Dumpo kirjoitti:
Ja tuosta A:n saamisesta. Suomessahan siitä on varoiteltu, varsinkin raskaana oleville. Mutta kas, Ruotsissa taas sitä ihan tuputetaan oottaville, niin yksi ravintoterapeutti selitti minulle. -- Juttelin tuossa alkuvuodesta tullin labran kanssa ja siellä sanottiin että vitskujen alhainen annostusmääräys poistuu Suomesta lähiaikoina, joten täällä saa myydä isompiakin vitskuannoksia sisältäviä purnukoita ja niitä ei enää luokitella lääkkeiksi, kuten muualla maailmassa jo on ollut pitkään.
Varmaan olet käsittänyt väärin jotain: on ollut jo parikin vuotta, kun annos lakkasi määrittämästä valmisteen statuksen automaattisesti lääkkeeksi. Nykyäänkin ko. lakiteksti kuuluu, että lääkkeeksi
voidaan katsoa valmiste, jonka ravintoainemäärä ylittää liitteen taulukon annokset (ennen oli että
katsotaan). Enimmäkseen rajanvetoa määrittää nykyään purkissa sanottu käyttöaihe, ja jos valmistetta myydään ei-lääkkeenä, silloin ei vain saa esittää lääkkeellisiä väittämiä.
Raskaanaolevat ja A-vitamiini: on totta, että täälläkin ois syytä huolehtia raskaanaolevien A-vitamiininsaannista. Evirahan on laskenut viime syksynä ilmestyneessä selvityksessään Finravinto-tutkimuksen pohjalta, että läheskään kaikilla lisääntymisikäisillä naisilla ei tule A-vitamiinia riittävästi, ja jos tarkasteltiin heistä niitä, jotka eivät käytä lainkaan maksaa, enemmistö jäi saantisuosituksen alapuolelle ja kolmannes jopa pienimmän hyväksyttävän saannin alle (=altistuvat puutosoireille). Tästä jos miettii, mihin ryhmään raskaanaoleva kuuluukaan, niin aika varmasti maksaa syömättämiin. On totta, että karotenoidit ovat turvallinen lähde, mutta ei-turvallisena pidetyt määrät A-vitamiinia ovat jotain 3000-7000 yksikköä (per kerta-annos tai vrk). Jos jossain Multitabsissa on 400 tai 800 yksikköä, niin voitte laskea miten vaarallista sen käyttö onkaan

. Tietysti on tärkeää, ettei silloin käytä useampaa tällaista ravintolisää päällekkäin, mutta on vahvasti liioiteltua pelotella, että raskaanaoleva ei
missään tapauksessa saa käyttää A-vitamiinia sisältävää ravintolisää.
VRN:hän väittää, että raskaanaoleva saa A-vitamiinitarpeen tyydytettyä puolella kilolla kasviksia päivässä, mutta käykääpä Finelistä ottamassa listaus eniten A-vitamiinia sisältävistä kasviksista: porkkanahan on ainoa, minkä niistä voi ottaa vakavasti niin merkittävänä lähteenä. Punaista paprikaa harvoin vedetään kovin suuria määriä, tillistä puhumattakaan, bataatti tuskin on kovin tavallinen suomalaisessa ruokapöydässä jne. Rasvaiset juustothan ovat hyvä lähde, mutta eihän niitä saisi kukaan, varsinkaan odottaja, syödä... 5-prosenttisissa juustoissa ei ole paljoa A-vitamiiniakaan.
Sori tilitys, ottaa vaan niin päähän tuo raskaanaolevien pelottelu A-vitamiinilla, että oli pakko purkautua aiheesta.
Linkkiä Eviraan.