Heipsankeipsan, turre ja anna! Kiva kun käytte tsempittämässä. Eilinen kuolemanväsymys johti lopulta iltatorkkuihin ja myöhemmin jazzjuhlintaan josta kotiuduttiin vasta aamuvarhaisella

Kurkku on edelleen kipeä ja ääni vähän painuksissa. Se tosin saattaa johtua mukana laulamisesta.. oltiin kuuntelemassa Jazzkadulla paikallista aivan_sairaan_hyvää laulaja/soittajaa. Loppuilta muuttui baarissa maanantaitansseiksi
Jostain kumman syystä mulle tulee aina tollasissa tapahtumissa himo syödä kaikkea mitä on tarjolla. Kun porteista astuu sisään, siinä samassa mourahtaa mahassa ja paella/falafel/metrilakukojut alkaa väkisin vetämään puoleensa

Niinpä sitten eilen lipsahti vähän hiilarihöhhöjen puolelle; jaettiin miehen kanssa kiinalaisessa kojussa joku sekalautanen riiseineen päivineen ja sitten himoitsin jälkkäriksi kolme metrilakua.
Onko niissä muuten... siis nehän on metrilakuja... onko siinä yhdessä nauhassa aina yksi metri?
... siis mä söin kolme metriä lakua
Syömisten lisäksi tuli tietysti myös juotua. Yksi Crowmoor ja kaksi 24 cl lasia punkkua. Niin ja sitten se yöllinen Marmarakebab...

Onhan siinä sitä. Painoon tuo ei kyllä ole ainakaan vielä vaikuttanut.
57,5 oli edelleen aamulla (heti varhain klo 11 kun heräsin). Tai sitten meidän vaaka on mennyt rikki. Toisaalta jazzeilla tuli sekä käveltyä että tanssittua oikeastaan koko ilta ja yö. Tämä aamu alkoikin sitten vähän viiveellä:
12:30
litra vettä
burana
e-epat, karnosiinit
loput eilisestä marmarasta (kylmä kebab on parasta krapularuokaa)
lista mitä todennäköisimmin jatkuu myöhemmin
Eilisestä pilateksesta oli muuten jotain hyötyä; alavatsa, "powerhouse" niinkuin Mary Winsor sitä kutsuu, on kohtuullisen kipeä. Nyt kaupungille, siellä on ihana ilma!
...jatkuu...
17:00
pari haarukallista marmaran salaattia (riittoisa kebabbi

)
pala 86% suklaata
muki mustaa kahvia
21:00
200g voissa paistettuja herkkusieniä
50g paistettu muna
40g herkkumaksamakkaraa
30g kurkkua
20g omatekoista majoa
kaksi lasia punkkua