Kissojen ruokinnasta löytyy tietoa esimerkiksi tuolta:
http://www.jth.info/bin/yabb/YaBB.pl
Valitettavsti sieltä on jonkin palvelinhässäkän vuoksi kadonnut valtava osa vanhoista viesteistä, joissa käsiteltiin mm. barffausta eli nimenomaan kissojen ruokintaa lihalla.
Parasta ruokaa kissalle on liha. Eri lihalaatuja on hyvä vaihdella, sillä kissat oppivat käsittämättömän nopeasti syömään yksipuolisesti eli vain yksi sortti kelpaa. Possu ja kana ovat rasvahappokoostumuksensa vuoksi erinomaisia kissalle. Toiset kissat eivät suostu syömään naudanlihaa ollenkaan, sillä riiputettuna ja raakakypsytettynä se on kissan mielestä vanhaa (tässä suhteessa koira ja ihminen ovat raadonsyöjiä, joille kelpaa hieman vanhempikin tavara, kissa taas ei siihen yleensä koske). Toiset kissat suvaitsevat pieniä määriä naudanlihaa.
Pekkä liha ei silti riitä kissalle. Luonnossa mm. pikkujyrsijöitä ja lintuja syövä eläin tarvitsee ihmisen tarjoamasta ravinnosta sen, mikä luonnonsaaliissa olisi, mutta lihapaketissa ei. Siksi on ehdottoman tärkeää lisätä liharuokaan vitamiini-kivennäisainetabletteja ja erityisesi kalsiumia! Myös hyvien rasvojen saanti on turvattava, esimerkiksi sopivilla kissoille tarkoitetuilla valmisteilla. Pieni (mutta todellakin pieni) kuitulisä voi olla tarpeen korvaamaan sen materiaalin saaliista, joka kulkee ruoansulatuksen läpi sulamatta.
Teollisissa kissanruoissa käytetään "oikeiden aineiden" jatkeena hiilihydraatteja (samoin kuin ihmisten muonassakin). Esimerkiksi kissanraksuissa tärkkelyspitoisuus on yleisesti yli 20 %. Ei ihme, että monet kissat ovat ylipainoisia ja niillä on ravitsemuksesta aiheutuvia sairauksia.
Vertailuksi voi laittaa vaikkapa karkean analyysin hiiren koostumuksesta:
70 % vettä, 14 % proteiineja, 10 % rasvaa, 1 - 2 % hiilihydraatteja, alle 1 % kuitua, luista hivenaineita.
Lisää kissojen ruokinnasta:
http://www.incat.fi/Ohjelmat/defvalikko.asp?id=362
ja
http://www.ipsitilla.fi/ipsitilla.htm (Kaikkia näitä tulee lukea järki kädessä. Esimerkiksi jälkimäisen sivuston tekijän intoa lisätä kissan ruokaan perunaa tai hiutaleita en ymmärrä, sillä juuri hän on puhunut kissojen luonnonmukaisen ruokinnan puolesta.)