä mutta sitten kun syön niin syön nautinnolla ja kunnolla. Minulla ei ole mitään ahmimiskohtauksia, syön kunnollisia annoksia ja se siitä. Olen luonnollinen lihansyöjä, rakastan lihaa mitä rasvaisempaa sen parempi ja juustot toinen intohimoni, maitoa en juo, mutta turkkilaista jugurttia syön tai teen siitä yleensä salaattikastikkeen. Kasviksia käytän paljon.

Mutta koska virallisterveellinen ruokavaliosuositus on tuominnut lihan ja hehkuttanut tärkellystä, leipää, pastaa ja riisiä niin olen väkisin vähentänyt lihan syöntiä ja siirtynyt minulle niin epäluonnolliseen hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon, jolloin tietenkin pitää syödä jatkuvasti kun aina tuntui tekevän jotain mieli vaikka nälkä ei olisikaan. Jos olisin syönyt niin kuin minä itse halusin (siis lihaa, lihaa, lihaa) niin tuskin olisin lihonut, mutta vallalla oleva terveysajattelu sai minut tuntemaan että olen jotenkin vajaa, kun kevyttuotteet ei maistu ja salassa himoitsen jotain rasvasta tirisevää lampaankyljystä ja huono omatunto sai minut kuvittelemaan että minulla on kehittymässä joku kamala paksunsuolen syöpä kun en saa tarpeeksi kuitua ja kuolen varmasti alta aikayksikön jne. Yritin kyllä kovasti elää kuten suositukset vaativat, mutta lihan himot vei aina voiton. Sen siitä saa kun liha on heikko ja nahassa on reikä, sekalainen runsashiilihydraattipitoinen ruokavalio yhdistettynä huonolla omallatunnolla syötyyn rasvaiseen lihaan, jota en sitten kuitenkaan voinut vastustaa sai minut tähän tilaan.

Mutta nyt olen kokenut valaistuksen ja nähnyt totuuden, seuraan tästälähtien vain omia viehtymyksiäni, syön silloin kun minua huvittaa enkä mitä terveysgurut suosittaa. Eilen illalla paiston uunissa vonkaleen merilohta, katkarapujen ja herkkusienten kera ja pariloin kesäkurpitsoja grillissä, johon tuli sitruuna oliiviöljykastike. Tätä söimme siis hyvällä ruokahalulla koko perhe illalliseksi. Tänä aamuna ei luonnollisesti ollut nälkä, joten jätin pakollisen aamiaisen hyvillä mielin väliin (huh mikä helpotus), lounas ei tullut mieleenikään saatika sitten mitkään välipalat, illalla kuuden aikaan kun ajoin töistä kotiin niin nälkä ei varsinaisesti ollut mutta lievää huonovointisuuttaa ilmeni, jonka tulkitsin näläksi. Tällaista tunnetta ei ole ollutkaan pitkään aikaan, on vain ollut mielitekoja. Tuntuuko oikea nälkä todella huonovointisuutena, mielenkiintoista. No kun pääsin kotiin niin tein salaatin eilisestä lohesta ja keitetystä kananmunasta, päälle seesamiöljyä ja se oli siinä. Salaattiannos oli normaali, ei mikään pesuvati tai minimini jälkiruokakippo, siis normaali ruoka-annos joka riitti tyydyttämään nälän. Haudutin illalla vielä naudanpaistia huomiseksi, josta maistoin muutaman lusikallisen huikopalaksi, mutta se siitä syömisestä sitten. Aamulla join kupin kahvia, päivän mittaan lipittelin paljon vettä ja yhden protsku pirtelön. Jos olisin noudattanut virallisterveellistä, niin olisin kaiken paivällä syömäni lisäksi syönyt kuitenkin kaiken tuon ja tuntenut huonoa omaatuntoa kun kuuden jälkeenhän ei saa syödä, muutenhan kaikki muuttuu läskiski.

No nyt sitten kysyisin viisaammilta, että mitä tuumatte, eikö ole niin että jokaisen oma keho määrää syömistiheyden, eikä ole mitään pakottavia kellonaikoja tai syömäkertoja olemassa noin niinkuin biologiselta kannalta. Onko niin että se 3 + 2 syömäkertaa ei oikeastaan perustu yhtään mihinkään, vai onko niin että tuhoan viimeisetkin rippeet olemattomasta aineenvaihdunnastani ja tästä lähtien lihon vielä enemmän jo pelkästä hengittämisestäkin?

Ps. Olo on mitä mainioin, ei mitään mielitekoja, masu on täynnä ja mieli korkealla. Ja olen erittäin energinen kuten huomaatte, kun kuikuilen vielä täällä vaikka pitäsi jo nukkua että jaksaa aamulla töihin.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2007-07-17 09:03:48 
Poissa
ylläpitokarppi
ylläpitokarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-10-27 10:00:44
Viestit: 5088
yasmeli kirjoitti:
Onko niin että se 3 + 2 syömäkertaa ei oikeastaan perustu yhtään mihinkään

Sillä tähdätään verensokerin pitämiseen tasaisena "oikealla ruoalla", jottei tule tarve napostella jotain huonoa, kun verensokeri laskee muutaman tunnin päästä hiilaripitoisesta ateriasta. Kaikki lähtee oikeastaan siitä suuresta hiilarin osuudesta ravinnossa, sellainen kun tuppaa heilauttamaan verensokeria (rasvahan tukkii verisuonet ja proteiini syövyttää munuaiset, niin niitä ei voi lisätä ;)).

Iltapainotteinen syöminen tuntuu sopivan sinulle. Hyvä. Elämä on helpompaa, kun ymmärtää miten oma kroppa toimii.

_________________
Hyväkarppaava harrastelija.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2007-07-17 09:45:57 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
yasmeli kirjoitti:
No nyt sitten kysyisin viisaammilta, että mitä tuumatte, eikö ole niin että jokaisen oma keho määrää syömistiheyden, eikä ole mitään pakottavia kellonaikoja tai syömäkertoja olemassa noin niinkuin biologiselta kannalta. Onko niin että se 3 + 2 syömäkertaa ei oikeastaan perustu yhtään mihinkään, vai onko niin että tuhoan viimeisetkin rippeet olemattomasta aineenvaihdunnastani ja tästä lähtien lihon vielä enemmän jo pelkästä hengittämisestäkin?

No siitä viisaammuudesta en tiedä, mutta ohessa on ensimmäinen näkemäni yhteenvetoartikkeli pätkäpaastoilusta (englanniksi alternate-day fasting), joka siis on yhdellä tavalla harvoin syömistä, siinä missä soturidieetitkin. Tuon jutun mukaan pätkäpaaston tulokset eläin- ja ihmiskokoeissa ovat olleet yhtä hyviä kuin aiemmin tehokkaaksi väitetyillä ja todetullakin kalorirajoitetulla ruokavaliolla - eli suomeksi sanottuna jatkuvalla nälkärajalla kituuttamisella.
http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/86/1/7

Olen ollut kohta vuoden harvasyöntisiä: kuukausi kului aidolla pätkäpaastolla ja muu on ollut iltasypöttelyä soturimaisesti (warrior diet) tai paremminkin monen vanhan kulttuurin päivällistavoin. Ja minulle tämä on sopinut tosi hyvin. Etenkin yhdistettynä matalan sokerikuorman ei-ketogeeniseen rasvakarppaukseen ja rasvapolttoisiksi oppineisiin lihaksiin saan vihdoin pidettyä veren insuliini- ja sokeritasot niin vakaina, että näytän terveeltä - ja tunnen itseni sellaiseksi. (Se kuinka terve oikeasti on riippuu monesta asiasta, mutta viallisille geeneille ei voi mitään, ja sellaisia valitettavasti kannan.)

Pätkäpaaston/soturin vitsi on siinä ettei tämä ole missään vaiheessa kituilua - eikä varsinkaan tunnu kituilulta, melkeinpä kaloreista riippumatta. 8) Kaikille tämä(kään) ei sopine, mutta jos sopii, niin ainakin terveysriskien kannalta tämä on erittäin turvallista kokeilua.

Tervetuloa joukkoon toivottelee els

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-17 09:49:44 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2007-07-02 19:52:24
Viestit: 915
Mulla on myöskin taipumus syödä kerran päivässä kunnolla. Olen yrittänyt aamupalaa, mutta ei se oikeastaan useinkaan maistu. Pekoni ja munat ovat kyllä ihan jees, mutta aamulla ei varsinaisesti ole nälkä kuin harvoin. Toimistolla tulee juotua iso muki kermakahvia aamulla, toinen aamupäivällä. Tonnikalaa on kaapissa nälän hillitsemiseksi. Tänään ei ollut nälkä, mutta totesin eilisen proteiinimäärän niin alhaiseksi, että täytyi popsia.

Joku viksumpi sanoi, että nälkää on kuunneltava. Koskaan ei saa syödä ellei ole nälkä ja aina on syötävä, kun on nälkä. Liian nälkäiseksi ei saa tulla. Noilla ohjeilla olen melkeinpä itsestäni ajautunut jonkinlaiseen soturimeininkiin. Päivällä saatan siirtää nälkää ja illalla ei ehdi syödä useampaa ateriaa, joten ruokailu jää herkästi yhteen kertaan.

_________________
- ferrix


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-17 14:07:13 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Kiitos vastauksista, sain siis jonkinlaisen synninpäästön, syön kun on nälkä enkä minkään ihmeellisen aikataulun mukaan. Ja kuten Els mainitsi niin "vanhat kulttuurit" syövät todella myöhään ilalla ja näkyvät voivan aivan hyvin. Olen aina ihmetellyt että miten ihmeessä joku voi syödä lounasta jo kello 11, haloo se on meikäläiselle vasta aamias-brunssi aikaa viikonloppuisin, kun ei tarvitse herätä aikaisin, siis menneessä elämässä tietenkin, kun piti muka syödä aamiainen, heh. Mutta joo kyllä viikonloppuna perheen kanssa brunssi maistuu puolelta päivin, se on sellainen sosiaalinen tapahtuma kun on aikaa ja perhe koolla. Mutta silloin yleensä on tietenkin vain syöty vain illallinen eikä mitään lounaita enää. Ja suomessa syödään iltaruokakin jo 4-5 välillä jolloin Italialaiset vasta nousee lounaspöydästä. Kummallisia tapoja suomalaisilla, ei voi muuta sanoa. Meidät on kaikki aivopesty syömään parin tunnin välein, ei mikään ihme että ollaan maailman lihavuustilastojen kärjessä.

Olen todella sitä mieltä että meitä on luonnostaan lihansyöjiä ja niitä jotka syö mielellään hiilareita. Esim kaksi tytärtäni on toistensa vastakohtia, toinen on hoikka ja syö lihapainotteisesti vain muutaman kerran päivässä, tuskin koskaan aamiaista paitsi se viikonlopun brunssi pekoneineen ja munineen. Hänellä tuskin koskaan nälkä ja jos ruokaa ei ole niin ei valita että missä pöperöt viipyy, hedelmiä ei koskaan syö omavalintaisesti, jos ei äiti satu tuputtamaan että syö nyt ne on terveellisiä. Ja toinen tyttäristä syö mieluummin vain hiilareita, pastaa, leipää ja puputtaa kokoajan hedelmiä ja auta armias jos ei ole ruokaa pöydässä, niin jo on valittamassa että kuolee nälkään. Hän on hieman pyöreä mutta ei mitenkään lihava. Molemmmat on pienestä pitäen kasvatettu samalla tavalla ja syöneet samaa ruokaa, mutta toinen syö mieluummin lihat ja toinen hiilarit.

Vaikuttaakohan unirytmi, jotenkin asiaan? Lihansyöjä tyttäreni on aamu-uninen kuten minä ja nukkuu mielellään vaikka puoleen päivään ja jos antaisin niin todennäköisesti koko päivän, hiilarityttäreni on aamuvirkku nousee viikonoloppunakin aikaisin vaikka ei ole pakko.

Tänään on toinen päivä menossa eikä tee heikkoakaan, aamulla join maitokahvin, vettä olen lipittänyt koko päivän ja vähän aikaa sitten söin 5 mantelia kun tuntui että alkoi huikomaan. Illalla on tiedossa luomunaudanpaistia salaatin kera. Ja ajattelin tehdä rikottajuusto-sitruuna piirakan, ilman pohjaa tietenkin. Voi että olen onnellinen, "saan" syödä luonnollisen rytmini mukaan ja sitä ruokaa joka maistuu. Pois pahvilta maistuvat kevyt tuotteet eläköön luonnollinen käsittelemätön kunnollinen ruoka.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-18 07:30:31 
Poissa
landekarppi
landekarppi

Liittynyt: 2005-04-12 07:05:10
Viestit: 14390
:wink: Niinhän se on, ettei kaikille sovi samanlainen ruokailurytmi... :roll: Hyvä, kun ite huomasit, mikä siule käy ja noudatat sitä!!!Tsemppiä!!! :wink: Mieki eräänlainen warriori... päiväl ku ei maistu, ni ei... illal sitte sitäki paremmin... :wink:

_________________
Karppi, since 2005 :)


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-18 11:18:34 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Toinen päivä Warrior'sia takana ja tunnen kuin olisin palannut "kotiin". Syön luonnollisen rytmini mukaan, joten aikaisempi yöllä herääminen ja syöminen on jäänyt pois. Aikaisemmilla dieeteillä kun yritin sinnitellä että en söisi kuuden jälkeen niin pakosta heräsin nälkäisenä napostelemaan yöllä jotain suuhun pantavaa. Yöllä unenpöpperössä kun tuo tahdonvoima ei taida oikein pitää... Ja muutenkin hiilaripainotteisella ruokavaliolla, kun yöllä heräsin niin jalat veivät jääkaapille, kun tuntui siltä että jotain pitää syödä.

Nyt kun syön illalla ja vielä ennen nukkumaan menoa niin yöllä syömään herääminen on jäänyt pois. Tosin herään vielä vanhasta tottumuksesta mutta enää en kolua jääkaapilla, riittää kun juon lasin vettä. Toivottavasti heräileminenkin loppuu aikanaan ja unen laatu paranee. Upeata, olen ollut yösyömisen koukussa monta vuotta ja nyt näyttää kuin olisin itsestään parantunut koko vaivasta. Onko muilla kokemusta yösyömisen häviämisestä ja unen laadun paranemisesta?

Eilinen päivä meni tosi mukavasti, en tuntenut edes iltaa kohti mitään pahoinvointia (lue nälkää), minulla ei siis ollut kiljuva nälkä kun saavuin seitsemältä kotiin, söin lihaisen salaattini aivan rauhassa. En siis revennyt ahmimaan jääkaappia tyhjäksi, saanut mitään vapina kohtauksia, päänsärkyä tai muuta heikotusta. Olo mitä mainioin, vaa'alle en aio vielä mennä ja koska iltasyöminen ja myöhään yöllä (klo 11-12) vaikuttaa luonnollisesti lukemiin aamuisin, niin aioinkin punnita vasta päiväpaaston jälkeen, illalla ennen syömistä. Mutta nyt ei ole kiire, uskon että lukemat hiipuvat hiljalleen alaspäin. Vaikka olenkin ollut huomaavani että monet ovat valittaneet että paino ei laske tai että se on jopa noussut. Olisikohan kyseessä kuitenkin liika syöminen vai mahdolisesti liian vähän syöminen, ota noista nyt selvää...

Meneekö keho muuten säästöliekille kovin herkästi jos syö vain iltaisin, tietääkö kukaan milloin tämä automaatti menee päälle 12t, 24t vai viikon päästä? Vai onko tämäkin nyt kovin yksilöllistä. Voiko ajatella että jos kehossa on valtavasti omaa vararavintoa (läskiä) varastossa, niin sitä ei kovin helposti säästöliekille menisi, kehossa kun on sitä rasvaa omasta takaa mitä polttaa. Luulisi että elimistö olisi sen verran fiksu että osaisi säätää tämän mekanismin kehossa olevan vararasvan mukaan. Ymmärrän että normaalipainoisella ja laihalla tämä tapahtuisi kovin nopeasti jos ruokaa ei ole teidossa, mutta jos rasvaa löytyy omasta takaa, niin miksi keho pitäisi tiukasti kiinni siitä ylimääräisestä.

Mutta, yes, tämä on mun juttu ja jos terveysvaikutuksetkin tukevat positiivisesti tällaista tapaa syödä, niin miksi ei.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-18 11:37:52 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
yasmeli kirjoitti:
Meneekö keho muuten säästöliekille kovin herkästi jos syö vain iltaisin, ...

Luepa tällä osiolla hooverin suomentama Eadesin juttu pätkiksestä. Se vastasi muistaakseni myös tähän (ja pikavastaus on: Ei pitäisi mennä pätkiksellä eikä warrioorilla. Säästö astuu kuvaan vasta yli vuorokauden paastolla, kun glykogeenivarastot ovat tyhentyneet eikä aminopoolissakaan ole enää hirmuisesti pikatuhlattavaa. Näissä pätkiksissä ei sellaista tilannetta tule missään vaiheessa) 8)


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-18 12:55:55 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Kiitos Els, aina vaan paranee :)

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-20 22:18:59 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Viides päivä takana ja nälkä on hävinnyt melkein kokonaan. Illalla kahdeksan aikoihin söin vasta ensimmästä kertaa kunnon ruokaa tämän päivän aikana; lautasellisen sekasalaattia kanalla (puoli nyrkillistä) ja kipollisen tsatsikkia ja vaikea oli saada koko annos alas, tulin täyteen puolesta annoksesta. Vaikka aloittaessani söin kaksinkertaisen annoksen salaattia ja yleensä tähän aikaan illasta olin jo ehtinyt napostelemaan jääkaapista juustoa ja metukkaakin muutaman viipalee, mutta nyt en mitään.

Tässä kaikki syömiseni:
- aamulla maitokahvi
- päivällä protskupirtelö (veteen)
- korkeintaan 15 mantelia päivän mittaan
- ja yllä mainittu illallinen
Kumma juttu- mitäs nyt on tapahtunut?

En tunne olevani ketoosissa, sillä hiilarini ovat ilmeisesti kuitenkin aika korkealla kun lautasesta on suurin osa kuitenkin salaattia, tomaattia, kurkkua ynnä muita rehuja ja korkeintaan puolen nyrkin kokoinen pala jotain protskua ja iso loraus öljyä niin ja tietenkin jugurttia. Henkeni ei myöskään haise asetonille tai ainakaan en itse sitä tunne.

Oloni on mitä mainioin, ei siis päänsärkyä (mikä yleensä tulee jos olen kauan syömättä - siis aik. hiilarivoittoisella ruokavaliolla) eikä muutakaan heikotusta tai aivojen sumentumista. Hip hei tää on kivaa, täytyy näköjään "muistaa syödä" vielä ennen nukkuman menoa että jaksaa sitten huomisen päivän iltaan asti. Mitäköhän söis, kun mitään ei tee mieli, todella omituista kun vuosikausia on aina jotain tehnyt mieli.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Väliaikatietoja
ViestiLähetetty: 2007-07-24 20:35:53 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
No nyt on 8 päivää takana ja vielä vaan tuntuu siltä että tämä on mun juttu. ltasyöminen sopii minulle ja piste. Vatsalaukkukin on näemmä pienentynyt kun illalla ei edes tule syötyä isoja annoksia, kuten aikaisemmin kun söi aamulla ja päivällä. Nälkä/mieliteot on hävinneet.

Ihmettelen miksi sitä ei aina tule syötyä näin, siis tarkoitan nyt lähinnä vähähiilihydraattisesti, kun nälän hallinta on aivan eri luokkaa kuin runsashiilihydraattisella syömisellä. Miksi sitä ihminen aina sortuu syömään väärin vaikka tietää mikä on itselleen parhaaksi ja karppiruokakin on hyvää ei tarvitse oikeastaan luopuakaan mistään suurista nautinnoista, jos ei nyt fastfoodia, sipsejä ja pizzaa lasketa nautinnoksi. Kyllä karppiruoka nuo voittaa mennen tullen, mutta onko sitä sitten niin laiska että tyytyy pikaruokaan mielummin kun nauttii kunnon ruoasta, tiedä häntä. Sitten kun sortuu kerran niin repsahdus on helppoa, keho vaatii lisää ja lisää hiilareita. Hiilarikierteen katkaisu vaatii luonnetta ja päättäväisyyttä, sitä on vähän kuin alkoholisti, jo pienikin määrä (suhteellista) syöksee turmioon. (heh)

Kilojakin on karissut aivan kiitettävästi. Karppailun aloittamisesta lähtien melkein 4 kg, vatsa on selvästi pienentynyt, sääli kun en ottanut mittoja. Tätä jatkan ehdottomasti, olo on hyvä, vatsavaivat (ilma-sellaiset :oops: ) on kadonneet, johtuen varmaan viljan pois jättämisestä.

Miksi virallisterveellinen mollaa karppailua edelleen ja edelleen ja edelleen...

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-07-26 11:08:12 
Poissa
landekarppi
landekarppi

Liittynyt: 2005-04-12 07:05:10
Viestit: 14390
:wink: Ota ne mitat nytte... :wink:

_________________
Karppi, since 2005 :)


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-08-18 17:30:28 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Warrior on rautaa- nyt on mennyt jo 6,5 kiloa, ihan vaivattomasti itsekseen sulanut pois. Ei nälkää, ei mielitekoja, vatsalaukku pienentynyt niin että ei yksinkertaisesti jaksa syödä. Hei elämässä on muutakin kun syöminen, olen aloittanut urheilemisenkin uudestaan. Kolme kertaa viikossa käyn salilla; kävelen juoksumatolla puolituntia (3 km) - sykkeen pidän kork. 120 . pyöräilen vielä 15 min ja lopuksi uin kilometrin ja paistattelen päivää (iltaa) altaalla. Olo on aivan mahtava.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-08-19 19:20:04 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2007-08-19 18:51:30
Viestit: 2
Luin ekaa kertaa elämässäni pätkäpaastosta ja taidan olla Valaistunut kertaheitolla.

Tiedän tasan tarkaan, että vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii minulle parhaiten, sillä kokeilin sitä pari vuotta sitten jolloin voin erittäin hyvin ja painoni tipahti helposti. Mutta väsähdin ikuisiin kysymyksiin ja selittelyihin siitä, miksi en syö leipää, etkö nyt ota edes perunaa, mitä etkö sinä syö riisiä olleenkaan, ihminen tarvitsee hiilihydraattia., ja eikös teillä suvussa ole sitä verenpainetautia ja korkea kolesterolia, pitäsi sunkin varoa vähä.. jne, jne.

Asun Irlantilaisen miehen kanssa. Heille peruna on pyhä asia. Perunaa pitää saada jokaisella aterialla. Valaistuminen tulee tässä: tämä samainen kaveri syö yleensä kerran päivässä, illalla ja runsaasti. Eikä juurikaan liho. Aamiaista syömme vain viikonloppuisin yhdessä ja sekin enemmän iltapäivällä klo. 13-14.00 paikkeilla tietenkin peri-irlantilaiseen tapaan, munia ja pekonia. Joskus kun on talo täynnä vieraita, täytyy tehdä aamiaista hieman aikaisemmin, mutta ei muuten.

Oma ruokailurytmini on heilahtanut ajoittain samanlaiseksi. Huomasin pari päivää sitten, että teki kauheasti mieli kaikenlaista, ja söinkin oikein kunnolla proteiinia ja vähän salaattia siinä sivussa. Seuraavana päivänä ei ollut nälkä juuri olleenkaan ja söinkin vasta iltapäivällä. Kävin kuntosalilla ja siellä tuli hieman nälkä, mutta ostin omena kuntosalin kahvilasta ja sillä porskuttelin monta tuntia.

Nyt voimme rauhassa molemmat kunnioittaa toistemme ruokavalioita: mieheni saa rauhassa toteuttaa kerran-päivässä-ohjelmaansa perunoineen päivineen ja minä saan nauttia vähähiilarisesta ruoasta omalla tavallani. Huikeeta


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-08-19 23:36:38 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
onneksi olkoon Feeniks, upeata jos tämä sopii sinulle. Minä olen ainakin mielettömän onnellinen että myös koin "valaistuksen". Miksi hitossa pitäsi syödä jonkun aikataulun mukaan, syön kun on nälkä ja se sattuu olemaan siis vasta illalla. Saan syödä ihania gourmetruokia vatsan täyteen hyvällä omallatunolla, niin myöhään kuin huvittaa ja silti laihdun, kilot sulaa itsekseen ilman mitään kitukuureja ja kieltäymyksiä. En ymmärrä kuinka joku voi vielä väittää että karppaus on epäterveellistä, katsokoot vaikka noita ateriakuvia. Aivan mielettömän ihania annoksia, vitamiinit ja terveellisyys aivan paistaa niistä.

Vihanneksia tulee syötyä mahtavia määriä, vaikka aina meillä vihanneksia on paljon syöty. Tänään oli iltaruoaksi tuoreista vihreistä pavuista-pekoni-sipuli pataa, joka oli aivan mielettömän hyvää. Lisänä kesäkurpitsa-juustopaistos uunissa. Jälkkäriksi kotitekoista mesimarja-vattu-jugurtti-kermajäädykettä.

Kuten Atkins kirjoitti kirjassaan niin tämä on kuninkaiden ruokavalio. Miksi siis tyytyä huononpaan kun voi saada parasta.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-08-20 08:15:53 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-12 08:20:52
Viestit: 831
Olipas ihanaa lukea viestejänne, Yasmeli ja Feeniks! Minulla oli samanlainen olo, kun uskalsin viimeinkin siirtyä hyväkarpista alakarpiksi. On niin ihanaa, kun löytää itselleen sopivan tavan syödä - kyllähän oma keho tietää parhaiten.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-09-07 16:16:15 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Mahtavaa, 2 kk karppausta takana ja 7 kg lähtenyt ilman itkua ja hammasten kiristystä. Warriorsiakin takana n 1.5 kk joista viikko meni hotellilomaillessa all-include konseptin parissa. Joten vaikka karpisti tuli syötyä niin poolilla meni väkistekin silloin tällöin muutama olut eikä koktaileissakaan pihistelty. Lomalla tuli muutama kilo (onneksi vaan nestettä), jotka nyt haihtuneet taivaan tuuliin ja vielä päälle kilo miinusta. Tämä on aivan mahtava ruokavalio saa syödä aivan upeita ruokia (ilman huonoa omaatuntota), nälkä ei vaivaa kilot karisee aivan itsestään.

Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle ja urheillakin jaksaa. Karppausta aloittaessani jaksoin tuskin löntystellä juoksumatolla 20 minuuttia, kun veto loppui. Nyt pistelen 45 minuutin reipasta kävelyä ja viimeksi pistin välillä jopa juoksuksi, kun tuli aivan vastustamaton halu juosta! Tätä ei ole tapahtunut koskaan, itseasiassa inhoan juoksemista ja hölkäämistä, reipas kävelykin on ollut epämielyttävää. Mieluummin olen uinut ja pyöräillyt. Nyt kävelyn jälkeen, pyöräilen 10-15 min ja uin vielä kilometrin tai vajaan. Käyn siis urheilemassa kolme kertaa viikossa, samalla kun tyttäreni ottaa tennistunteja.

En vieläkään voi uskoa miten elämäni on muuttunut; minä työhullu sohvaperuna on saanut uuden elämän. Aikaisemmin raahauduin vain aamulla töihin ja töistä kotiin (mitä pitempiä päiviä tein sen parempi tekosyy oli lojua illalla telkkarin ääressä ja syyttää väsymystä kun ei jaksanut kuntoilla) Nyt teen normaaleita työpäiviä, lähden aikaisemmin kotiin, käyn urheilemassa jaksan muutakin kuin vain löhöillä- upeata.

Vaikka vain 7 kiloa on lähtenyt niin tuntuu siltä että kiloja on kadonnut enemmän, on siis tapahtunut sitä kuuluisaa tiivistymistä ja lihaksia on tullut tilalle (uskoisin).

Iltasyöminen sopii siis minulle oikein hyvin, en jaksa syödä enää paljoa, joten annoskoot on vähentyneet. Kaikki "himotukset" on hävinneet, yösyöminen loppui kertaheitolla. Päivällä riittää juominen ja muutama pähkinä tai manteli, jos heikkoa tekee, aivan upeata kiitos että sain synninpäätön eikä minun enää tarvitsee syödä 3 kertaa päivässä!!

Verikokeetkin käyn ottamassa kunhan kerkeän (minulla on kyllä vuosien takaiset arvot jossain joihin voin verrata), mutta onkohan 2 kk riittävä aika vai pitäisikö odottaa vielä ?

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-09-16 14:26:42 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-07-15 13:19:55
Viestit: 219
Jatkan päiväkirjanpitoa pallokaloissa, mutta tiedoksi että hyvin menee, jatkan edelleen soturilla, tämä on mun juttu.

_________________
- joskus pitää osata pitää suu kiinni ja olla hiljaa ja vaan kestää ja kestää
- mietteitä 92 v: jos olisin tiennyt eläväni näin kauan niin olisin tehnyt vaikka mitä. Aina kannattaa aloittaa.


Kuva


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)